Koeajo Peugeot E-5008 – Täyssähköinen tilaihme
Eipä taida ihan hirveästi olla tarjolla 7-paikkaisia täyssähköautoja 500 kilometrin toimintamatkalla, ei ainakaan 51 000 eurolla. Sellainen on Peugeot E-5008.
Ihastuin Peugeot E-5008:n pikkusisaren E-3008:n ulkonäköön. Coupemainen fastback tai sportback on aina ollut suosikkini kaikista korimalleista. E-5008 on muodoiltaan enemmän iso farmari tai suorastaan tila-auto. Peräpää on pystympi kuin sulavalinjaisessa E-3008:ssä.
Omaan silmään E-5008 näyttää liian isolta möhkäleeltä. Mutta vastavuoroisesti se on kuitenkin todella hyvä vaihtoehto tilaa tarvitsevalle lapsiperheelle, jossa tenavia on vaikkapa viisi.
Pääsääntöisesti tällaiset täyssähköiset ja yli 50 000 euroa maksavat 7-paikkaiset tilaihmeet ovat muodoiltaan selkeästi pikkubusseiksi tehtyjä pakettiautoja, sellaisia kuin esimerkiksi Toyota Proace Verso tai Ford Tourneo Custom.
Lähes pikkubussin tilat
Peugeot E-5008 sen sijaan on selvästi henkilöauto ja katumaasturi. Halvemmalla ei tällä hetkellä irtoa täyssähköistä katumaasturia kolmella penkkirivillä miltään muulta valmistajalta. Halvempi taitaa olla ainoastaan lähtöhinnaltaan hieman yli 50 000 euroa maksava kiinalainen Maxus, mutta sekin näyttää selkeästi enemmän pikkubussilta kuin henkilöautolta.
Koeajoon saamaani E-5008 ei oltu lastattu minkäänlaisilla lisähärpäkkeillä ja sen takia hintakin jäi 51 590 euroon. Ja hyvä niin, mielestäni autoa pitää aina katsoa riisutuista lähtökohdista. Monesti ”lisämausteissa” on paljon hintaa nostattavia turhuuksia. E-5008:ssa on jo riisuttunakin ihan kaikki tarpeellinen.
E-5008 osoittautui alkusyksyn lämpimillä säillä erittäin toimivaksi ja hyväksi autoksi.
Hyvää oli sekin, että mittari näytti jokseenkin luotettavasti jäljellä olevan toimintamatkan. Pikalataus 20–80 % onnistuu parhaimmillaan 30 minuutissa (160 kW).
Yllättävän säästeliäästi Pesosen iso sähköinen lippulaiva meni ainakin hyvillä syyssäillä. Parhaimmillaan kulutus pyöri vain reilun 14 kWh/100 km tietämissä ja koko viikon keskikulutus oli 16.7 kWh/100 km. Se on mielestäni erittäin hyvä luku, kun ottaa huomioon, että kävin E-5008:lla kaksi kertaa Vantaalta Pirkanmaalla ja moottoritieajoa kertyi lähes 700 km.
Muunneltava
Kolmannellakin penkkirivillä normaalikasvuinen aikuinen matkustaa vielä siedettävästi ilman, että päälaki hipoo kattoa. Tosin siinäkin tavaratila jää pieneksi, jos kaikki kolme penkkiriviä ovat käytössä. Tavaratila kolmannen penkkirivin ollessa käytössä jää vain 259 litraan, mutta pikkutavaroita voi silloin laittaa myös tavaratilan välipohjan alle. Tavaratilaa on myös keskikonsolissa.
LUE MYÖS: Koeajo Peugeot 5008 – Tila-autosta crossoveriksi
Jos kolmatta penkkiriviä ei tarvita, neljä aikuistakin matkustaa E-5008:ssa tavaroineen päivineen oikein mukavasti. Erinomaiset AGR-istuimet ovat vakiona ja kuski saa hyvän ajoasennon, vaikka säädöt pitääkin tehdä manuaalisesti.
Uuden sukupolven Peugeot i-Cockpit pitää sisällään vaikuttavan 21-tuumaisen, teräväpiirtoisen ja kaarevan panoraamanäytön, joka kelluu kojelaudan yläpuolella. Erityisen jännän tunnelman se luo illan hämärtyessä.
Itse koen näytön sihtailemisen ratin yli vähän vaivalloiseksi, mutta aika moni muu tästä ratkaisusta myös tykkää.
Ahterissa tärähtää
Vähän yllättäenkin Peugeot E-5008:n pienet heikkoudet liittyvät ajamiseen ja alustaan. Varsinkin terävät epätasaisuudet tuntuvat ahterissa, vaikka iso auto isommat epätasaisuudet hoitaa ihan kohtuullisesti. Isoa autoa ei kuitenkaan tarvitse paimentaa, kun ohjaus keskittää hyvin. Taajamissa E-5008 on kevyt käsiteltävä.
E-5008:ssa on sama sähkömoottori ja ajoakku kuin pienemmässä E-3008:ssa ja sen kyllä huomaa: isommassa autossa kaipaisi kiihdytyksiin vähän enemmän puhtia. Eniten annan plussia kyydin äänettömyydestä. Varsinkin usein sähköautoissa häiritsevä rengasmelu pysyy hyvin kurissa.
Lopputulemana on erittäin hyvä ja iso sähköauto riittävällä toimintamatkalla sellaiselle, joka sitä tilaa tarvitsee.
Peugeot E-5008 73 kWh 210 Automaatti Allure Launch Edition
Sähkömoottori
Tehot: 157 kW / 210 hv
Vääntö: 345 Nm
Akun nettokapasiteetti: 73 kWh
Lataus: Type 2: 11 kW (3 x 16 A), CCS: 160 kW
WLTP-kulutus 17,9 kWh / 100 km (ilmoitettu)
Toimintamatka: 481-500 (ilmoitettu)
Co2-päästöt: 0 g/km
Kiihtyvyys 0–100 km/h 9.7 s
Huippunopeus 170 km/h
Mitat: pituus 4 791 mm, leveys 1 895 mm, korkeus 1 694 mm, akseliväli 2 901 mm
Tavaratila 259 – 1 815 l
Koeajoauton hinta: 51 990 €, 5008-malliston hinnat alk. 42 398 €
Plussat
Muunneltavat ja isot tilat
Taloudellisuus
Äänetön
Tarkka ohjaus
Miinukset
Terävät töyssyt tuntuvat ahterissa
JÄLKIMAKU
Peugeot E-5008 tarjoaa paljon tilaa sitä tarvitsevalle ja lisäksi tarjoaa erittäin hyvän toimintasäteen.
Teksti ja kuvat Timo Kiiski
Vastaa