Kaasujalka

Koeajo käytetty Land Rover Discovery 4 – Kettujahtiin tai vetoautoksi

Julkaissut:

|

16.11.2023

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Land Rover Discovery 4 – Kettujahtiin tai vetoautoksi

Eipä näitä lähes 200 000 kilometriä ajettuja Land Rover-dieseleitä enää taideta ostaa kuin tosi tarpeeseen vetoautoksi. Britanniassa tweed-pukuiset herrasmiehet taitavat edelleen ajaa niillä kettujahteihinkin.

Land Rover Discoveryä on arvostettu niin kyvykkäänä maaston kulkijana, että sen ajamista pelkillä päällystetyillä teillä pidetty tuhlauksena. Taitavat kuitenkin Discoveryn kulta-ajat olla Suomessa jo kaukana takanapäin, jos niitä on edes ollut: Land Rover on ollut pienen, mutta sitäkin sitoutuneemman porukan marginaalimerkkinä.

Kaasujalan koeajoon otettiin Land Rover Discovery 4 3.0 TD V6 AWD, eli Discoveryn neljännen sukupolven 3-litrainen ja nelivetoinen V6 turbodiesel. Sähköisten crossoverien aikana sen puikkoihin hyppääminen tuntui aikamatkalta, vaikka auto oli niinkin tuore kuin vuosimallia 2016.

Mittarilukema oli 190 000 kilometriä ja sehän on tällaiselle siististi pidetylle ja hyvin huolletulle ”dieselmörssärille” vasta sisäänajoa. ”Mörssäreiksi” muuten kutsutaan sitten vaikkapa vankkarakenteisia kuulantyöntäjiä. Wikipedian mukaan virallinen selitys on ”käytöstä pois jäänyt tykkityyppi, jota käytettiin pääasiassa kenttätykistössä”. Olen sitten muuten itse tykkimiehiä, enkä kyllä muista Pohjois-Karjalan patteristossa 1980-luvulla edes aliupseerikoulussa kuulleeni ”mörssäreistä”.

No, kaikkea sitä oppii iän mukana, kuusikymppisenäkin.

Työkalumainen

Britanniassa kettujahteja järjestetään kai edelleen. Siellä tyypillisin Land Rover Discovery -kuski taitaakin olla tiluksillaan kettujahteja harrastava herrasmies. Suomessakin kai järjestetään edelleen jossain kettujahteja, mutta erilaisiin petojahteihin taidetaan ajaa enemmänkin Mitsujbishi Outlandereilla tai Toyota RAV4:llä.

Discovery ei ole samalla tavalla tyylitelty herrasmiesmaasturi kuin saman valmistajan Range Rover. Pysty takapää tekee vaikutelmasta selvästi työkalumaisemman.

190 hevosvoiman diesel sopii Discovery Sportin voimanlähteeksi erinomaisesti vahvan vääntönsä ansiosta. Tosin tästä tasaisesta vääntövoimasta taitaisi olla enemmän iloa vaativassa maastoajossa pienillä kierros-nopeusalueilla. Mehän emme maastoon menneet, mutta haikean lupsakkaa oli Discoveryllä meno myös maantiellä.

Uutena koeajetun Discoveryn lähtöhinta on kaiketi ollut halvimmillaankin jotain 65 000 euroa ja sen huomaa erityisesti äänieristyksessä: lähes 200 000 km ajettunakin Discovery on todella hiljainen menijä.

Kehä III -tien kesäisellä asfaltilla se eteni vakaasti kuin juna. Ratin takana tuli turvallinen olo.

Taas piti välillä oikein polkaista kaasupedaalia, että sai kuulla ääniä menneisyydestä: V6-turbodieselin vaimeaa murahdusta.

Eihän Discovery toki mikään katumaasturi ole. Neliveto ja vääntö pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa vasta maastossa tai hiekkaisen mökkitien urissa.

Kömpelö pysäköitävä

Tällaista autoa lähestytään vain tositarkoituksella. Turha siihen on rahojaan pistää edes käytettynä, jos ei tarvitse sen monia erikoisominaisuuksia.  Discovery on kauppareissuille liian kömpelö pysäköitävä, kun leveyttä on pari metriä leveä ja pituutta lähes viisi metriä.

Yllätys oli kuitenkin se, että vauhtiin päästessä se kääntyi irvistelemättä vähän tiukemmissakin kurveissa sujuvasti. Korkeasta ja suuri-ikkunaisesta autosta avautuvat hyvät näkymät kaikkiin suuntiin ja kulmikkaat muodot auttavat hahmottamaan ison auton ulottuvuuksia.

Jouheaa liikkumista edesauttaa hienosti toimiva automaattilaatikko.

Ainakin Nettiautossa omistajat kehuvat Discoverya vahvaksi autoksi, joka oikein huollettuna kestää pitkään. Ja tämä tietysti vihjaa siihen, että tällaisen auton ostajalta vaaditaan jonkunlaista harrastuneisuutta ja hieman ylimääräistä kukkaron pohjalla: varaosat ja huolto eivät halpoja.

Tosi tarpeeseen

Land Rover Discovery 4 :n tyyppisten oikeiden maastureiden kysyntä vaihtoautohallissa on hidastunut, myöntää automyyjä Jyrki Nurminen Käyttöauton Jyväskylän liikkeestä.
–Vaikka nelivetoisten dieselmaastureiden kierto on selkeästi hidastunut, niin kyllä Discover edelleen lähtee liikkeestä ulos aika nopeasti. Tällainen auto ostetaan selkeästi tosi tarpeeseen, vetoautoksi mökkiteille kaikkina vuodenaikoina. Discoverya ei osteta näyttämisen tarpeeseen, Nurminen sanoo.

Käyttöautolla oli aikoinaan Land Roverin edustuskin.
– Land Rovereilla on uskollinen asiakaskunta. Kun tarjonta on pientä, niin ei Discoverykään meiltä pysyvää tonttia ota. Land Roverin ostaja ei edes vilkaise saksalaisiin kilpailijoihin, Nurminen sanoo.

Discovery ei kuitenkaan kilpaile saman valmistajan ylellisemmän Range Roverin kanssa.
–Discovery on selkeästi Range Roveria työkonemaisempi, Nurminen sanoo.

Land Rover Discovery 4, 3,0 TDV6 SE LCV Aut. vm. 2016
Mittarilukema: 190 000 km
Moottori: 2993 cm3, V6, turbo
Polttoaine: diesel
Teho: 211 hv
Vääntö: 520 Nm
Vetotapa: neliveto
Vaihteisto: 8-lovinen automaatti
Keskikulutus: 11,5 l /100 km
Co2-päästöt: 269 g/km
Suorituskyky: kiihtyvyys 0-100 km/h: 11 s
Huippunopeus 195 km/h
Mitat: pituus 4829 mm, leveys 1915 mm, korkeus 1887 mm, akseliväli 2885 mm
Myyjä: Vaihtoautomaa, Petikko, Vantaa
Hinta: 33 900 €

 

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo käytetty Range Rover Evoque – Vähemmän ”karpomainen”
Koeajo käytetty Volvo S80 – Vanhakaan diesel-Volvo ei apuvirtaa kaipaa
Koeajo käytetty Mercedes-Benz C300 de – Pistokediesel pitkämatkalaiselle

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *