Kaasujalka

Koeajo käytetty Volkswagen Amarok – ”Tappaa ja syö öiseen aikaan”

Julkaissut:

|

29.9.2022

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Volkswagen Amarok – ”Tappaa ja syö öiseen aikaan”

Volkswagen Amarok eroaa saman kokoluokan avolava-autoista henkilöautomaisuudellaan. Se on herrasmiehen lupsakka pick-up vielä vanhana ja paljon ajettunakin. Wikipedian mukaan Amarok on inuitien jumalhahmo, jonka kerrotaan tappavan ja syövän jokaisen, joka lähtee metsästämään öiseen aikaan.

Volkswagen Amarok sopii maanrakennusurakoitsijalle. Itse kun en ole, niin avolava-autot eivät sanottavammin kiinnosta. Sen sijaan olen koko aikuisikäni seurannut mielenkiinnolla, minkälaisilla autoilla popparit ja rokkarit ajelevat. Se taas johtuu siitä, että aina täysi-ikäiseksi asti haaveilin urasta menestyvän rock-bändin kitaristina.

Elokuussa 1983 olin katsomassa Popedan Tuuliajolla -kiertueen keikkaa Mikkelissä. Silloin varmaan haaveilin samanlaisesta kitarasta kuin Costello Hautamäellä.

Lähes 30 vuotta myöhemmin auto-ohjelmia seuraavana miehenä noteerasin Teknavi-ohjelman jakson, jossa sama Costello Hautamäki esitteli autonsa, Volkswagen Amarokin. En varmaan olisi edes kiinnostunut koko avolava-Volkkarista, jos esittelijänä olisi ollut joku sliipattu urheilija tai muu julkkis. Olen sitä ikäpolvea, että kalliilla autolla ajavassa pitkätukkarokkarissa on yhä mukavasti yleisiä mielikuvia rikkovaa särmää. Vastaavasti yhtä kiinnostava on rämällä ”prutkulla” ajava miljonääri.

”Amarok on rock… se on kaukana herrasmiesmaasturista. Työkalu, joka kulkee junamaisen vakaasti”, Costello kuvasi.
Talvella 2022 Costello oli Kaasujalan haastattelussa ja tuossa hän kertoili Harrikastaan.

Se oli aika hyvin tiivistetty. Tosin Amarok ei ole maasturi, vaan avolava-auto. Ja avolava-autojen sarjassa se kyllä on jonkun sortin herrasmies -pick-up. Ihan toista kuin karkeasti jyrisevät Nissan Navaro tai Toyota Hilux.

Etenee kuin juna

Costello kertoi Teknavissa nykyisin ajavansa mieluummin keikalta yöksi kotiin Amarokilla kuin keikkabussin kyydissä. Sitä en kyllä ihmettele.

Amarok etenee tosiaan kuin juna ja siinä tuntee, että nyt ollaan liikenteessä raskaalla ja isolla autolla. Pituutta on 5,2 metriä ja akseliväli yli 3 metriä. Samalla olo on kuitenkin huoleton, kun tietää lukkoperien ja off road -asetusten turvin pääsevänsä takaisin tielle, jos Amarok sattuu luiskahtamaan ohjaan.

Saksalainen suunnittelu tuntuu eniten matkustusmukavuudessa ja ajo-ominaisuuksissa, joita voisi kuvailla sivistyneiksi.

Kun Amarok vuonna 2011 tuli markkinoille, sitä sai 4-sylinterisenä ja 2-litraisena turbodieselinä, tuplaturbolla tai yhdellä turbolla.  Yhdellä turbolla ahdetussa dieselissä oli tehoa 122 hevosvoimaa ja tuplasti ahdetussa 163 hevosvoimaa.

Vaihtoautomaasta koeajoon saadussa 2-litraisessa ja nelivetoisessa turbodiesel-Amarokissa vuosimallia 2014 oli tehoa 180 hevosvoimaa. Mittarilukema oli 182 000 km.

Vääntöäkään ei myynti-ilmoituksessa kerrota, mutta Auto-data -sivustolla väännöksi kerrotaan työajoon riittävät 420 Newtonia. Ei ihme, että Amarok 8-lovisella automaattilaatikolla tuntuu varsinkin maantieajossa varsin pakottomalta menijältä.

Hiljainen ja mukava

Keskikulutus on ainakin ilmoituksen mukaan 8.3 l / 100 km ja maantieajossakin 7,3 l /km, joten eihän se nyt edes näillä vähän laskeneillakaan nakun hinnoilla nyt mitään säästöajoa ole.

8-lovinen automaatti tekee sen Volkkarille tyypillisesti täsmällisen sulavasti.  Korimallien puolellakin on kaksi vaihtoehtoa.  Lyhyt ohjaamo pitkällä lavalla tai sitten tällainen neliovinen Double Cab -ohjaamo, josta voi tarpeen mukaan valita kaksi- tai viisipaikkaisen version.

Koeajoon saatu Volkswagen Amarok oli -2-paikkainen Double Cab, joka oli rekisteröity pakettiautoksi ja siksi takapenkin paikalla oli vanerinen laatikkorakennelma. Viisipaikkaisessa versiossa on kaikille matkustajille hienot tilat.

Ensimetreillä Amarok tuntui sillä tavalla negatiivisessa mielessä täysiveriseltä avolava-autolta, että ohjaus tuntui keskialueella hitaalta. Nopeuksien ja etenkin kaarrenopeuksien kasvaessa auto kuitenkin alkoi tuntua aina vain paremmalta.

Tällaisessa Kaasujalan pikatestissä vanhakin Amarok on oman lajinsa hieno edustaja. Hiljainen ja mukava iso auto perusajossa. Päivittäiskäytössä Amarok on tietysti ehkä hankalankin suuri: onhan siinä pituutta 5,2 metriä. Muista lähteistä olen lukenut, että ääritilanteissa ohjaustehostimen kapasiteetti voi loppua kesken ja lukkiutumattomat jarrutkin saattavat toimia vähän arvaamattomasti.

Lähes 22 000 euroa 182 000 km ajetusta autosta on paljon rahaa, mutta kyllä siinä tietysti autoakin tulee rahalle vastineeksi. Olihan koeajoauton hinta uutena kuitenkin lähemmäs 50 000 euroa.

Kelpaa yksityisajoonkin

Käytetty Amarok on juuri henkilöautomaisuutensa takia hyvää myytävää yksityishenkilöillekin, sanoo raisiolaisen Visa-Auton paikallisjohtaja Miikka Lännistö.

Noin puolet myynnissä olevista Amarokeista on arvonlisäverollisia ne päätyvät pääosin yrityksille. Yksityiset taas löytävät suuresta marginaaliverollisten tarjonnasta itselleen sopivan yksilön ja säästävät näin turhassa arvonlisäverollisessa osuudessa.
–Aika usein tällainen Amarok toimii omistajansa ainoana autona niin työmailla kuin yksityisajoissakin. Yksityisajot tietysti erotellaan tarkalla ajopäiväkirjan pitämisellä, Lännistö sanoo.

Lännistön mukaan Suomen vaihtoautomarkkinaan tuodaan paljon 5-paikkaisia ja pitkähyttisiä avolava-autoja Ruotsista.
–Suomessa siitä sitten otetaan se takapenkki pois, jolloin auton voi rekisteröidä edullisemmin verotetuksi kaksipaikkaiseksi pakettiautoksi. Tosin hyviä myytäviä nämä Double Cab -avolava-autot ovat 5-paikkaisinakin, vaikka ne silloin ovat selkeästi kalliimpia. Kun avolava-autoa myydään vaikkapa 25 000 euron hintaluokassa, on 5-paikkaisessa hinta ainakin 20 % kaksipaikkaista korkeampi. 5-paikkaisina avolava-autoja onkin myynnissä melko vähän, hän sanoo.

Amarokin vahvuus on Lännistön mukaan siitä puuttuva työkonemaisuus.
–Siksi se kiinnostaa yksityisostajiakin. Siinä on räyhäkäs ulkonäkö ja avolavaksi hyvät ajo-ominaisuudet. Nelivetoisuudestakin on tukalilla keleillä iloa maaseudulla. Avolava-autojen myynti on muutenkin ajan saatossa muuttunut. Esimerkiksi Mersun X-malli menee avolavasta huolimatta myös premium-autona. Avolava-autoja tyylikkäämmiksi mm. hienoilla vanteilla ja lisävaloilla. Volkswagen Amarokin tavoin myös Ford Ranger -avolava-auto menee juuri henkilöautomaisuutensa ja tyylikkyytensä takia helposti kaupaksi myös yksityisasiakkaille siviiliajoon.

 

Volkswagen Amarok DC Highline 2,0 TDI 4MOTION A, vm. 2014
Mittarilukema: 182 000 km
Moottori: R4, 1968 cm3, turbo
Istumapaikat: 2
Polttoaine: diesel
Vetotapa: 4-vetoinen
Vääntö: 420 Nm
Keskikulutus: 8.3 l/100 km
Co2-päästöt: 219 g/km
Suorituskyky: Kiihtyvyys 0 – 100 km/h: 10.9 s
Huippunopeus: 179 km/h
Mitat: pituus 5180 mm, leveys 1950 mm, korkeus 1834 mm, akseliväli 3095 mm
Lava: pituus 1550 mm, leveys 1620 mm
Myyjä: Vaihtoautomaa, Petikko, Vantaa

Hinta: 21 800 €

Teksti  Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo Volkswagen ID.7 – Valtionvarainministerille?

Tietoa julkaisijasta

Mika

(2) Lukijan kommenttia

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *