Kaasujalka

Koeajo käytetty Fiat Grande Punto – Maatalousopiskelijalle

Julkaissut:

|

1.12.2020

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Fiat Grande Punto – Maatalousopiskelijalle

Koska maatalousosuuskunta Hankkija aikoinaan toi maahan Fiateja, olisi vanha Fiat Grande Punto ehkä osuva auto maa- ja metsätaloutta opiskelevalla ison maatilan tyttärelle.

Koeajossa käytetty Fiat Grande Punto. Meidän rouva ajoi kortin vasta kypsällä iällä ja osti ensimmäiseksi autokseen käytetyn valkoisen Punton. Sellaisen tötterömallisen joka näytti korkealta ja lyhyeltä. Rouva on aina ihaillut Italiaa ja italialaisten naisten tyyliä ja matkoillaan hän on nähnyt, kuinka Roomassa rouvat kruisailevat Puntoilla.

Rouvan auto oli toisen sukupolven Punto, muistaakseni vuosimallia 2003. Kun Grande Punto tuli markkinoille vuonna 2005, se oli minusta selkeästi edeltäjäänsä tyylikkäämpi.

Noin neljän metrin pituisena se oli kasvamassa ulos pikkuautoluokasta. Grande Punton myynti lähti heti hyvin liikkeelle ja se oli alkuvuoden 2006 myydyin auto Euroopassa. Autolehdetkin kehuivat sitä hyvännäköiseksi.

Tekniikan Maailman 60 000 kilometrin käyttötesti vuonna 2007 osoitti, että laatukin oli kohdallaan. Yli vuoden mittaisen käytön aikana ei esiintynyt mainittavia ongelmia, vaan lähinnä muutamia pikkuvikoja. Käyttötestin jälkeen Fiat Grande Punto oli edelleen hyvässä kunnossa. Uuden veroinen se ei enää kuitenkaan enää ollut.

Kun Räikkösen Kimi piti välivuoden formuloista, hän ajoi Jyväskylän Suurajoissa vuonna 2009 rallia  Fiat Grande Punto S2000:lla.

Auton Kimille rakentanut Tommi Mäkinen totesi, että ”tällä autolla Hirvosen Mikolla tai Loebilla ei olisi käytännössä mitään mahdollisuuksia pärjätä”. Kimin Puntoa pidettiin leluna muiden ralliautojen rinnalla.

Maatalousopiskelijalle

Vaan jätetään nyt vertailut oikeisiin ralliautoihin sikseen ja arvioidaan käytettyä Grande Puntoa niiden käyttäjien näkökulmasta, joille se on tarkoitettukin. Nyt tällaisella vanhalla Grande Puntolla ajaa varmaankin maa- ja metsätaloustieteitä yliopiskeleva nuori nainen. Hän tarvitsee menopelin päästäkseen alan harjoittelutöihin jollekin maatilalle.

Fiatiin hän on päätynyt tietysti siksi, kun on itse maatilan tyttöjä ja isä on aikoinaan ollut Keskusosuusliike Hankkijan paikallisia luottomiehiä. Ja kun Hankkija vielä ennen vuoden 1992 konkurssia ja ajautumista tanskalaisten omistukseen oli suomalaisten maajussien oma osuuskunta, lähes jokaisen vöyrin maatalon pihassa oli Fiat.

Vuonna 1962 Hankkija sai Fiat -autojen edustuksen ja autokauppaa hoitamaan perustettiin tytäryhtiö Autonovo Oy. Suosituimmaksi malliksi nousi Fiat 600, joka teki Suomen ennätyksen autojen maahantuonnissa kun v. 1971 purettiin laivasta Helsingin Sompasaaren satamaan 3 532 ”kuussatasta”. Parhaimmillaan Fiatin markkinaosuus oli Suomessa 18 %.

Voi niitä aikoja. Omaankin kaveripiiriin Keski-Suomessa kuului aloitteleva kepulainen, jonka veli oli Hankkijalla hommissa ja järjesti isälleen Fiat Unon ja itselleen Fiat Mirafiorin.

Nyt kun tietysti noista Hankkija-ajoista on kulunut jo lähes 30 vuotta, niin tuoreemmilla Puntoilla ajavat maataloutta opiskelevien nuorten naisten lisäksi varmaankin myös italian kieltä kansanopiston kursseilla opiskelevat iäkkäämmät rouvat.

Halpa korjata

Sillä Grande Puntoa on vaikea kuvitella äijän autoksi. Kyllä se on ennen kaikkea naisten auto. Käsitys Fiatista vanhojen ranskalaisten autojen tavoin epäluotettavana käyttöautona joutaa kyllä ainakin Nettiauto.comista lukemieni käyttäjäkokemusten perusteella ihan aikansa eläneeltä. Eniten se on saanut kehuja nimenomaan luotettavuudestaan! Ja kuten eräs katsastusmies minulle jo aikoja sitten sanoi: jos Fiatiin tulee vika, niin korjaaminen on halpaa.

Vaikka koeajoon otetulla Grande Puntolla oli ajettu jo 142 000 km, ei moottori raakkunut eikä sisustuksesta kuulunut sen enempää nitinöitä ja natinoita kuin samanikäisillä ja samankokoisilla japanilaisilla tai saksalaisillakaan autoilla. Olisiko edellinen omistaja ollut huolloista tarkka naisihminen?=

”Kun muihin autoihin ostaa yhden nivelen, samalla hinnalla niitä saa Fiatiin kokonaisen pussillisen”.

Moottoritiellä Grande Punto ei ole unelma-auto, sillä jo satasessa pysymiseenkin joutuu näkemään melkoisesti vaivaa ja auto on melkoisen altis pienillekin tuulenvireille. Kaupunkipyöritykseen se sen sijaan on ihan passeli. Takapenkit kallistettuna tavaratilaakin on pikkuautoksi ihan muhkeasti. Ulkomittoihin nähdet sisätilat ovat hyvät.

Pitkille matkoille moottoriteille ja valtaväylille Punto ei suorituskyvyltäänkään ole mikään nautiskelijan ajopeli, varsinkin kun koeajoautossa oli 1.2-litrainen ja 69-hevosvoimainen bensamoottori.

Takavuosikymmenillä yksi öykkäröintiin taipuva tuttavani sanoi huoltoasemalla Hankkijan-lippalakkiin sonnustautuneelle ja kassalle kiukuttelevalle miehelle: ”Hanki uus lippis, niin ei kiristä päätä”.

Minusta vertausta oli ainakin tänä päivänä on ontuva. Vanhalla Grande Puntolla ajaessa ei päätä kiristänyt. Eihän Punton ajodynamiikalla palkintoja voitettu aikoinaan, mutta tämän ikäiseksi pikkuautoksi se oli ihan kohtuullisen mukava ajettava. Koeajoauto oli ollut aiemmin vain yhdellä omistajalla ja siitä oli jakohihnakin vaihdettu. Viimeisin huoltokin on tehty reilut 4000 kilometriä sitten. Ei välttämättä hullumpi ostos.

Fiat Grande Punto 1.2 vm. 2012
Moottori: R4, 1242  cm3
Polttoaine: bensiini
Tehot: 69 hv
Vaihteisto: 5-lovinen manuaali
Viimeisin katsastus: 21.2.2919
Yhdistetty kulutus: 5.2 l/100 km
Co2-päästöt: 123 g/km
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 1.4 s
Huippunopeus: 156 km/h
Mitat: pituus 4065 mm, leveys 1687 mm, korkeus 1490 mm, akseliväli 2510 mm
Tavaratila 275- 1030 l
Hinta: 3 980 €
Myyjä: Auto-Planeetta Oy, Espoo

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota
Kestotesti-Fiatilla tonni täyteen

Tietoa julkaisijasta

Mika

(1) Lukijan kommentti

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *