Kaasujalka

Koeajo käytetty Audi TT – Taipuu jokamiehen tuning-rassiksi

Julkaissut:

|

25.11.2019

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Audi TT – Taipuu jokamiehen tuning-rassiksi

Muistan vielä Audi TT:n alkuajat 2000-luvun alussa, kun se oli ennen kaikkea yksinelävien pikkupäällikön asemaan naisten unelma-auto. Voi niitä aikoja, nyt samoja TT-Audeja näkee tuunattuina jokamiehen rasseina.

Koeajo käytetty Audi TT. Hesarista olen lukenut, että pyöreästi muotoillun TT:n ja ylipäätään koko Audin historia vuonna 1909 alkoi koulupojan latinan läksyistä. Saksalainen teollisuusmies August Horch perusti vuonna 1899 Horch-nimisen yrityksen Zwickaun pikkukaupunkiin. Horch ajautui riitoihin liikekumppaniensa kanssa. Vuonna 1909 August Horch lähti yhtiöstä ovet paukkuen. Firmalle oli keksittävä uusi nimi ja sitä pähkäiltiin Horchin liikekumppanin kotona.

Tarinan mukaan Horchin yhtiökumppanin kouluikäinen poika teki illan aikana latinan läksyjään ja ehdotti nimeksi oppikirjasta löytämäänsä sanaa Audi. ”Audi” on latinankielinen versio saksalaisesta sanasta ”horch”, joka tarkoittaa huudahdusta ”kuuntele.” Vuonna 1910 perustettiin virallisesti yhtiö nimeltä Audi Automobilwerke.

Ahdas, äänekäs ja ehjä

No, kuusitoista vuotta vanhalla TT-Audilla kruisaillessa ei päätoimittajan vieressä tarvinnut kehottaa ”kuuntele”, kun en kiihdytyksissä oikein pystynytkään ketään kuuntelemaan.

TT nimittäin on pieni, ahdas ja äänekäs. Lisää jylinää kiihdytyksissä tuli koeajo-TT:n Scorpion putkistosta.

Testiajoon saatiin espoolaisesta Autoplaneetasta vuosimallin 2003 Audi TT Coupe 1,8 T 165kW Quattro, 18 tuuman vanteilla.

Mittarilukema oli jo melkein 200 000 km, tarkemmin 198 000 km. Se kyllä ällistytti, että auton tekniikan ja sisustuksen kunnossa vuodet ja kilometrit eivät kyllä tuntuneet. Auto vaikutti ehjältä, uskoisin, että ajovaikutelma ei ole uutena ollut juurikaan erilainen.

Audi TT on mallin vuonna 1998 alkaneen valmistushistoriansa alusta lähtien ollut saatavana 2+2-paikkaisena coupéna ja kaksipaikkaisena roadsterina. Koeajoauton kovakattoinen korimalli oli coupe.

Tunnustan rehellisesti, että omat ensikokemukseni 2000-luvun alusta ovat muokanneet Audi TT:stä nousukkaiden ”tyttöauton”.  Saksalaiset AutoBild -lehden lukijatkin äänestivät TT:n vuoden 2006 kauneimmaksi autoksi. Ei oikein kuulosta ”äijältä”. Äijähän suosii rumankomeita autoja, ei kauniita!

No, kun vanhaan Audi TT:hen  isketään alle jyhkeät 18 tuuman mustat vanteet ja auto on väriltään muutenkin kiiltävän musta, niin kyllä siitä äijääkin löytyy.

Ohjaamo on pieni, samoin ikkunat, joten Espoon Lakiston maaseutumaisten maisemien ihailu kauniina kesäpäivänä ei onnistunut ihan helposti.

Jos olisin komea nuori mies, harmittaisi sekin, etteivät naiset kesäpäivänä kunnolla näkisi minua ratin takaa ja silloinhan koko TT:n perusjuju kärsii: eiköhän sillä haluta herättää ihailua ja tehdä naapurit kateellisiksi?

Olo kuin apostolilla

Hurmalainen nuortui hetkessä 25 vuotta ja kaasutti Vihdintielle Varistosta kuin ”nuori jumala”. ”Nuoreen jumalaan”  itseään vertasi  aikoinaan eräs maratoneja juokseva pyylevä keski-ikäinen entinen pomoni.

No, en nyt tiedä, tuliko TT:llä kesäpäivänä kruisaillessa sentään jumalallinen fiilis, mutta kyllä minä itseni jonkunsortin apostoliksi itseni ainakin hetken aikaa tunsin.

Olen siinä käsityksessä, että koeajamani Audi TT on hyvää perustekniikkaa 1.8 turbokoneella ja 6-lovisella manuaalilaatikolla.

Talvea ajatellen sen vahvuuksia on myös Quattron nelivetoisuus. ”Omista hiuksistaan tykkäävä ihminen ajaa jokaiseen golf-keskukseen tällaisen auton”, eräs samanlaista vuosimallin 2000 TT:tä You Tubella testaava kaveri uskoo.

No, me ajoimme Vihdintietä Audilla Espoon Lakiston golfklubille, mutta muuten täysillä parkkipaikoilla ei ollut yhtään  muita Audi TT -coupeja eikä roadstereitakaan, ei myöskään koeajoautoamme uudempaa. Olisiko TT:n hehkutus trendikkäiden ja hiustyylistään tarkkojen menestyjien ja golfaajien suosikkiautona jäänyt sinne 2000-luvun alkupuolelle?

225 hevosvoimaista nelivetoista ja 1.8-litraista turboa kehuttiin aikoinaan parhaaksi TT-versioksi. Manuaalilaatikkoiseen TT:hen ei vielä 2000-luvulla saanut ratin viereen läpsytinvaihteita, mutta vanhan liiton seniori survoi mieluusti pykäliä silmään ihan lyhyttä keppiä runnomalla.

Viiveetön turbo

Nelivetoiseksi koeajo-TT muuttuu vain, kun etupyörät alkavat sutia. Ja se taas vaatii kaasupedaalin painamista tosissaan. Turbo tulee mukaan heti, eikä viiveellä: siistiä!

Pikkuisen aliohjautuvuutta huomasin kun painoin kaasua. 90 kilometrin vauhdissa kuutospykälällä mennään 2200:n kierroksilla. Vielä yhdeksässäkympissäkin TT lähtee kiihdytykseen mukavasti kuutospykälällä. Turbo tuntuu passelilta valinnalta, laiskaksi TT:tä ei voi moittia.

Matkaa taittaessa melu hieman taittuu. Ajajan autonahan manuaali on mitä parhain.

Machomaista ”perseilyä”

Gesu.fi -sivustolta löytyy hyödyllistä tietoa käytettyä TT:tä ostaville. Katsastuksessa vuosimallien 1998 – 2005 hylkäysprosentti on ollut korkea, keskimäärin 29,8%. Hylkäysprosentti on siis erittäin korkea. Puolustukseksi voidaan kuitenkin todeta, että TT-Audeja on tuotu paljon Saksasta. Hinnat ovat käytännössä romahtaneet ja niistä on tullut nuorten miesten autoja. Kohtuullisen tehokkaana urheiluautona niillä ajetaan lujaa, mutta huolletaan huonosti.

”Yleisimmät syyt hylkäykseen ovat ohjausnivelet ja alustan osat. Tämän olisi tiennyt jo ilman tilastoja, kun katsoo autolla ajavien poikien ikäjakaumaa. Kurveihin tullaan lujaa ja välillä nojataan kanttareihinkin. Uskallan veikata, että normaalissa ajossa alustavikoja ei ole sen enempää kuin muissakaan Audin malleissa. Lisäksi on jousituksen ja iskunvaimennuksen vikoja, johon vaikuttaa jo iskunvaimentimien pitkä ikä itsessään”, Gesu kirjoittaa.

Mm. jakohihna- ja vesipumppuviat ovat yleisiä, mutta ne liittyvät huollon laiminlyönteihin, eli kyse ei ole tyyppivioista.

Oletin autoa tylsäksi ja pelkästään ulkoasulla brassailevaksi, mutta ydinolemukseltaan ehdaksi Audiksi. Mielikuva oli väärä. Fiilikset olivat ristiriitaiset. Vanha TT ei tietenkään ole auto harvahiuksiselle ja kesän aikana entisestään pönäköityneelle vantaalaiselle senioriäijälle, ei myöskään enää jakkupukuiselle markkinointinaiselle.

Enemmän se on auto ammattikoulusta muutama vuosi sitten valmistuneelle ja hyväpalkkaiseen duuniin päässeelle 25-30-vuotiaalle sinkkumiehelle. Ajaminen vanhalla ja tehokkaalla Quattrolla vaatii kyllä machomaista ”perseilyä”.

Hän saa vajaalla kahdeksalla tonnilla paljon autoa ja koeajoauto ainakin tuntui tekniikaltaan olevan kunnossa. Koeajoauto on huollettu säännöllisesti. Hammashihna ja vesipumppukin on vaihdettu 100 000 km:n kieppeillä. Viimeisin perusteellinen huolto on tehty 162 000 kilometrin kohdalla.

 

Audi TT Coupe 1.8 T 165 kW Quattro vm. 2003
Mittarilukema: 198 000 km
Moottori: R4, 1780 cm3, turbo
Polttoaine: bensa
Vaihteet: 6-lovinen manuaali
Vetotapa: neliveto
Tehot: 224 hv
Vääntö: 280 Nm
Suorituskyky: huippunopeus 243 km/h
kiihtyvyys 0-100 km/h: 6.4 s.
yhdistetty kulutus 9.2 l/100 km.
Co2-päästöt 221 g/km
Mitat: pituus 4041 mm, leveys 1764 mm, korkeus 1345 mm, akseliväli 2429 mm
Myyjä: Autoplaneetta, Espoo
Hinta: 8 980 €

 

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *