Kaasujalka

Talven pakkasetkaan eivät hyydyttäneet Astraamme

Julkaissut:

|

10.5.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Talven pakkasetkaan eivät hyydyttäneet Astraamme

Talven paukkupakkaset eivät hyydyttäneet Astraamme ja matka on taittunut mukavasti

Talven aikana Astra on osoittautunut luotettavaksi ja erittäin lämpimäksi talviautoksi, tosin Webastoa on myös käytetty tiheästi, koska semmoinen autosta löytyy. Sitten edellisen raportoinnin kilometrejä on tullut lisää melkein 5000.

Öljynkulutus on kasvanut, mutta emme ole selvittäneet syytä. Joko moottori on alkanut syömään öljyä tai sitä tihkuu se tiivisteistä ulos enemmän. Jonkin verran vuotoa oli havaittavissa jo viime kesäisessä katsastuksessa, joten on todennäköistä, että tihkuminen on vain kasvanut. Lätäköitä ei vielä sentään synny auton alle.

Jakopäänhihnan vaihto pitäisi varmaankin tehdä ihan varmuuden vuoksi, sillä aiemmista vaihdoista ei ole mitään tietoa. Toinen vaihtoehto on ajaa riskillä, mutta hihnan katketessa korjauskustannukset nousevat niin suuriksi, että siihen leikkiin ei kannata lähteä. Samoin takajarruja pitäisi varmaan vähän herkistellä, sillä niillä on taipumusta vähän jumittaa, mikäli auto seisoo muutaman päivän paikallaan.

Taulukko kilsoista ja kuluista:
325 830 KM: Testi alkoi. Auton hinta 200€
325 860 KM: Kesärenkaat 250€
325 904 KM: Ruostekorjausta, helmapelti, kynnyspelti, 900€. Venttiilikopan tiiviste, niveltangot, raidetangon sisä ja ulkopäät, katsastus, moottorin pesu, termostaatti, hammastangon suojakumit, työt. 1000€
326 050 KM: Exide akku 95€
326 105 KM: EGR-venttiili, puolat, tulpat, radion korjaus, vaihdekepin nuppi 570€
326 150 KM: Nastarenkaat 14 tuuman alumiinivanteilla 540€
326 300 KM: Soitin 29.90€
329 111 KM: Kesärenkaiden allelaitto
330 201 KM: Polttimot Motonetistä 19.90€
330 495 KM: Automaattivaihteistoöljyn vaihto huutelumenetelmällä BG 400€
331 361 KM: Katsastus
331 701 KM: Nastarenkaiden vaihto ja kausisäilytys 100€
333 001 KM: Pyyhkijän sulat 39€
333 300 KM: Lokasuojat ja takapuskuri  232€
338 050 KM; Tämä hetki 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *