Kaasujalka

Koeajo käytetty Citroen C-Crosser – Kunnaneläinlääkärin ensimaasturi

Julkaissut:

|

15.1.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Citroen C-Crosser – Kunnaneläinlääkärin ensimaasturi

Citroenin iso maasturi C-Crosser vuosimallia 2009 ei vastaa yleistä mielikuvaa kissamaisen pehmeästä ranskalaisesta. Yhteys japanilaiseen Mitsubishi Outlanderiin käy selväksi jo ensimetreillä.

Koeajossa Citroen C-Crosser. 2000-luvun lopulla autotehtaat tekivät käytännössä pitkälti samoja autoja yhteistyönä, antamalla sille vain oman merkkinsä ja mallinsa sekä hifistelemällä pikkuisen keulan ja perän ilmettä omanlaisekseen.

Yksi esimerkki oli Citroenin C-Crosser  -maasturi, joka on hyvin pitkälti sama auto kuin Peugeot 4007 ja Mitsubishi Outlander.  Nämä autot tulivat samalta tehtaalta ja olivat ominaisuuksiltaankin hyvin yhteneviä.

Tämän unohdin, kun otin koeajoon Citroen C-Crosserin vuosimallia 2009. Olin joku vuosi sitten ajanut viistoperäisen, käytännössä coupemaiseksi farmariksi muotoillun Citroen DS5 -dieselin, joka kulki kissamaisen hienostuneesti ja oli omannäköisensi ”iso kissa” paitsi ulkoa myös sisältä: hyvässä ja pahassa. DS5 oli tyylikäs, mutta samalla vähän ”sitikkamaisen” vaikeaselkoinen hallintalaitteiltaan.

C-Crosserilta odotin samaa kissamaista pehmeyttä, vaikka se onkin maasturi.

Järeää menoa

Jo käyntiin ryskäyttäessä sen 2.2-litraisen dieselin käyntiääni karkeudessaan toi mieleen kaverin samanikäisen Mitsubishi Outlander –dieselin. Ulkoakin se on perusmuodoiltaan kuin Outlander, mutta perästä ja varsinkin keulasta ihan omannäköisensä.

C-Crosser oli Citroenin ensimmäinen SUV-malli, joten kokeneemman neliveto-valmistajan kanssa oli varmaan ihan hyvä ratkaisu. Eikä Outlander missään nimessä ole huono lähtökohta C-Crosser SUV:n pohjaksi.

Tosin, jotain on saanut Mitsubishikin Citroenilta: sen 2.2-litrainen dieselmoottori meni vasta sittemmin myös Outlanderiin. Ja sehän tiedetään jo pakettiautoistakin, että Sitikka osaa tehdä kestäviä dieselmoottoreita.

Jos C-Crosseriin suhtautuu kuten muihinkin samanikäisiin ja saman kokoluokan SUV-autoihin, niin silloin ollaan oikeilla jäljillä. Sisustus on muovista ja järeää, samoin moottorin käyntiääni.

Hyvänä kääntöpuolena on hallintalaitteiden konstailemattomuus ja selkeys. Monet valinnat olisivat voineet olla epäkäytännöllisempiä, jos Sitikka olisi suunnitellut alusta loppuun kaiken omana työnä.

Vääntöä riittää

Hiukkassuodattimella varustettu PSA-yhtymän oma 2,2-litrainen ja 156-hevosvoimainen diesel käy miehekkään rouheasti, mutta siinä riittää vääntöä huikeat 380 Newtonmetriä. Mikään trendipellen ”herrasmiesmaasturi” ei C-Crosser ole, mutta se tarjoaa riittävästi suorituskykyä arkiajoon.

Ja koska vaikutelma ajaessa on karkea, ei C-Crosserilla tee varmasti kipeää lähteä ryskäteillekään. Alhaalta vääntävä moottori tekee ajamisesta helppoa, eikä kuusipykäläistä manuaalivaihteistoa tarvitse olla koko ajan kepittämässä. Manuaalilaatikko sopiikin oivasti C-Crosserin työpariksi.

Nelivetotekniikka on peräisin Mitsubishi Outlanderista. Etupenkkien välistä löytyvästä kiekosta voi valita kolme eri vetotapaa. Kuivilla keleillä rumistellaan pelkällä etuvedolla. Jos on vain vähän liukasta, pistetään kiekko nelivetoasentoon ja voimaa annostellaan voittopuolisesti etupyörille. Oikein liukkailla nelivetojärjestelmään siirrytään kiinteään nelivetoon ja takapyörille jaetaan voimaa puolitoista kertaa enemmän kuin perusnelivedolla.

Ei huoju

Vaikka C-Crosserin ajo-ominaisuuksissa onkin painotettu mukavuutta, niin alusta ei ole liian pehmeä, ja tämän takia ei tarvitse pelätä korkean korin huojumista.

Maantieajossa C-Crosser menee vakaasti ja kuoppateillä se nielee riittävän pehmeästi pahimmat töyssyt. Ohjaus on tehostettu kevyeksi, eikä pieni lisä tuntoa tekisi pahaa.

Korkealla istuessa olo on miehekäs ja näkyvyys hyvä. Lisäpenkit käyttöön ottamalla C-Crosserista tulee 7-paikkainen ja kyytiin isän ja äidin lisäksi menee hedelmällisen perheen viisikin pilttiä. Kolmannen rivin penkit sopivat käytännössä vain väliaikaiseen käyttöön ja pelkästään lapsimatkustajille.

Tiettävästi nämä C-Crosserit ovat perustekniikaltaan ihan lujaa tekoa. Nettiautossa niitä on myynnissä yli 300 000 kilometriä ajettuinakin. Ja viimeisen päälle hyvin huolletussa koeajoautossa mittarilukema oli vain 160 000 km: sehän ei tiettävästi tälle autolle ole vielä matka eikä mikään.

On aina mukava miettiä, kenelle mikäkin auto oikein sopisi. C-Crosser on Citroen ja Sitikkahan perinteisesti on ollut vähän boheemin väen auto. Olkoonkin, että nyt puhutaan täysiverisestä SUV:sta. Patonki kainalossa kulkevan baskeripäisen taiteilijan auto se ei missään nimessä ole.

Mutta mitenkäs olisi nuori kunnallista virkaa hoitava ja aloitteleva eläinlääkäri, jolla on muksuja ja pari koiraakin? Hän kun joutuu ajamaan myös karjatiloille huonoja kuoppateitä, niin C-Crosser tarjoaisi hyvän kompromissin: ripaus jo pelkästään merkin mukanaan tuomaa boheemiutta ja samalla nelivedon, muunneltavuuden ja tilan tuomaa käytännöllisyyttä.

Citroen C-Crosser 2,2 HDi Exclusive Business
Vuosimalli: 2008
Mittarilukema: 160 000 km
Käyttövoima: diesel
Vaihteisto: 6-lovinen automaatti
Vetotapa: 4-veto
Tehot: 156 hv
Vääntö: 380 Nm
Huippunopeus: 200 km/h
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 9.9 s
Yhdistetty kulutus: 7.3 l
Myyjä: SAKA Helsinki – Suomen Autokauppa Oy, Helsinki
Hinta: 14 500 €

Teksti ja kuvat Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *