Kaasujalka

Koeajo käytetty Audi S3 – Melko mukava sportti tavalliseenkin ajoon

Julkaissut:

|

16.5.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo käytetty Audi S3 – Melko mukava sportti tavalliseenkin ajoon

Audin S-mallit ovat jo kautta historiansa erottuneet tavallisista A3-malleista tehokkaiden moottorien ja viritetyn alustan ansiosta. Silti se ei 10 vuotta vanhanakaan ole liian kova tavalliseenkaan perheajoon.

S3:n hyviä puolia on, että sen muotoilussa on onnistuttu välttämään ylilyönnit. Siksi se ei ikääntyessäänkään näytä monen edullisemman GT-luokan kilpailijan tavoin liikaa ”ramirassilta”. Siitä puuttuvat mahtipontiset levikkeet ja siivet, ja tällaiselle seniorimiehelle se on plussaa.

Mutta toki siitä tarkemmalla katsastelulla löytyy eroja perus-A3:een. Singleframe-etusäleikössä on selkeät pystyrivat ja säleikön alla etuspoileri luo sopivan urheilullista ilmettä. Tosin kirkkaansinisessä koeajoautossa etuspoileri ei erotu yhtä hyvin kuin ferrarimaisen punaisessa autossa.

Sivusuunnasta katsoessa silmä kiinnittää huomion 18-tuumaisiin vanteisiin, vanteet ja helmojen virtaviivaisiin muotoihin.  Peräpäästä sen erottaa tavallisesta A3:sta esimerkiksi ovaalinmuotoisesta kaksoispakoputkenpäästä. Se on myös hieman A3:a matalampi, alustaa on madallettu 25 millimetriä.

Audi S3 valmiiksi tehtaalla varustettu sporttiseksi. Vakiovarusteita ovat mm. ESP, automaattinen ilmastointi, Xenon Plus -kaasupurkausvalot ja varashälytin. Urheiluistuimet ovat puoliksi nahkaiset ja 3-puolainen ohjauspyörä on urheilumallia. Polkimet ja vaihdetangon nuppi ovat ”aluminium lookia.

Nautittava kaikilla teillä

Sisätiloiltaan S3 on normaali perheauto.  Takapenkillä istuu aikuinenkin kohtuullisesti, kunhan saa 3-ovisessa autossa ensin itsensä ängettyä. Urheiluistuimissa varsinkin kuljettaja istuu tukevasti ja mukavasti: oikea ja todella hyvä ajoasentokin löytyy helposti.

Toki S3 on näyttävä auto rivitalon pihassa, mutta ennen kaikkea se kuuluu tien päälle. Se on ketterä ajettava kaupungissa. Vaikka kovanpuoleinen alusta välittää töyssyt ahteriin tuntuvasti, niin silti S3 tuntuu ihan mukavalta vaikka perheenäidin ajossa.

Oikeuksiinsa S3:n alusta ja ajo-ominaisuudet pääsevät vasta kovemmissa nopeuksissa. Nimismiehen kiharoissa sivuteillä oikea automies pääsee nauttimaan niin tehoista kuin nelivedostakin. Tosin nopeudet nousevat kuin varkain suuriksi, niitä on syytä tarkkailla mutkiin ajaessa.

Alusta on normaalia jäykempi ja tämän ansiosta S3 on vakaa ajettava mutkissakin. S3:n sähkömekaaninen ohjaustehostin mukailee ajonopeuksia ja tuntuma tien pintaan pysyy melko hyvänä.

Pärjää Suomen teillä

S3:n  2-litraisesta ja turboahdetusta FSI-moottorista irtoaa 265 hevosvoimaa tehoa ja vääntöäkin piisaa 350 Newtonmetriä. Nollasta sataseen se kiihtyy 6 sekunnissa ja huippunopeus on 250 km/h. Eiköhän näillä arvoilla pärjää Suomessa.

Vaihdekepin lyhyiden liikeratojen ansiosta ”pykältäminen” hoituu vikkelästi: kuusilovinen manuaalilaatikko on juuri oikea tähän autoon.

Koeajolenkin jälkeen jätimme S3:n takaisin autoliikkeeseen vesi sillä ajaisi tällainen yli viisikymppinen seniorikin kielellä ja haikein mielin. Varsinkin se hurmasi rallia harrastavan päätoimittajan. Toki S3 on enemmän sportti kuin perheauto, mutta kompromissina se tarjoaa riittävästi mukavuutta myös tällaiselle yli viisikymppiselle perussedaneja suosivalle.

Koeajettu Suomi-Audi oli jo 10 vuotta vanha, mutta vain 133 000 kilometriä ajettu ja erittäin siististi pidetty. Siksi ei myöskään vuosiinsa nähden lähde ihan taskurahalla.

Audi S3 2.0 TFSi 265 hv Quattro, vm. 2007
Moottori: 2.0 l
Mittarilukema: 133 000 km
Teho: 265 hv
Käyttövoima: bensiini
Vetotapa: neliveto
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 6.0 s
Huippunopeus: 250 km/h
Vaihteisto: 6-lovinen manuaali
Hinta: 21 600 €
Myyjä: HJ-Autotalot, Tuusula

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volvo S60 T5 vm.2020 – Tehokas ”nykymuseo”
Koeajo käytetty Tesla Model 3 – Vantaan äijä Teslan ratissa
Koeajo käytetty Toyota Avensis – Luottoneuvojan parempi Toyota

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *