Uuno vierastaisi Huilia

Vantaan Koivuhaan Huili-taukopaikasta Uuno Turhapuron legendaksi tekemän Veijo Esson baarin tunnelma on kaukana.

Kehäkessa Kehä III:n ja Tuusulantien risteyksessä Vantaalla oli moottorimiesten turpakäräjien kantapaikka vuosia.  Ensin tuli korona, sitten Ukrainan sota. Kun perinteiset huoltoasema-asiakkaat ostavat vähemmän, etsii Neste K -asema Kehäkessa uusia asiakkaita esimerkiksi vapaa-ajan harrasteporukoista.

Kehäkessa ja sen leppoisa yrittäjä saivat väistyä, kun Restel päätti tuoda tilalle Huili-taukopaikan. Huili on Restelin perustama huoltoasema- ja taukopaikkaketju, joka on perustettu vuonna 2025. Vantaan Koivuhaassa Huili Kehä 3 Tikkurila sijaitsee omassa kiinteistössään ja Neste-asema omassa rakennuksessaan.

Suomalainen autoilija on kokenut vuosikymmenten aikana yhtä jos toista. Ensin oli kyläkaupan yhteydessä oleva bensapumppu, sitten tuli huoltoasema, sitten liikenneasema, sitten ostoskeskuksen kokoinen monipalvelukeskus, ja nyt on Huili.

Palvelumuotoilun lopputyö

En tiedä, kultaako aika muistot, mutta ”Kehäkessan” fiiliksessä oli jotain, jonka tunnelmaa Koivuhaan Huilissa käydessämme jäimme kaipaamaan.

Huili on kuin suomalaisen palvelumuotoilun lopputyö. Kaikki on siistiä, valaistus harkittua ja kalusteet näyttävät siltä, että ne on valittu kolmen konsultin ja kahden työpajan voimin. Kahvi on juotavaa, vessat ovat puhtaita ja tunnelma muistuttaa enemmän lentokenttää kuin huoltoasemaa. Mitään varsinaisesti vikaa ei ole, mutta samalla herää kysymys: missä ovat ne hahmot?

Vanhan ajan huoltoasemalla tapahtui asioita. Auto tankattiin, öljyt tarkistettiin ja pahimmassa tapauksessa joku osasi vielä korjata autonkin. Kahvilan puolella istui vakiojoukko, joka tiesi tarkalleen, miten Suomen talous, jääkiekkomaajoukkue ja naapurikunnan kaavoitus pitäisi hoitaa. Paikka saattoi olla vähän rähjäinen, mutta elävä.

Minun ikäpolveni muistaa, kun Uuno Turhapuro reikäpaidassaan ja likaisessa popliinitakissaan viiletti kaljalle Veijo Esson baariin. Legendaarinen Esson baari oli ukkojen turpakäräjien vakiopaikka ja sieltä löytyi kaikki mahdollinen tieto autoista, liikenteestä, ajoneuvokulttuurista, politiikasta ja elämästä yleensä.

Enää ei ole Essoa eikä Esson baareja.  Huilin pöytien ääreen on vaikea kuvitella jorisemaan ukkoja, saatikka, että tiskiltä myytäisiin Uunolle keskikaljaa.

Kasvoton omistaja

Aikoinaan yrittäjä antoi Kehäkessalle kasvot, itsekin tein Malmgrenin Kimmosta ja Kehäkessasta ainakin yhden jutun. Kaikki Huili-taukopaikat omistaa Restel Taukopaikat Oy:n operoima toimipaikka, ei siis todellakaan paikallisen yrittäjän omistama asema.

Kun ensin korona ja sen jälkeen Ukrainan sota iskivät, Kehäkessa etsi vakiintuneita asiakkaita harrastajaporukoista. En tiedä, kokoontuvatko motoristit enää Huili Tikkurilassa? Itse olettaisin, että tällaisten harrastajaporukoiden kantapaikat vakiintuvat liikenneaseman yrittäjän henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Huili Kehä 3 innosti meikäläistä sukeltamaan muistoissa suomalaisen populaarikulttuurin pyhimpään instituutioon: Uuno Turhapuron Esson baariin. Se ei ollut pelkkä kahvila, vaan kansallinen parlamentti. Siellä ratkottiin maailman ongelmat, arvioitiin hallituksen toimet ja pohdittiin, miksi ennen kaikki oli paremmin – myös silloin, kun elettiin sitä aikaa, jota nyt muistellaan parempana.

Esson baarissa kahvi saattoi olla kitkerää ja pulla kuivaa, mutta keskustelu oli tuoretta. Uuno saattoi ilmestyä paikalle, ja heti alkoi tapahtua. Huiliin sen sijaan on vaikea kuvitella Uunoa. Jos hän pääsisi sisälle asti, hän yrittäisi varmasti maksaa kahvinsa vuoden 1978 markoilla ja kysyisi, missä kaikki ihmiset ovat. Vastaukseksi hän saisi ehkä mobiilisovelluksen latausohjeen.

Tehokas ja siisti

Huili edustaa nyky-Suomea parhaimmillaan: tehokasta, siistiä, toimivaa ja ennakoitavaa.  Ehkä juuri siinä on suurin ero. Vanhan ajan huoltoasemalle mentiin viettämään aikaa. Huiliin mennään viettämään taukoa. Ensimmäisessä viivyttiin, jälkimmäisestä jatketaan matkaa.

Ja ehkä se onkin kehityksen suunta. Mutta silti moni suomalainen saattaa huokaista kahvikuppinsa ääressä ja muistella aikaa, jolloin huoltoasemalla ei tarvinnut erikseen huilia. Siellä istuttiin muutenkin. Ja jos oikein hyvä tuuri kävi, viereisessä pöydässä saattoi olla joku, joka tunsi Uunon. Tai ainakin väitti tuntevansa.

Huili Kehä 3:n parkkiruutuihin pysäköidyistä autoista isoin osa taisi olla tuoreita sähköautoja tai lataushybridejä. Taitaa olla Huili enemmän toimihenkilöiden ja perheiden kuin raavaiden ukkojen taukopaikka.

No, ruoka oli samanlaista kuin Huili-taukopaikka muutenkin. 14,90 eurolla sain kohtuullisen kokoisen annoksen ”Huilin Lempeää kanapastaa”: valkoista nauhapastaa kotimaisella kanafileellä, bearnaisekastikkeella, puolikuivatuilla tomaateilla ja parmesaanijuustolla. Kuten mainoksessakin hehkutettiin, niin simppeliä se kyllä oli, mutta herkullisuudesta jättäisin sen ”ison H:n” pois. Ei se huonoa missään tapauksessa ollut, mutta en minä siitä nyt varsinaisesti ”kicksejäkään” saanut. Kuitenkin Huilin 14.90 euron kanapasta pesee mennen tullen pikaruokaketjujen isotkin ”mega-ateriat”.

Huilissa ei ole ”äijää”, mutta hyväkäytöksiselle perusperheelle ja siisteille firmaruokailijoille se on varmasti ihan jees. Ja varmaan sellaiseksi sen on Restel tarkoittanutkin.

Huili Kehä 3
Niittytie 2, Vantaa

Ruuan riittävyys: XXX
Palvelu: XX
Ruoan äijämäisyys: XX
Paikan äijämäisyys: XX

Yhteensä 9p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa