Työsuhdeautobisnes kukoistaa, eriarvoistaa ja valtio menettää

Kun Henry Ford aloitti autojen massatuotannon vuonna 1913, hänellä oli ajatuksena, että auto ei kuulu vain rikkaille. Tänä päivänä uusien autojen kauppaa pitävät yllä työsuhdeautot, kun yksityisten ostajien ostovoima ei kanna.  Kehityksessä on paljon huonoja piirteitä.

Vuonna 2025 ensirekisteröidyistä kaikista henkilöautoista työsuhdeautojen osuus oli noin neljännes ja kaikkiaan 48 prosenttia eli liki puolet uusista henkilöautoista oli yritysten hankkimia.

Eriarvoisuus -sanalla on paha kaiku; kuulostaa ihan joltain vihervasemmistolaiselta propagandalta. No, puolustuksekseni termin käytölle voin sanoa, että vihervasemmisto ei todellakaan rassaa päätään autokaupan nykytilan eriarvoistavalla vaikutuksella. Päinvastoin. Vihervasemmiston mielestä on vain hienoa, että yritysautorekisteröintien rakenne on paljon sähköisempi kuin yksityisen puolen ensirekisteröintien: yrityksissä noin 32 % uusista työsuhdeautoista on täyssähköautoja ja 24 % plug-in -hybridejä.

Tilaa Kaasujalan uutiskirje

En missään nimessä nimittäisi työsuhdeautoa ”luokkaeduksi”, kuten olen joidenkin kuullut niin tekevän. Totuus on kuitenkin, että todellisuudessa työsuhdeauto on palkanosan korvike, joka hyödyttää eniten jo valmiiksi paremmin toimeen tulevia. Firmat tarjoavat työsuhdeautoja etenkin asiantuntijoille tai ihan oikeutetustikin myyntihenkilöille joiden työhön kuuluu paljon ajamista.

Työsuhdeautojen verotuki on epäsuorasti ohjautumassa niille, joilla on jo lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet saada tällainen etu: ei siis niille, jotka etua ehkä eniten tarvitsisivat.  Käytännössä työsuhdeauto on verotuksellisesti usein edullisempi kuin vastaavien kustannusten maksaminen palkkana: erityisesti sähköautojen kohdalla.

Usein työsuhdeauto ei mene sille, joka sitä oikeasti tarvitsisi. Itsellenikin firman auto oli aikoinaan selvästi vain palkanlisä, kun nousin pikkupomoksi. Sen sijaan toimarin mielestä työkseen Suomea kiertävien firman valokuvaajilta työsuhdeautot olisi voinut ottaa hyvin poiskin.

Sillähän vihervasemmisto ei päitään vaivaa, että samalla omalla rahalla autonsa ostavien yksityisten ihmisten autokanta uusiutuu hitaammin. Tämä taas voi viivästyttää päästövähennystavoitteita ja lisätä turvattomuutta: vanhemmat autot kun yleensä tuottavat enemmän päästöjä ja voivat olla turvallisuudeltaan heikompia.

Syitä yksityisten ihmisten innottomuuteen ostaa uusia autoja on vaikka kuinka: korkeammat hinnat ja inflaatio, autolainojen korkeat korot, uusien autojen korkeat hinnat, sähkö- ja polttoainehintojen epävarmuus.

Lue myös: Latauspisteillä jonotetaan kuin Neuvostoliitossa ruokaa – Kaasujalka

No vapautuuhan niitä sähköautoja ja pistokehybridejä sitten ajan saatossa myös vaihtoautomarkkinaan. Voi kunpa se olisikin noin simppeliä. Vaan ei se ole. Kuulostaa jo jankuttamiselta, mutta takavuosien pieni bensamoottorinen ja hyvin huollettu käytetty Ford Fiesta oli paljon pienempi riski ostajalle kuin vanha Nissan Leaf-sähköauto. Pienipalkkaiselle lähihoitajalle on turha mennä selittelemään, että kyllä se vanhankin Leafin akku saadaan taas iskuun moduulia vaihtamalla.

Kun työsuhdeautot ovat usein autoverosta vapautettuja sähköautoja, valtio saa myös vähemmän autoverotuloja. Työsuhdeautoilun kulut voidaan niinikään vähentää yrityksen verotuksessa, mikä taas vähentää yritysverotuloja: mitä enemmän työsuhdeautoja, sitä enemmän vähennyksiä.

Olen kuullut joidenkin vaatineen sellaistakin, että firmojen pitäisi raportoida läpinäkyvästi, miten ja kenelle autoetuja jaetaan. Voi kuulostaa vähän radikaalilta, mutta kun valtion kassa nyt kuitenkin hupenee ja velkaantuminen kasvaa, niin ehkä sitä voisi ainakin harkita.

Teksti Urmas Hurmalainen