Kaasujalka

Grill House Tikkurila – Kaikella määränsä, myös bearnaisekastikkeella

Julkaissut:

|

28.11.2025

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Grill House Tikkurila – Kaikella määränsä, myös bearnaisekastikkeella

Hurmalainen palasi Tikkurilan vuosiensa kantapaikkaan, Grill House :n oskarinleike maistui yhä hyvältä, mutta ei sitä leikettä tarvitse sentään uittaa bearnaisekastikkeessa.

 

Kun Hurmalainen asui pari vuotta Hiekkaharjussa, kävelyreitti rouvan kanssa vei aika usein ensin syömään Tikkurilan Grill House Pizza Expressiin ja sen jälkeen oluelle läheisiin juottoloihin.

Muutimme Vantaan Vapaalasta Tikkurilan kupeeseen Vantaan Hiekkaharjuun joulun alla 2019 ja jo alkuvuodesta 2023 muutimme Vantaan Jokivarteen. Kaljoittelut ja lounastamiset Tikkurilassa jäivät siis käytännössä reiluun vuoteen, kun ensin ilakoimista rajoitti koronapandemia rajoituksineen ja sitten olikin jo edessä muutto.

Grill House Pizza Express Talvikkitiellä ehti kuitenkin tulla sen verran tutuksi, sinne on palattu muutamia kertoja sen jälkeenkin, kun muutimme pois alle kilometrin päästä Hiekkaharjusta.

Nopea palvelu

Kun Grill House Pizza Express oli yksi ”kantiksistamme”, tilasimme aika usein molemmat rouvan kanssa oskarinleikkeet bearnaisekastikkeella ja bataattiranskalaisilla. Muistaakseni hinta oli silloin pari euroa vähemmän, jotain 15 euron tietämillä. Nyt hinta on noussut 17 euroon.

Lue myös:Fasst Burger – Kaupungin parasta kanakebabia! – Kaasujalka

Toki tarjolla olisi ollut noutopöytäkin, mutta emme niitä suosi. Noutopöydässä tulee ikään kuin sisäinen pakko kasata lautaselle kaikki mitä buffetissa vain on tarjolla. Ihan kuin se ruoka loppuisi huomenna. Sitten sitä ruokaa kuitenkin päätyy lopulta ihan liikaa biojätteeksi.

Ala carte -annos tilataan harkiten ja samalla voi vähän arvioida palvelun nopeutta ja laatuakin. Noutopöytälounaan ostaessa palvelun laaduksi riittää usein jo sekin, kun henkilö kassalla sanoo kiitos ja päästää pienen hymyntapaisen.

Runsas noutopöytä

Sen verran kuitenkin vilkaisin noutopöytääkin, että saatoin todeta tarjonnan varsin massiiviseksi: buffet-pöydästä saattoi mättää kotiruokalounaan lisäksi pizzaa, salaattia, kahvia ja jälkiruokakin. Kaitpa se kebablihakin on kotiruokaa.

Grill House Pizza Expressin nimi hämää, sillä se on paljon enemmän kuin pelkkä pizzeria. Siellä olen nähnyt lounastunneilla työporukoita ja taitavat siellä jotkut yhdistyksetkin kokouksia järjestää.

Arkipäivien 13.50 euron lounashintaa en pidä ollenkaan pahana, sillä noutopöytä on varsin runsas. Kotiruoan lisäksi sieltä voi mättää lautaselle salaattia, jota löytyy vähän joka sorttia. Ainoa mitä salaattipöytään kaipaisin, olisi perinteinen sinappikastiketta. Nyt salaattikastikkeet ovat valkosipuli- ja chilivoittoisia.

En minä erityisesti ihmettele, että Tikkurilan Grill House Expressissä näkee viikonloppuisin pizzalla ja arkipäivisin kotiruokalounaalla esimerkiksi palomiehiä ja poliiseja. Niin ala carte-annoksien kuin lounasajan noutopöydän hintaankin kuuluu kahvi jälkiruokineen.

Palvelun laatua on kahdenlaista: neutraalin asiallista ja sitten vähän ystävällisempääkin. Riippuen siitä, kuka sattuu olemaan työvuorossa. Meidän vieraillessa palvelu oli eleettömän neutraalia, mutta ala carte -annokset tulivat nopeasti pöytään.

Lisää bataattiranskalaisia!

Grill House Expressissä ei tarvitse pelätä mikrolämmitettyjä pakastepizzoja. Ruoka tehdään paikan päällä, hiiligrillissä tai pizzauunissa. Aitoaarkiruokaa.fi -sivustolta luin, että jauhot ovat kotimaisia ja melkein kaikki lihatkin, kebablihat tulevat Järvenpäästä.

Oskarinleikkeen annoskoko ei ollut valtaisa, mutta kyllä sitä ihan tasokkaana voi pitää. Otan tämän leikkeen aina bataattiranskalaisilla ja ne maistuvatkin Tikkurilan Grill Housessa bearnaisekastikkeen kera erittäin messeviltä.

Bataattiranskalaisia olisin kuitenkin kaivannut lisää. Bearnaisekastiketta annoksessa on ollut ennenkin niin paljon, että leike suorastaan ui liemessä. Leike oli sopivan mureaa, mutta nälkä jäi. Kun annos maksaa 17 euroa, niin kyllä siitä pitäisi nälkä lähteä isommaltakin mieheltä kuin minä.

Yksi puute on sekin, että parkkipaikkoja lähellä on nihkeästi. Meillä kävi tuuri, kun viereiseltä kadulta vapautui yksi tyhjä ruutu.

Aitoa arkiruokaa -sivusto kertoo yrittäjän halunneen tehdä Grill House Pizza Expressistä oikean iltaravintolan pelkän pizzerian sijaan. Kunnianhimoinen tavoite, mutta kyllä me rouvan kanssa iltaravintolaksi valitsemme Tikkurilassa jonkun vähän viihtyisämmän paikan. Mutta arkipäivän noutopöytäasiakasta ajatellen Grill House Talvikkitiellä on luultavasti aika lyömätön valinta.

Grill House Tikkurila

Talvikkitie 38, Vantaa

Ruuan riittävyys: XXX
Palvelu: XXX
Ruoan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XX

Yhteensä 11p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Fasst Burger – Kaupungin parasta kanakebabia!
La Luna – Nupurintien pizzakeidas
Cafe Kuusijärvi – Itä-Vantaan helmi?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *