Kunnat perustamaan omia liikenneasemia

Pirkanmaan Ruovedellä polttoaineen jakelu on vaarassa loppua, koska kaksi kolmesta asemasta sijaitsee pohjavesialueella. Kunnanjohtaja pitää vaihtoehtona kunnan omaa asemaa. Ehkä ajatusta voisi jalostaa pidemmällekin, ihan täyden palvelun liikenneasemaksi asti.

Ruoveteläiset voivat joutua tankkaamaan autonsa tulevaisuudessa kymmenien kilometrien päässä, kun Ruovedeltä on vaarassa loppua polttoaineen jakelu. Kunnan kaksi kolmesta polttoaineen jakeluasemasta sijaitsee pohjavesialueella, minkä vuoksi niiden ympäristölupia on vaikeaa uusia. Kunta voi myöntää ympäristöluvan, mutta ely-keskus voi tarvittaessa valittaa siitä.

Ruoveden kunnanjohtaja on heittänyt sellaisen vaihtoehdon, että kunta itse järjestäisi yrittäjien kanssa jonkinlaisen jakeluaseman. Tällaiseen ratkaisuun päätyi esimerkiksi Halsua Keski-Pohjanmaalla muutama vuosi sitten, kun kunta rakensi itse uuden jakeluaseman kuntalaisten kanssa.

Lue myös: Ylinopeuskuskilla on sana hallussaan – Kaasujalka

”Valitettava tosiasia on, että jos pitää lähteä muualta hakemaan polttoainetta, niin otetaanko sieltä samalla sitten muitakin palveluja”, totesi Ruoveden kunnanjohtaja Ylen haastattelussa.

Kuntatalous kuntoon…

Kun kerran Suomessa ajetaan vielä pitkään polttomoottoriautoilla, mutta huoltoasemien lisäksi kartalta katoavat myös monet pienet autokorjaamot, kunnat voisivat kouluttaa myös teknisen viraston väkeä automekaanikoiksi.  Kun kerran aika muutenkin ajaa nyrkkipajojen ohi ja vähävaraisimmat kuntalaiset kuitenkin ajavat ikääntyvillä polttomoottoriautoilla, heidän autojensa korjaukset ja huollot toisivat kuntien kassoihin kaivattua lisätuloa.  Varsinkin kunnan teknisen toimen johtajalta voitaisiin jatkossa vaatia vähintään myös autoinsinöörin (AMK) pätevyys.

Lisätulot ovat nyt kunnille tarpeen, kun heikkenevä talous pakottaa kunnat ja hyvinvointialueet säästämään henkilöstökuluista aiempaa enemmän.

Yksi ongelma on tietysti pätevien osaajien löytäminen. Kun kerran nuorisoa ei tänä päivänä kiinnosta opiskella autoalaa ja työpaikka kuntia paremmin maksavissa yksityisissäkään yrityksissä, niin miksi ihmeessä he opiskelisivat automekaanikoiksi työllistyäkseen kunnan palvelukseen?

Näin joskus naapurissa

Yritin vähän googlata käännösohjelman avulla, minkälaista oli huoltoasematoiminta entisessä, kommunistisessa Neuvostoliitossa. Sielläkin oli huoltoasemia, mutta niiden löytäminen oli työlästä. Asemilla ei ollut pätevää henkilökuntaa, vaan usein sieltä saattoi tavata itseoppineen ja itselleen työpaikan luoneen ihmisen. Tällainen tuttava oli todellinen onni niille, jotka ylipäätään olivat onnistuneet auton vuosien odottelun jälkeen hankkimaan.

Tilaa Kaasujalan uutiskirje

Pääsääntöisesti autot korjattiin itse autotalliosuuskunnan hallinnoimassa autotallissa. Jokaisella autotalliosuuskunnalla oli oma käsityöläisensä. Joskus se oli paikallisen autotehtaan työntekijä tai insinööri, joka hoiti tätä hommaa kuutamourakkana a epävirallisesti. Palvelujaan he myivät halvalla, koska rahat menivät suoraan ohi puolueen heidän omiin taskuihinsa. Normaaleja autokauppoja varaosamyynteineen ei ollut, vaan osia ostettiin autotehtaiden, autovarikoiden tai taksiparkkien työntekijöiltä, jotka varastivat ne työpaikaltaan.

Lähempänä perestroikaa, kun yrittäjyys lakkasi olemasta rikos Neuvostoliitossa, alkoi ilmaantua spontaaneja automarkkinoita. Tiettyyn aikaan autoharrastajat kokoontuivat valitsemaansa paikkaan myymään tarpeettomia osia ja ostamaan sitä, mitä heiltä puuttui. Tietysti tällaisilla markkinoilla oli myös varastettuja osia.

Vihreät voisivat innostua tällaisesta toiminnasta, koska varaosien niukkuus johti siihen, että auton omistajat eivät koskaan heittäneet mitään pois. Vaurioituneet osat kerättiin autotalliin ja keksittiin niille tarvittaessa uusi käyttötarkoitus. Siksi auton vieressä saattoi usein nähdä koko kasan erilaista romua. Sepä oli kierrätystä parhaimmillaan.

Ennen kuin siellä nyt kuumaverisimmät virittelevät sormiaan näppäimistölle lähettämään ”v’’’un kommunisti”-viestejä tappouhkauksineen, niin kerrottakoon, että tämä kirjoitus on siis vitsi.  Näin kuusikymppisenä vain surettaa, kun nuoruuden maisemakuviin erottamattomasti kuuluneet huoltoasemat häviävät yksi kerrallaan. R.I.P (rest in peace) Nurmijärven Lahnuksen Shell. Lahnuksessa sentään jatkaa kylmäasema, mutta ruoveteläisiltä on vaarassa loppua polttoaineen jakelukin.

  Teksti Urmas Hurmalainen