Autoilijan ”v*tutuksen” aiheet YouTubessa
Autoilijoiden itsensä aiheuttamiin perin arkisiin *v*tutuksen” aiheisiin törmää jatkuvasti maanteillä ja pysäköintihalleissa. On virkistävää, että nimimerkki HaxGear havainnollistaa niistä 10 yleisintä YouTubessa.
Videokooste alkaa pätkällä, jossa vanha C-Mersu kiihdyttää ja roikkuu koko ajan edellä ajavan auton takapuskurin tuntumassa. Perässä roikkuminen ei siis ole vain hetkittäistä. Miesten keskeisessä fyysisessä kanssakäymisessä tätä kutsuttaisiin ”tappituntumaksi”. Mersun takapuskurissa roikkuminen näyttää jopa siltä kuin kuski tekisi sitä tahallaan. Ihan kuin kysymys olisi alamaailman välienselvittelystä, jossa huumeparonin käskyläiset olisivat oharintekijän perässä ja yrittäisivät härnätä tätä tieltä ulos.
Liikenneturvan melkein kymmenen vuotta sitten tekemän tutkimuksen mukaan puskurissa roikkuminen ärsyttää suomalaisia jopa enemmän kuin huonot tiet. Sehän on selvä, että takapuskuria hiillostavat kuljettajat aiheuttavat vaaraa, ärsytystä ja pelkoa liikenteessä. Riittävä turvaväli antaa autoilijalle aikaa havainnoida ja reagoida yllättäviin tilanteisiin liikenteessä.
Vilkku on tehty käytettäväksi
Ikäviä ovat oman suojatienkin kulkijat. Siis he, jotka säntäilevät tien yli yhtäkkiä kohdasta, jossa ei ole suojatietä. Sitten on niitä, joilla on aina vilkku rikki. Todennäköisesti vilkku on kunnossa, mutta sitä ei vain viitsitä käyttää. Aika hurjalta näyttää jälleen C-Mersu, joka vauhdikkaasti tekee kadulla käännöksen vasempaan näyttämättä ollenkaan vilkkua.
Liian varovaisiksi HaxGear havainnollistaa ne edellä ajavat, jotka valvontakameran lähestyessä yllättäen hidastavat vauhtia. Ärsyttäväähän tuokin on, mutta itse tunnustan ajoittain kuuluvani tuohon porukkaan. Se taas johtuu karvaista kokemuksista, kun yhteen aikaan tolppakamerasakkoja tuli siihen malliin, että hyvä, kun ei ajokortti lähtenyt. Onneksi kolmannella kerralla poliisin tietojärjestelmissä oli jotain häikkää ja selvisin varoituksella. On tieosuuksia, joilla yksinkertaisesti ote herpaantuu, kun nopeusrajoitukset tolppaviidakossa vaihtelevat vähän väliä. Kun ei ole tullut painettua mieleen jatkuvasti vaihtuvia nopeusrajoituksia, tulee hidasteltua ihan vain varmuuden vuoksi.
Toivoa sopii myös, että viidenkympin nopeusrajoituksella ajettaisiin sitä viittäkymppiä, eikä kerättäisi jonoja köröttelemällä kolmeakymppiä.
Sääli tuli kanssa sitäkin Bemari-kuskia, joka joutui kömpimään farmariautoonsa takaluukun kautta, kun parkkihallissa joku fiksu oli pysäköinyt viereen parkkiruudun yli niin, että autojen etuovien väliin jäi tyhjää tilaa ehkä korkeintaan 5 senttimetriä.
Median huomio tietysti kiinnittyy isoihin juttuihin kuten tiestön kurjaan kuntoon, mutta autoilijat voisivat helpottaa toistensa elämää aika pienilläkin huomaavaisuuksilla.
Teksti Urmas Hurmalainen
Vastaa