Koeajo käytetty Mitsubishi Outlander PHEV vm. 2019 – Vanhahtava, mutta järkevä
Käytettyä pistokehybridimaasturia etsivälle ei oikein edes ole muita vaihtoehtoja kuin Mitsubishi Outlander PHEV. Eikä se huono valinta olekaan, vaikka vuosimalli 2019 huokuukin jo vahvasti retroa.
Mitsubishi Outlander mielletään katumaasturiksi, vaikka vaihtoautoliikkeet sitä toisinaan mainostavatkin farmarina. Vuosina 2001-2006 tuotannossa ollut Outlander olikin enemmän farmari kuin katumaasturi.
Vuonna 2012 markkinoille tullut kolmannen sukupolven Outlander on jo selkeästi katumaasturi. Outlander PHEV -pistokehybridi saapui Suomeen syksyllä 2013 ja oli Mitsun ensimmäinen ladattava hybridimalli, jossa yhdistyvät sähköauton ja polttomoottoriauton ominaisuudet.
Vuonna Outlander PHEV sai konepellin alle uuden moottorin ja autolle oli tehty muitakin päivityksiä. Silloin sähköiseksi kantamaksi valmistajan ilmoittamaa 45 kilometriä pidettiin hyvänä. Tosin pikkupakkasessa ilman esilämmitystä toimintamatka tuppasi usein lyhentymään 35 kilometriin.
Haastajia ei ole
Tänä päivänä nelivetoista pistokehybridiä etsivälle Mitsubishi Outlander 2.4-litraisella bensamoottorilla on alle 25 000 euron vaihtoautomarkkinassa ainoa järkevä vaihtoehto. Sähkömoottoreita on kaksi: edessä ja takana omansa.
Koko hybridijärjestelmä yhteisteho on 224 hevosvoimaa ja vääntö 332 Newtonia.
Sille ei mitään voi, että tietyllä tavalla jo nyt Outlander vuosimallia 2019 henkii hiukan retroa. Se näyttää enemmän isolta ja korkealta farmarilta kuin crossoverilta. Sisätiloissa huomio kiinnittyy kiiltävän mustaan muoviin kojelaudassa ja keskikonsolissa.
Harmaalla muovilla päällystetty automaattilaatikon vaihteenvalitsinkin näyttää hiukan lelulta.
Mutta sitten on vaakakupissa paljon hyvääkin. Lasse Mårtensonin säveltämää ja Junnu Vainion sanoittamaa laulua ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa” mukaillen voisin itse todeta, että kaikki paitsi ajettavuus on turhaa.
130 000 kilometrin mittarilukema ei toki ole vielä Outlanderin 2.4-litraiselle bensamyllylle lukema, eikä mikään.
Kun patteri on ladattu täyteen sähköä, tuntuu Outlander-pistokehybridillä liikkeelle lähtö kuin sähköautolla ajaisi. Ajotilaksi voi valita nappia painamalla charge- tai save -asetuksen. Charge-tilassa polttomoottori lataa ajon aikana ajoakustoa. Save-asetus taas säästää akun pyörittelyyn ja pysäköinteihin kauppakeskusten parkkihalleissa.
Bensa- ja sähkömoottorit tekevät saumatonta yhteistyötä ja se tekee kiihdyttämisestä jouhevaa viisi vuotta vanhallakin pistokehybridi-crossoverilla.
Hybriditilassa meno on vaivatonta, mutta rakettihan jo pelkästään omamassaltaankin 1900-kiloinen auto ei ole: kiihdytys nollasta sataseen vie 10,5 sekuntia. Mutta kun vääntöä on riittävät 332 Newtonia, niin ajaminen on eritoten leppoisaa ja vaivatonta. Uskoisin, että tällaiselta autolta haetaankin enemmän lupsakkuutta kuin räjähtävää voimaa.
Äänetöntä menoa
Perinteistä vaihteistoa Outlander PHEV:ssä ei ole. Perinteisen monilovisen tai portaattoman vaihteiston poisjättämisellä Mitsubishi pyrkii minimoimaan kitkahäviöt.
Keskikulutukseksi luvataan 2 l/100 km. No sehän nyt ei tietenkään normaaliajossa toteudu, kun auton omamassakin on lähes 2000 kg ja kokonaismassa 2390 kg. Sehän on selväsi, että pitkässä moottoritieajossa kulutus nousee 8 litraan 100 kilometrillä.
Hyvää on myös polttomoottorin äänettömyys: polttomoottorin käyntiin hörähtämistä sähköisen kantaman ehdyttyä en kunnolla edes kuullut. Toki sen sitten kuulee, kun polkaisee reilusti kaasua.
Mielikuva Outlanderista on kookkaampi kuin todellisuus, onhan se kuitenkin reilusti alle 5 metriä pitkä. Sen sijaan korkeutta on 1700 mm ja leveyttä 1800 mm.
Bensaa polttavaksi katumaasturiksi Outlander PHEV eteneekin taloudellisesti vielä 100 kilometrin tuntivauhtiin rajoitetuilla moottoriteilläkin. Sitten kun ajetaan pidempään moottoritieajoa, kulutus nousee 8 litraan 100 km:llä. Ei sitä voi pahana lukuna pitää näin isolle maasturille. Uskoisin, että lempeämmillä keleillä 45 km sähköinen toimintamatka on ihan realismia.
Vähänhän Outlander vuosimallia 2019 ulospäin näyttää lähihistorian museolta, mutta edelleen 5 vuoden iässäkin tätä voi pitää ihan kelpo autona. Ajettavuus ja mukavuus on ihan kohdallaan. Uskoisin, että 22 000 eurolla ostaja ihan täyden vastineen rahalle ja autoa pitkäksi vielä aikaa.
Suosittu tuontiauto
En minä ihmettele, että vuonna 2019 suomalaisten Ruotsista tuomien käytettyjen autojen listalla Outlander PHEV -lataushybridi nousi kolmannelle sijalle.
Parhaiten Outlanderin vahvuudet ja heikkoudet tietävät tietysti sellaisen omistajat. Nettiauto.comista eri sukupolvien Outlandereista löytyy kaikkiaan 57 arvostelua, tosin vain muutamissa on tähtien lisäksi annettu myös sanallisia arvioita.
Juha Tampereelta ajaa Outlander PHEV;llä vuosimallia 2019. Siis samanikäisellä Mitsulla kuin nyt koeajamamme auto. Kesäkuussa 2024 jättämässään kirjoituksessa hän kehuu tehoja ja ajamisen vaivattomuutta, mutta kritisoi bensatankin pienuutta. Myös sisätilat ja varustelu saivat Juhalta plussaa.
A-katsastuksen tilastojen mukaan vuonna 2023 katsastettiin 1346 Mitsubishi Outlanderia vuosimallia 2018. Niillä oli ajettu siihen mennessä keskimääri 72 000 kilometriä ja hylkäysprosentti oli todella pieni, vain 4.01 %. Yleisin hylkäyssyy liittyi käyttöjarruihin.
”Järkevä tuote”
Rinta-Jouppi Oy:n Raision liikkeen paikallisjohtaja Marko Hiltunen kehuu Outlander PHEV-pistokehybridiä kautta linjan ”järkeväksi tuotteeksi”.
–Jos mittarilukema on 130 000 kilometriä, Outlander PHGEV ei kauan hallissa happane. Eihän samalla rahalla saa isoa maasturia nelivetoisena pistokehybridinä. Ainahan kaikista automalleista jotain sanomista asiakkailta tulee, mutta käytettyä Outlanderia en näe mitenkään haastavana myytävänä. Akut ovat kestäneet yllättävän hyvin ja olleet toimivia tuotteita, Hiltunen sanoo.
Hiltunen korostaa, että pääsääntöisesti J. Ronta-Joupille myyntiin tulevat sähköautot ja pistokehybridit käyvät läpi ajoakun tarkastuksen.
–Kyllä niiden ajoakustojen kapasiteeteista viiden vuoden ja 70 000-80 000 kilometrin jälkeenkin on pääsääntöisesti ollut jäljellä vähintään 70 %, minkä valmistajat ovat määritelleet kriittiseksi rajaksi. Aika usein tämänkin ikäisissä autoissa jäljellä oleva kapasiteetti on ollut jopa 80-90 %. Toinen hyvä myytävä on käytetty Kia Optima -pistokehybridi, joka isona farmarina tarjoaa perheellisille paljon kuljetuskapasiteettia, Hiltunen sanoo.
Mitsubishi Outlander PHEV, vm. 2019
Ensimmäinen käyttöönottopäivä: 16.11.2018
Mittarilukema: 130 000 km
Moottori: R4, 2360 cm3
Polttoaine: bensa & sähkö, lataushybridi
Vetotapa: neliveto (4WD)
Vaihteisto: automaatti
Hybridijärjestelmän yhteisteho: 224 hv
Hybridijärjestelmän yhteisvääntö: 332 Nm
Toimintasäde sähköllä: 45 km (auto-data.net)
Keskikulutus: 2 l/100 km (ilmoitettu)
Co2-päästöt: 46 g/km (lmoitettu)
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 10.5 s
Huippunopeus 170 km/h
Mitat: pituus 4700 mm, leveys 1800 mm, korkeus 1700 mm, akseliväli 2670 mm
Tavaratila 463– 1602 l
Myyjä: Vaihtoautomaa, Petikko, Vantaa
Hinta: 21 400 €
Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa
Vastaa