Autot kiellettiin, ”shittiä” kauppiaille

Taas kerran syntyi ensin riemu ja sen jälkeen kunnon hautajaiset. Niinhän se Juice lauloi. Autojen kieltämisellä haluttiin Helsingin Hämeentielle lisää elinvoimaa. Vaan toisin kävi.

Rumba alkoi keväällä 2019. Hämeentie uudistettiin Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Tontille ajo, huolto- ja pelastusajo sekä jakeluliikenne sallittiin edelleen, mutta yksityisautojen läpiajo kiellettiin.

Samalla suurin osa henkilöautoliikenteestä häädettiin kadulta. Hämeentien remontti sai runsaasti kritiikkiä.

Hämeentien uudistuksessa suurin voittaja on kuulemma joukkoliikenne.  Sen sijaan kauppiaat ovat saaneet ”shittiä” niskaan.  Liike­tiloja oli huhtikuussa enemmän tyhjillään kuin neljä vuotta sitten.

Lauantaibisnes kärsii eniten

Ennen katua käyttivät pääväylänä muun muassa Tuusulanväylältä keskustaan saapuvat ja se toi tietysti kivijalkaliikkeisiinkin vipinää.  Nyt kauppoja on kadonnut erityisesti itse Hämeen­tien varrelta. Eniten autokiellon jälkeen ovat vähenneet kaupat, jotka ovat myös lauantaisin auki.

Enkä ihmettele. Itselläkin on vain lauantaisin aikaa lähteä Vantaan Jokivarresta shoppailemaan Helsinkiin. Ja mieluiten lähden liikenteeseen omalla autolla.

Juu, voihan sitä käyttää julkista liikennettä. Vaan en nyt viitsi käydä läpi kaikkia niitä vaiheita, joita siirtyminen julkisilla Jokivarresta Helsingin Kallioon ja Hämeentielle vaatii. Tiivistetään se nyt niin, että pelkkä perille pääseminen eri julkisia kulkuvälineitä vaihtaen vie aikaa tunteja. Omalla autolla taitan matkan noin puolessa tunnissa.

Helsingin Sanomissa 15. elokuuta äänilevykauppias suri, kuinka Hämeentiellä kivijalkaliikkeitä on lopettanut enemmän kuin esimerkiksi edellisenä viitenä vuotena ennen remonttia.

”Ennen vapautuvat tilat saatiin täytetty heti, nyt viivettä on viikkoja tai jopa kuukausikin”, levykauppias harmitteli Hesarissa.

Fillaristit eivät riitä

Elinvoima liike-elämässä on siitä metka asia, että se ruokkii kummasti niin hyvää kuin huonoakin kierrettä. Minulla on yksi kaveri, joka huoltoaseman kahviossa kehuu säästävänsä joka kerta pari euroa, kun ei osta itse iltapäivälehteä, vaan odottaa sellaisen vapautumista joltakin sellaisen ostaneelta.

”Oletkos miettinyt, että jos kaikki menettelisivät kuin sinä, lehti joutuisi vaikeuksiin ja antaisi potkuja toimittajille?”, minä kysyin.

”Mitä sitten? Ei minua kiinnosta, jos joku toimittaja saa potkut”, hän vastasi.

”Oletkos miettinyt, että kun sillä toimittajalla on vähemmän rahaa ostaa ruokaa lähikaupasta, myynnin laskiessa kauppias antaa potkut kassaneidille? Ja kun kassaneidilläkin on vähemmän ostovoimaa, myynti laskee lisää ja joku toinenkin kassaneiti saa potkut. Pieni lumipallo kiertyy lopulta kokonaiseksi kinokseksi”.

Ei se kaverini tainnut sitä ymmärtää. Edelleen hän odottaa huoltoasemalla, että pääsee lukemaan jonkun toisen maksamaa iltapäivälehteä.

Hämeentiellä tavoite on ollut varmasti kunnianhimoinen. Melua ja samalla autoliikennettä on vähemmän. Valitettavasti vain tarvitaan sitä elinvoimaa ja sitä taas eivät tuo oikein muut kuin menestyvät kivijalkakaupat. Pelkät Helsingin keskustassa asuvat fillaristit sitä elinvoimaa eivät taida Hämeentien kivijalkaliikkeisiin riittävästi tuoda.

Teksti Urmas Hurmalainen