Ostin pojalleni leikkiauton, anteeksi!

Minä olen keskivertoa suvaitsevaisempi mies ja suvaitsen jonkun verran suvaitsemattomiakin. Ehkä ajan hengessä minun pitäisi pyytää anteeksi sitäkin, että ostin pojalleni leikkiautoja 20 vuotta sitten.

Tuollainen anteeksipyyntö käväisi mielessä, kun luin Iltalehdestä feministijärjestön kampanjasta, joka kuulemma oli käsitetty sosiaalisessa mediassa väärin.

Naisasialiitto Unionin kampanja tasa-arvoisen kasvatuksen oppaasta herätti mielenkiintoa erityisesti sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin koko opasta saatiin edes tekoon.

Kampanjassaan oppaan joukkorahoitustavoitteen saavuttamiseksi feministiyhdistys jakoi kuvaa, jossa kysyttiin esimerkiksi miten kasvattaja toimii, jos poika suostuu leikkimään vain ja ainoastaan autoilla.

Moni ymmärsi viestin sosiaalisessa mediassa niin, että pojat eivät saisi leikkiä autoilla.

No, Iltalehden haastattelussa sitten Naisasialiitto Unionin pomonainen selitti, ettei tarkoitus ollut antaa tuomioita vaan herättää vanhemmat ainoastaan kyselemään itseltään, onko lapselle annettu edes vaihtoehtoja, jos tämä haluaa leikkiä pelkillä autoilla.

Lapsellakin on aivot

Tunnustan suoraan, että 1990-luvun lopulla pojan ollessa vielä pieni en tarjonnut hänelle nukkeja leikkeihin. Jos poika olisi sellaista itse kysynyt, niin olisin antanut sille vaikka Barbien. Mutta kun tällaisia ei tullut edes mietittyä. Kai se ”toksinen” maskuliinisuus on sitten kulkenut verenperintönä suvussa ilman kyseenalaistuksia.

Sen kyllä muistan, että yhden tuttavan pieni poika jostain syystä tykkäsi leipoa ja leikkiä jossain vaiheessa morsiantakin. Siitäkään ei nostettu sen kummempaa porua, vaikka pojan isä oli kunnon karvaperseduunari. Kyllä aikuiset osasivat siihenkin maailmanaikaan ajatella, että lapset ovat lapsia. Tuo morsianjuttu kieltämättä vähän hymyilytti, mutta vesseli jatkoi leikkejään.

Vai tulikohan siinäkin sitten ihan tiedostamatta annettua jotain vääriä signaaleja, kun tästä vesselistä aikuisena tuli ammattisotilas, eikä puutarhakonsulentti?

Minä en jaksa rähistä nettipalstoilla ja Twitterissä näistä nykymaailman valistuskampanjoista ja kasvatusopeista. Minun mielestäni pojat voivat leikkiä nukeilla ja tytöt autoilla, muksut päättäkööt itse. Eivät nämä ole eduskunta-aloitteiden paikkoja.

Sitä vain en oikein ymmärrä, miksi aikuisten pitäisin ihan ehdoin tahdoin ja vähän väkisinkin tekemään heidän puolestaan lelusuosituksia mihinkään suuntaan. On niitä kovia autonaisiakin, jotka ovat leikkineet lapsena nukeilla. Vanha sanonta kuuluu ”Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää.”

Anteeksi. Tuo pitäisi siis kirjoittaa :”Kyllä luonto tikanhenkilön puuhun vetää.”

Teksti Urmas Hurmalainen