Poppari automannekiinina

Popparit ovat nyt oikein porukalla ryhtyneet automannekiineiksi. Minusta on vain virkistävää. Muistan vielä ajan, kun Mersulla ajava poppari joutui kollegoidensa halveksimaksi.

Minäkin haaveilin nuorena rock-tähteydestä, kai siinä olisi kelvannut pop-tähteyskin. Mutta pop-tähden piti olla laulaja ja minä olin kitaranvinguttaja. Parista bändikaverista tuli ihan ammattimiehiä, tosin hekin lipuivat myöhemmin iskelmämusiikin puolelle.

Sitten toimittelijana tein myöhemmin juttuja poppareista ja eritoten iskelmätähdistä. Rokkarit olivat vielä silloin sen verran omaehtoisia ja kaupallisuutta vieroksuvia, ettei heistä ollut viihdelehtien käyttökamaksi.

Kirjailija haaveili Mersusta

Kerran istuin viikonlopun erään pop- ja iskelmämusiikin puolelle lipuneen entisen rokkarin Mersun kyydissä. Hänellä oli juuret vaihtoehtoisen ja vähän kantaaottavankin musiikin puolella. Hän olisi mieluusti kuitenkin käynyt silloin tällöin jammailemassa vanhojen rokkikavereittensa kanssa. Rokkarit kuitenkin kuulemma ylenkatsoivat hänen Mersuaan. Eniten taisi ilkkua rokkari, joka taittoi vielä silloin keikkareissunsa joko bändin keikkabussissa tai yksin liikkuessaan junallakin.

–Pitäiskö nyt sitten munkin mennä neljäsataa kilometriä Pohjois-Suomeen junalla? viihdejulkkikseksi päätynyt entinen poppari-rokkari harmitteli.

Kerran tein ns. keikkareportaasia perinteiseltä tanssilavalta. Illan tähtenä oli erittäin tunnettu vanhan polven tangolaulaja. Halusin miehestä kuvan hänen hienon maasturinsa äärellä, mutta siihen tangoveteraani suhtautui vähän penseästi.

–Ei taitaisi mun fanini oikein tykätä, kun poseeraisin tällaisen kalliin auton vierellä, hän epäili.

Yritin vakuutella, että hänelle, jos kenelle, iskelmäyleisö mielihyvin soi tuollaisen turvallisen ja hienon menopelin. Olihan hänellä vaatimattomat lähtökohdat ja kansa rakastaa mestareita, jotka kovalla työllä lopulta pystyvät ostamaan itselleen unelmien auton.

Kuva muistaakseni jäi kuitenkin ottamatta.

Ennen yksityisautoilu ja varsinkin luksusluokan auto sai varsinkin vihertävän poppariporukankin näkemään punaista, ainakin julkisesti. Muistaakseni kirjailija Veikko Huovinen halusi vähän tökkäistä ampiaispesää ja vastasi johonkin kiertohaastatteluun, että lottovoiton osuessa kohdalle hän ostaisi ensimmäiseksi valkoisen Mersun. Se oli tietysti satiirikirjailijan huumoria.

Ällöttävää moralisointia

Onneksi nyt on toisin. Tänä päivänä hyvin tienaavat vanhankaan polven rokkarit eivät enää piilottele edes televisio-ohjelmissa hulppeita maasturi-Mersujaan.

Ja hyvä niin! Turha sitä on itkeä. Oikein ällötti lukea Hesarin kommenttikentästä Paula Vesalaa ja muita automannekiineiksi ryhtyneitä poppareita paheksuvia kommentteja: ”Mistä lähtien helppous on ollut ylin ja paras elämänohje? Voisiko valita sen toiseksi helpoimman tavan, joka on kestävämpi, ja nauttia ystävyydestään planeetan ja tulevien sukupolvien kanssa?”.

Menepäs kuule Helsingistä illaksi keikalle vaikkapa Kuopioon. Valitsepa nyt siellä Kuopiossa sitten keikan jälkeen yöllä se toiseksi helpoin tapa tulla sieltä yöksi kotiin! Junia ja busseja vain ei taida enää puoliltaöin keikan jälkeen Kuopiosta Helsinkiin.

Itsekin olen kalliin bensanhinnan takia kulkenut tänä talvena autolla vain ihan välttämättömät ajot. Kauppaan olen tarponut 5 kilometrin edestakaisen matkan jalan ja Hämeenlinnassakin kävin työreissulla junalla, vaikka Mersulla olisin päässyt helpommin ja nopeammin. Koska minä voin tehdä näin. Kaikki eivät voi!

Parempi paljon kiertävä poppari selvänä auton ratissa kuin juomassa pellolle aivojaan tunkkaisessa keikkabussissa. Tämä nyt tietysti oli vähän kärjistettyä. Nykyään keikkabusseissakin kaiketi aikaa kulutetaan pääasiassa lukemalla tai nukkumalla.

Vai iniseekö nyt joku vihreästi ajatteleva fanaatikko, että popparin pitäisi keskiyöllä keikkasettinsä heitettyään jäädä yöpymään hotelliin vain siksi, että pääsisi seuraavana päivänä vaivalloisesti, mutta ekologisesti junalla tai bussilla kotiin?

Teksti Urmas Hurmalainen