Kaasujalka

Shoku Burger – Hyvää ja kallista

Julkaissut:

|

27.9.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Shoku Burger – Hyvää ja kallista

Hurmalainen osti pienen tontin Vantaan Jokivarresta ja aikoo rakentaa sille myös pienen talon. Niinpä olikin korkea aika tutustua läheisen Mikkolan lähiön ostoskeskuksen grilliherkkujen tarjontaan. Hyvää oli maku, mutta niin oli hintakin. Ainakaan läheisen peruskoulun kakarat tuskin tänne eurojaan välitunneilla kantavat.

Jutun otsikko on muunnelma Kolmas Nainen -bändin hitistä ”Hyvää ja kaunista”. Mikkolan vanhan ostoskeskuksen Shoku Burgerista ei voi laulaa ”hyvänä ja kauniina”, paremmin siihen siis sopii slogan ”hyvää ja kallista”.

Hurmalainen tosiaan ennen koronaa myös vaimonsa kanssa ison omakotitalon Länsi-Vantaalla ja osti kerrostalokolmion Hiekkaharjusta. Tarkoitus oli jatkossa lomailla ja tehdä vähän työtäkin enemmän Espanjan Fuengirolasta käsin. Sitten tuli tämä ”v-tun korona” ja into Aurinkorannikkoon väheni. Mutta kun työ on koronan takia ollut pönöttämistä kirjoituspöydän ääressä, alkoi taas kaivata omaa pientä pihaa, johon pääsee jaloittelemaan suoraan ovesta astumalla. Ratkaisuksi keksittiin pieni omakotitalo pienellä tontilla Vantaan Jokivarresta.

Niinpä sitten ehdotin päätoimittajalle tutustumisreissua läheisen alueen grilliruokatarjontaan. Murmelikujalla olisi ollut joku ”snagari”, mutta me käänsimme 17-vuotiaan Volvo V40 -farmarin keulan Mikkolan vanhalle ostoskeskukselle. Siellähän on kuuluisa ”Salakapakkakin”, mutta me halusimme nimenomaan grilliruokaa.  Lukijan vinkkaamana löytyi siis tämä ”Shoku Burger”, joka englanninkielisen mainossloganin mukaan on ”Asian Burger Joint”.

–Ei kai tämä nyt ole mikään kannabisbaari hollantilaiseen tyyliin? kysäisin epäilevästi päätoimittajalta.”

”Jointtihan” on tietääkseni ihan maailmanlaajuinen nimitys hasissätkälle. Tuli mieleen, että ei kai Shokussa sentään mausteta burgereita kannabiksella. No ei sentään. Ruostuneen englannin kielen taitoni takia oli pakko turvautua netissä kääntäjäohjelmaan. Syötin sinne sana ”Asian Burger Joint”, jonka kääntäjä suomeksi lauseeksi ”Aasian hampurilainen nivel”.  Nivel on suomalaisen sanakirjan mukaan kahden tai useamman luun välinen liitos, joka voi olla joko kiinteä tai liikettä salliva.

Kääntäjäohjelman mukaan pelkkä sana ”joint” voi tarkoittaa myös lihaa ja amerikanenglannin slangissa se voi tarkoittaa myös  baaria tai pahamaineista kapakkaa.

No, olkoon tämä Sokhu sitten aasialainen burgeribaari.

Kaurismäkeläinen maisema

Vantaan kaupunki julkisti keväällä 2015 selvityksen ostareistaan. Selvityksessä oli mukana kaikkiaan 27 ostajia ja säilyttämisen arvoisena niistä pidettiin yhdeksää, Mikkolan vuonna 1971 rakennettu ostoskeskus oli yksi niistä. Minä tykkään vanhoista ostareista. Jostain syytä olen aina ollut viehättynyt ”kaurismäkeläiseen maisemaan”: ajanpatinoimaan ja vähän rosoiseenkin.

Mikkolan vähän kulahtanut ostoskeskus on kelvannut jollekin blogistille piparitalon malliksikin.

Tiedän, että kulosaarelainen metroseksuaalikaverini kauhistuisi, jos veisin hänet Mikkolan ostoskeskukseen burgerilounaalle. Jo pelkkä ostari saisi hänet huokaamaan ”voi tsiisus mikä mesta!”. Yksi ostarin kummajaisia on lähikapakka lähiöpubi Salakapakka Alcatraz Bar, joka Vantaan Sanomien kuvauksen mukaan muistuttaa vanhojen esineiden sekatavarakauppaa. Paikan kosovolaistaustaiselta isännältä kuulemma tulee juttua kuin papupadasta.

”En halunnut tehdä peruslähiöbaaria. Haluan, että ihmiset eivät vain tulisi tänne juomaan, vaan myös viihtyisivät täällä ja tutkisivat tavaroita”, hän selitti Vantaan Sanomien jutussa.

Hän kuulemma keksi Alcatraz Bar -nimen nähtyään 1979 valmistuneen klassikkoelokuvan Pako Alcatrazista. Paitsi Alcatraz, myös ilmeisesti aasialaistaustainen Shokhu Bar siinä vastapäätä käytävällä kyllä tuovat Vantaalle sen laatuista monikulttuurisuutta, että ainakin minä toivotan sellaisen kernaasti tervetulleeksi.

Hengenruokaakin Mikkolan ostarilta saa. Seurakunnan lisäksi kiinteistökompleksissa toimii myös parturi-kampaamo, ruokakauppa veikkauspisteen kera ja Mikkis Bar.

Ristiriitainen elämys

Shoku Barin kanaburgerilounas bataattien kera oli ristiriitainen makuelämys. Kokonaisuuteen kuului briossisämpylä, mausteinen crispy-kana, monterey jack -juusto, tomaatti, pikkelöity kurkku, punasipuli ja chili-majoneesi -kastike. Burgeri oli pieni, mutta erittäin maukas: kana siinä välissä oli sopivan mehevää eikä kuivaa.

Bataattiranskalaiset otan aina, jos vain mahdollista, ranskalaisten perunoiden sijasta. Paahdettuja bataattiranskalaisia ei voita oikein mikään. Suolaisen mausteisiin, aavistuksen makeisiin ja rapeisiin bataattiranskalaisiin iskee suorastaan himo. Otin niiden höysteeksi erillisen chili-majoneesi -dipin.

Mutta jos bataateissa on suolaa liikaa, niin makuelämyksestä on paljon pois. Nyt kyllä vähän niin kävi.

Kaasujalan lukija tästä paikasta vinkkasi: makuelämyksestä hän antoi pisteitä 6/5. Eli jos oikein käsitin, niin yhden lisäpisteen yli maksimipistemäärän. Halvaksi ei kuitenkaan burgerilounas Shokhu Barissa tullut. Hurmalaisen kanaburgeri maksoi 8,90 euroa, siihen päälle piti erikseen maksaa 4 euroa bataattiranskalaisista, chili-majoneesi -dipistä 1,50 euroa ja Coca Cola -tölkistä 3 euroa. Yhteensä siis 18 euroa burgerilounaasta ja se on kyllä aika paljon! Mäkkärissä tuplahampurilaisaterian ranskalaisineen ja Cociksineen syö alle kympillä, mutta tietenkään Sokhu Barin makuelämys ei voi Mäkkärin mauttomiin pöperöihin edes verrata.

Päätoimittaja otti juustoburgerin ranskalaisilla ja Coca-Colalla. Koska hän ei ottanut dippiä ranskalaisille, lasku oli kolme eroa halvempi: perusranskalaiset olivat euron bataattiranskalaisia halvemmat.

Mutta halvaksi ei voi 15 euronkaan burgerilounasta kehua.

–Kallishan tämä on kuin perkele…, summasin päätoimittajalle.

Lisäsin kuitenkin: –… mutta aika maukasta.

Mikkolan alueen asukkaista 30 % on vieraskielisiä ja käsittääkseni alueella on paljon kunnallisia vuokrataloja. Vaikea kuvitella, että näillä hinnoilla sen enempää alueen asukkaat, duunarit ja viereisen ison yhtenäiskoulun oppilaat mitään ryntäystä Shokuun lounasaikaan tekevät. Shoku mainostaa Facebook-sivuilla 25 prosenttia keskustaa edullisempia hintoja. No, en tiedä, mihin keskustaan ja minkä tyyppisiin ravintoloihin tässä verrataan, tuskin ainakaan mihinkään perustason snagariin Vantaan Korsossa.

Shoku Burger

Venuksentie 4, Vantaa
Ruuan riittävyys: xxx
Palvelu: XXX
Ruuan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XXXX

Yhteensä 13p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Teflon-kebabit Tikkurilan Patiolla
Lounasmatka Thaimaahan Varistossa
Nakkisuoja – tätä on etsitty jo 15 vuotta!

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *