Kaasujalka

Auto sähköistyy, mistä verotuloja?

Julkaissut:

|

14.9.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Auto sähköistyy, mistä verotuloja?

Nykykaavalla laskettuna autokannan sähköistyminen tietää myös melkoisia verotulojen menetyksiä, jos autovero jatkossakin perustuu Co2-päästöihin. Mistähän sekin raha revitään tilalle?

Nyt siellä joku tietysti älähtää, että pitäisikö autoverotulojen pitämiseksi edelleen suosia paljon hiilidioksidia ilmaan tupruttelevia nokivasaroita ja bensasyöppöjä. No ei pidä. Kyllä niitä päästöjä voidaan hillitä merkittävästi vaikkapa panostamalla uusiutuviin polttoaineisiin, kuten esimerkiksi biodieseliin ja biokaasuun. Niillä ei päästä nollapäästöihin, mutta vastaavasti ainakin tiedämme, että niillä kulkevat autot on jossain kaukana valmistettu ekologisemmin kuin pääosa sähköautojen sähköakuista.

On ilmiselvää, ettei sähköautossa ole pakoputkea, josta ilmaan päätyisi terveydelle haitallisia päästöjä. Sähköauton valmistaminen ei kuitenkaan ole ainakaan vielä toistaiseksi erityisen ekologista, kuten ei sen lataaminenkaan, mikäli sähkö on tuotettu vähemmän kestävin menetelmin.

Vaatimukset autoveron poistosta kuulostaa oikein hyvältä. Totuus kuitenkin lienee, että kansa on valmis nykyiseen tapaan maksamaan sitä autoveroa, jos tavallinen bensalla tai dieselillä käyvä polttomoottoriauto kuitenkin on autoveroineenkin tuntuvasti halvempi kuin sähköversio vastaavasta autosta.

Hinta ratkaisee

Kaasuautoissa edelleen on tuntuvasti autoveroa, vaikka niissä on päästy polttomoottoriautoja pienempiin Co2-päästöihin. Otetaan tähän esimerkiksi kaasulla käyvä Volkswagen Golf Variant, joka käy sekä maakaasulla että hivenen kalliimmalla, mutta myös ekologisemmalla biokaasulla. Kaasu-Golf Variantin 30 419 euron lähtöhinnassa autoveroa on arviolta 2 289,73 €. Esimerkiksi täyssähköisen Peugeot e-208 Active Pack 50 kWh 136 Automaatin lähtöhinta on 32 160 euroa ja siitä autoveroa on arviolta vain 836,38 €. Ja kysymys on kuitenkin ihan eri kokoluokan autoista. Golf -farmari on tilava perheauto, sinänsä mainio täyssähköinen Peugeot e-208 on pikkuauto.

Mistä paikataan valtion kassaan autoverokannan pieneneminen? En rakasta autoveroa, eivätkä rakasta juuri muutkaan suomalaiset. Totuus kuitenkin lienee, että se enemmistö edelleen ostaa mieluummin 30 000 euroa autoveroineenkin maksavan tilavan perheauton kuin joka tapauksessa ilman autoveroakin 40 000 euroa maksavan sähköauton. Eikö se näin pienessä maassa riitä, että auton Co2-päästöt saataisiin laskettua noin 100 grammaan kilometrillä?

Toki uuden ja pienen sähköauton saa jo nyt noin 20 000 eurolla, mutta ihminen tarvitsee myös tilaa. 20 000 euron sähköautolla kyllä pärjää kauppa-ajot taajamamassa, mutta lasten kanssa sillä on paha lähteä reissuun kaukana asuvan mummon luokse. Täyssähköisestä ja riittävän tilavasta perheautosta saa ainakin nykyisellään maksaa noin 40 000 euroa.

Kun biokaasukin kuitenkin säästää luontoa ja sähköautojen akkujen valmistuksen todellisesta ekologisuudesta liikkuu monenlaista tietoa, niin miksiköhän viherväen puheissa ei biokaasuhehkutusta juurikaan kuule.

 

Teksti Urmas Hurmalainen

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Mersu paskaksi routakuopassa – vakuutus ei korvaa
Ääripäät korostuvat autoilusta väitellessä
Miksi ette sitten osta dieseleitä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *