Kaasujalka

Julkisen liikenteen tuki yksityisautoilulle!

Julkaissut:

|

20.3.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Julkisen liikenteen tuki yksityisautoilulle!

 

Kaverihan se tuoreen vitsin murjaisi, kun ehdotti julkisen liikenteen lakkauttamista ja sen nauttiman julkisen tuen siirtämistä yksityisautoille. Hetken naureskeltuani jäin tuota heittoa makustelemaan.

Kaverin turhautuneessa sutkauksessa voisi näinä koronaisina aikoina olla hitusen ideaakin. Kaupungit tukevat tyhjiä busseja, metroja ja lähijunia, kun porukat tekevät kotona etätöitä tai ajavat toimistoon omalla autolla.

Toukokuussa uutisoitiin, kuinka Helsingin seudun liikenne eli HSL hakee valtiolta 100 miljoonan euron tukea talouskurimukseen. Koronavirusepidemia ajoi joukkoliikenteen tilanteeseen, jossa seutua uhkaavat satojen miljoonien lipputulomenetykset.

Lokakuussa Helsingin Sanomat kertoi, että koronavirus ajoi Helsingin joukkoliikenteen kuilun partaalle. HSL:n rahoitusvaje oli kasvanut siihen mennessä vuonna 2020 jo 140 miljoonaan euroon, josta valtion 58 miljoonan euron koronatuki ei kata edes puolikasta.

Eikä joukkoliikenteen kurimus tottele maakuntarajoja. Yle uutisoi lokakuussa, että Itä-Suomenkin joukkoliikenne jää valtion tuesta huolimatta miljoonatappioille, ja tappiot tulevat todennäköisesti veronmaksajien maksettaviksi.

Korona on rokottanut joukkoliikenteen lipputuloja kovalla kädellä koko Suomessa. Kuopion Vilkku-liikenteessä matkustajia oli lokakuuhun mennessä vuonna 2020 noin kolmannes vähemmän kuin viime vuonna. Joensuu sai tukea vajaat 600 000 euroa. Joensuun Jojo-liikenne oli lokakuussa tehnyt tappiota viime vuoden aikana reilun miljoonan euron verran.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi syksyllä suurille ja keskisuurille kaupungeille koronatukea paikkaamaan joukkoliikenteen tappioita korona-aikana. Tukea myönnettiin jokaiselle kaupungille summa, joka kattaa 47 prosenttia tämän vuoden tappioista.

Karmeita lukuja ja koronakurimus voi jatkua vielä pitkään, vaikka ensi vuonna porukkaan alettaisiin piikittää rokotetta käsivarret ruvella. Läheskään kaikki eivät rokotusta aio ottaa ja rokotetutkin voivat pelätä kontakteja vielä pitkään. Itse aion kyllä ottaa rokotteen heti, kun sellaisen vain saan.

En kuitenkaan ilku niitä, jotka eivät koronarokotusta aio ottaa. Tuoreessa muistissa on sikainfluenssaan vuonna 2009 annettu Pandemrix-rokote, josta parisataa suomalaista sai narkolepsian ja sairastui pysyvästi. Maailmalla on kehitteillä satoja koronarokotteita ja joissakin niissä on samaa apuainetta kuin tuossa Pandemrixissä. Iltalehdessä oli juttu yhdestä uhrista: nuoresta äidistä, joka ei väsymyksen takia selviydy lapsensa hoidosta. Itse olen lähes kuusikymppinen ukko, jolla ei enää asu kotona lapsia. Minulla on varaa riski ottaa.

Mitäpä jos maksettaisiin julkisen liikenteen tuista osa vähävaraisemmille yksityisautoilijoille polttoaineseteleinä? Jos kaupunkiliikenteiden bussit laitettaisiin seisomaan, niin kyllähän niiden polttoaineista ja huolloista säästyvillä miljoonilla melkoisesti tankattaisiin henkilöautojakin.

Ja voisi niistä rahoista jotain laittaa tiestön kunnostamiseen. Onhan sekin ekoteko. Tienkunnolla kun on liikenneturvallisuuden ja ajokustannusten lisäksi merkittävä vaikutus ajoneuvojen polttoaineenkulutukseen ja sitä kautta hiilidioksidipäästöihin, joten tien kunto heijastuu myös liikenteen ilmastovaikutuksiin.

Tämä kirjoitus on osittain vitsi, mutta ei läheskään kokonaan!

Teksti Urmas Hurmalainen

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Mersu paskaksi routakuopassa – vakuutus ei korvaa
Ääripäät korostuvat autoilusta väitellessä
Miksi ette sitten osta dieseleitä?

Tietoa julkaisijasta

Mika

(2) Lukijan kommenttia

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *