Kaasujalka

Box Café & Grill – Oikea äijäkeidas Sipoossa

Julkaissut:

|

5.2.2019

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Box Café & Grill – Oikea äijäkeidas Sipoossa

Vaikka olen vatsakas yli viisikymppinen äijänrutjake, niin olen aina puhunut ennakkoluuloja vastaan. Todellisen äijäkeitaan löytyminen ruotsinkielisen Sipoon sydämestä antaa sanoilleni pontta.

Ruotsinkielisistä alueistahan yleensä halutaan käyttää yleisesti ilmaisua ”ankkalammikko” ja ties mitä ”bättre folkia”. Melko usein Ruotsalaisen Kansanpuolueen vakioäänestäjät niputetaan varsinkin ns. maahanmuutto- ja eurokriittisissä piireissä melkein samaksi ”vihervassariporukaksi” kuin vihreät ja vasemmistolaisetkin.

No, siinä unohtuu melko helposti se, että ruotsinkielisellä maaseudulla eletään ihan toisenlaista elämää kuin pääkaupungin raharikkaiden bulevardeilla.

Sipoon asutushan keskittyy kunnan taajamiin, Box on yksi niistä. En oikein tiedä, miten tämä pitäisi havainnollistaa itseni kaltaisille ulkopaikkakuntalaisille. Niinpä tässä on turvauduttava viralliseen esittelyyn, joka löytyy Sipoon kunnan verkkosivuilta.

”Noin 30 hehtaarin suuruinen Boxin työpaikka-alue sijaitsee Sipoon ja Porvoon rajalla Söderkullan taajaman itäpuolella, lähellä Sköldvikin öljysatamaa. Alue rajautuu Porvoon rajaan, Porvoonväylään, Uuteen Porvoontiehen sekä Kilpilahdentiehen. Boxin kylään alueelta on matkaa noin kilometri, Söderkullan keskustaan 8,5 kilometriä ja Nikkilän keskustaan 16 kilometriä. Kehä III sijaitsee noin 20 kilometrin päässä lännessä”.

Henkii nostalgiaa

En muista koskaan aiemmin käyneeni juuri Boxissa. Tai olen ehkä käynyt, mutta en ole mieltänyt, että nyt ollaan juuri ”Boxissa”. Sen verran tiedän, että Boxin vanhalla Shellillä vietetään moottoripäivää, jossa riittää vanhojen moottoreiden lisäksi vanhan ajan tunnelmaakin.

Saman Shellin yhteydessä toimii Box Cafe & Grill. Se on grillikahvila, josta grillikahvila, jossa tarjoillaan astetta parempaa grilliruokaa. Netissä mainostetaan vielä niin, että se ruoka olisi hinnaltaan edullista.

No, sitä edullisuutta en tässä lähde korostamaan, kun enintään kympin arvoisiin hampurilaisaterioihin tottuneelle 14 euroa samasta lystistä on melko paljon. Eikä se Box Double ranskalaisten kera sisältänyt edes limua.  Niitä ranskalaisia perunoita mukana tuli kyllä pieni sangollinen. Limu nosti kokonaishinnan 16 euroon. 12 eurolla olisi saanut pelkän burgerin.

Olisiko tässä nyt sitten kuitenkin se hiuksenhieno ero? Jospa 16 euroa limun kera tuhdista hampurilaisateriasta sinänsä hauskassa baarissa onkin sipoolaisille pikkuraha?

Sinänsä kyllä nälkä lähti. Box Double -hampurilaisateria ranskalaisilla ryyditettynä sisälsi 2 kertaa 120 gramman pihvin, tuplacheddarin, chilimajoneesin, coleslawin, tomaattia, punasipulia ja salaattia.

Kannattaa kokea!

Mutta muuten Box Cafessa oli erinomaisen leppoisa meno retrohenkisen sisustuksen säestyksellä. Se retrohenkinen sisustuskin henki oikeaa äijämeininkiä: esillä oli mm. vanha Sunbeam Velocette-kilpamoottoripyörä kypärineen, kilpanumero oli 23. Olisiko kuulunut joskus ammoin jollekin Sipoon omalle hurjapäälle?

Vanhaa tavaraa oli muutenkin esillä vähemmän järjestelmällisesti ja se oli vain hyvä juttu: se henki elettyä elämää. Vai missä olette ennen nähneet heti moottoripyörän takana seinälle ripustettuna vanhan kitaran?

Eivätkä ne ruotsia vääntäneet köriläät olleet mitään ruskettuneita trendiveikkoja, vaan ahavoituneita köriläitä. Puheensorinan seasta taisin erottaa jonkun kirosanankin, olisiko ollut joku ”pärkkele” tai ”satan vad dyrt” tai sinne päin?

Yhdellä ukolla oli Husqvarna-henkselitkin: sellaisia eivät pidä mitkään mammanpojat. Kahvilan neljästä muusta asiakkaasta peräti kahdella oli Helly Hansen -takit, minulla vanha Adidas-huppari.

Palvelukin oli ystävällistä. Meidän suomenkielihän teki tietysti heti selväksi, että nyt oli saatu vieraiksi ulkopaikkakuntalaisia.

Lähdimme hyvillä mielin. Kyllä tämä Box Cafe kannattaa ehdottomasti kokea. Miehekkäämpi paikka se on kuin 85 % näistä pääkaupunkiseudun äijäkeitaista.

Box Café & Grill

Uusi Porvoontie 1545, Sipoo

Ruoan riittävyys: XXXXX
Palvelu: XXXX
Ruoan äijämäisyys: XXXX
Paikan äijämäisyys: XXXXX
Pisteet 18p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

La Locanda – Carbonara-puuroa Simonkylässä
Ylästön Pizza & Kebab & Grilli- Perusporvarin pizzakeidas
Lepsämän Grilli – Paluu ”Vanhaslandiaan”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *