Kaasujalka

Koeajo Mercedes-Benz A180d – Uusi kotimainen

Julkaissut:

|

27.9.2018

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo Mercedes-Benz A180d – Uusi kotimainen

Myöhemmin Suomessakin valmistettava uusi Mercedes-Benz A-sarja muistuttaa ulkoisesti paljolti edeltäjäänsä, mutta on selkeästi muuttunut entistä paremmaksi.

Koeajossa Mercedes-Benz A180d. Neljännen sukupolven muutokset kolmanteen nähden ovat vähäisemmät kuin aiempien sukupolvien väliset erot, mutta silti tämä uutukainen on edeltäjiään etevämpi joka suhteessa.

A-sarjan Suomen hinnaston hinnat alkavat koeajossa olevasta mallista, jonka hinta on 31 644 euroa. Näin aluksi se onkin ainut diesel ja muut kolme moottorivaihtoehtoa ovat bensalla käyviä. Valitettavasti hybridiä ei ole saatavana.

Uudessa A-sarjassa on kokonaan uusi käyttöjärjestelmä, joka on huima parannus edeltäjään, jota ohjataan kosketusalustasta tai koskettamalla ruutua. Lisäksi järjestelmässä on ääniohjaus.

Isoveljien kaltainen pitkä vaakamallinen näyttöpaneeli mielestäni visuaalisesti ei istu kojetauluun. E- ja S-sarjassa se sopii paremmin, koska tilaa on enemmän. Selkeästi pienemmässä A-sarjassa näyttöpaneeli on hassun irrallinen osa koko ohjaamoa, koska muuten kaikki on niin harmoniassa keskenään. Tablet-tyyliset näytöt tuntuvat olevan muotivirtausta ja törröttävät monessa autossa hassusti irrallisena.

Koeajetussa autossa näyttöpaneeli ei pitänyt sisällään suurinta näyttöä, mutta kyllä tällä pienemmälläkin pärjäsi ihan hyvin. Peruutuskamera tulee piilosta, kun laittaa peruutusvaihteen päälle ja näin ollen linssi pysyy puhtaana koko ajan. Näppärää.

Hanakka kaistavahti

Turvallisuusvarusteita uudessa A-sarjassa on entistä enemmän. Kaistavahti on toiminnaltaan tosi hanakka ja reagoi mielestäni liian voimakkaasti. Kaistavahdille ei valitettavasti ole mitään erillistä nappulaa kojetaulussa, vaan se pitää käydä aina erikseen kaivamassa auton käyttöjärjestelmästä.

Ajettavuus on uuden A-sarjalaisen selkeä vahvuus. Ohjaus on tunnokas ja tarkka. Jousitus on mukavasti jämäkkä, mutta miellyttävän pehmeä. Myös kuljettajan ajoasento on kuin suoraan kultaisesta oppikirjasta.

Yllättävää oli havaita, että uuden A-sarjan rengasmelu Suomen karkeilla teillä kantautui ohjaamoon. Se ei ole häiritsevää, mutta premium -tason autossa saisi olla hiljaisempi. Sileällä asfaltilla menee likipitäen äänettömästi.

Koeajettu auto oli varustettu Renaultin kanssa yhteistyössä tehdyllä 1.5-litraisella turbodieselillä ja se ei ole kyllä käyntiääneltään mikään heleä-ääninen. Moottori ruksuttaa varsin ikävästi, mutta onneksi matkustamoon tuota mölinää ei kantaudu vaan se kuuluu ainoastaan ulospäin. Koeajettu auto on yksi harvoja malleja koeajohistoriassamme, jolla pääsimme lähes valmistajan ilmoittamaan lukemaan meidän tunnetusti suhteellisen raskaasta kaasujalasta huolimatta. Menovettä kului vain 4.8 litraa.

Mercedes-Benz A180d A
Hinta: 31644€
Iskutilavuus: 1461cm3
Teho: 116 hv / 4000 kierr/min
Vääntö: 260 Nm / 1750-2500 kierr/min
Paino: 1445kg
Tavaratila: 360l
Pit.lev.kork.aks.väli: 4419, 1796, 1440, 2729
Kiihtyvyys 0-100km/h: 10.5s
Huippunopeus: 202km/h
Kulutus (valm.ilm): 4,1l
Päästöt: 108g/km
Koeajon kulutus: 4.8l

Plussat
Ajettavuus
Ajoasento
Kulutus

Miinukset 
Rengasmelu (karkealla pinnalla)
Moottorin käyntiääni

Jälkimaku
Uusi Mercedes-Benz A-sarjalainen on hieno ajettava ja viimeistely on hyvällä tasolla, mutta se kuuluisa ”jokin” jäi uupumaan. Samalla summalla on saatavana paljon hyvä autoja, joten ostajalla riittää valinnanvaraa, eikä mallien ominaisuudet hirveästi eroa toisistaan.

Teksti ja kuvat Mika Salomaa

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajovideo: 435-hevosvoimainen MG4 XPower – Mahtava häirikkö
Koeajossa BMW 550e – Kuinka paljon ladattava hybridi kuluttaa, kun ei lataa akkuja lainkaan?
Koeajo Mitsubishi Eclipse Cross PHEV 2.4 Black Edition 4WD- Aina nelivetoinen ja ladattava

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *