Kaasujalka

Roadstar on nimensä veroinen

Julkaissut:

|

13.5.2017

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Roadstar on nimensä veroinen

Tuusulan Roadstar-hampulaiskioskissa totisesti on monessakin mielessä aineksia äijien todelliseksi tähdeksi.

Joku valittaa Roadstarin Facebook-sivuille, ettei viitsi lähteä Länsi-Vantaalta niin kauas kuin Tuusulaan. Hurmalainen asuu Länsi-Vantaalla ja on valmis menemään sinne toistekin. Kävimme aikoinaan Korson Metsolassa Road  Starissa ja nyt oli vuoro lähteä Suomen autokaupan Mekan kupeeseen Sulan alueelle.

Roadstar tarkoittaa kutakuinkin ”tien tähteä” tai jotain sinne päin. Facebookissa sille on annettu vain yksi arvostelu, mutta siinäpä tähtiä onkin annettu peräti neljä kun maksimi on viisi.

Söimme päätoimittajan kanssa Policemanin koko satsin, hinta oli tasan  8 euroa. Oikein suloisen rasvaista oli. Mainoskuva grillin seinässä tosin ensin vähän arvelutti. Siinä kun ranskalaiset olivat väriltään porsaanpunaisia. Mutta oikeasti ne olivat ruskehtavankellertäviä kuten pitåäkin, ja ah, niin suussa sulavan pehmeitä, melkeinpä löllyköitä.

”Rasvaista olla pitää”

Ukko Hurmalainen nimittäin eläessään kerran tienvarsikahviossa kertoi leskeksi jäätyään oivan vinkin, miten oppii valmistamaan itselleen makoisaa ruokaa.

”Ranskalaisia pitää keittää runsaassa öljyssä ja rasvassa. Niin niistä saa suussa sulavia ja pehmeitä”, hän neuvoi nuorempaansa.

Itse hampurilainen oli oikein kunnon mättöä. Kastiketta oli runsaasti ja kananmuna oli kunnolla paksu. Leipäosa tosin oli kuivahkoa, eikä salaattikaan nyt varsinaisesti raikkaudellaan lumonnut. Mutta ei näille snägäreille nyt tulla varsinaisesti hifistelemäänkään. Munakas välissä vei makuelämyksen kuitenkin voiton puolelle. 

Kohderyhmänä ovat selkeästi autoilijat, vieläpä ammattimiehet. Sellaiset, jotka ottavat eväät mukaansa, kun istumapaikkoja ei ole. Kenttää riittää isommankin rekan parkkeerattavaksi.

Tosimies syö seisoen

 Me päätoimittajan kanssa söimme seisaaltaan siinä pihassa ja se oli mukavasti epäsiistin oloinen. Pisteitä tulee siitäkin, että joku oli parkkeerannut siihen vanhan ysitonnisen Saabin.

Kenttä oli mukavasti lumesta vähän sohjoinen. Aurinkoisena mutta kylmänä testipäivänä myös tuuli virkistävästi.

Sijainti on hyvällä paikalla osoitetta myöten: Hyrylän Roadstar nimittään löytyy Ajomiehentieltä. Lähellä ovat Sulan alueen autokaupat ja sekös meitä ilahdutti. Kaksi luukkua on tarkoitettu suoraan autoasiakkaille ja yksi jalankulkijoille. Listalla on perinteistä ”snägäriruokaa”, eli ranskanperunoita, makkaraa, lihapiirakkaa ja runsas valikoima Jos ottaa pelkän tuhdin Policeman –hampurilaisen, hinta on  4,75 €. Me otimme siihen mukaan myös ranskalaiset ja juoman.

Ruoka tuli nopeasti. Ei tarvinnut odotella kuten Hämeenkylän McDonaldsilla, jossa luukulta tilatun aterian tulo autolle kestää, kestää ja kestää…

”Auts-töks-töks…”

Hintatasoa voi kuitenkin pitää melko korkeana. Mutta elämyksellisyyden takia se kannatti sittenkin maksaa. Kunnon ”snägäri” voittaa aina mennentullen ”Heset” ja ”Mäkkärit”.

Pienenä miinuksena tietysti voi mainita lähellä sijaitsevan lukion. Tosi körmy ei kaipaa ruokaseuraksi reippaita teinejä.

Olen lukenut, että televisiossa takavuosikymmenillä Aki & Turo –kaksikon Akia esittänyt näyttelijä olisi asunut nuoruutensa Tuusulan Hyrylässä. Voisi kuvitella Akin tällaisen hampurilaiskioskin liepeille notkumaan sitä tuttua ”auts-töks-töksiään”. Seuranaan tietysti ”isohinkkinen” teiniprinsessa Leena Rehumäki.

Roadstar
Ajomiehentie 2

Ruoan riittävyys: XXX
Palvelu: XXXX
Ruoan äijämäisyys: XXXXX
Paikan äijämäisyys: XXXXX
Yhteensä 17p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

La Locanda – Carbonara-puuroa Simonkylässä
Ylästön Pizza & Kebab & Grilli- Perusporvarin pizzakeidas
Lepsämän Grilli – Paluu ”Vanhaslandiaan”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *