Get Shorty

Minin me kaikki muistamme. British Motor Corporation valmisti yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa tätä kreikkalaissyntyisen Alec Issigoniksen suunnittelemaa erikoisuutta vuodesta 1959 vuoteen 2000 saakka. Pikkuruista autoa myytiin Austin ja Morris -merkkien alla.

Mini oli klassikko jo syntyessään. Kaiken kaikkiaan alkuperäistä Miniä valmistettiin yli 5,3 miljoonaa kappaletta, eli teoriassa lähes jokainen suomalainen voisi ajaa Minillä. Jo perusmuodossaan Mini oli erilainen kuin muut. Siinä esiteltiin ideoita, jotka löytyvät nykyään jokaikisestä pikkuautosta. Ministä oli myös runsaasti erilaisia variaatioita: farmareita, vaneja, pickupeja, jopa luksus-sedaneita!

Reilut 600 kiloa painavat Minit saivat kyytinsä eteen poikittain sijoitetuilta 848-1275 -kuutioisilta vesijäähdytteisiltä moottoreilta, joiden teholukemat vaihtelivat 34:stä 78:aan hevosvoimaan. Mallista riippuen vaihteistona oli 4- tai 5-portainen manuaalivaihteisto tai 4-portainen automaattivaihteisto. Vaihteistolta voima välitettiin etupyörille. Hidastuvuudesta vastasivat rumpujarrut, ukuun ottamatta Cooper ja Cooper S -malleja, joissa käytettiin levyjarruja.

Alustaan oli kehitetty täysin uudenlainen jousitus kumikartioista. Neljä pientä pyörää pakotettiin kukin niin lähelle omaa kulmaansa kuin vain mahdollista. Kun pyörät olivat mahdollisimman kaukana toisistaan, ja joustoliikkeet ikään kuin pakotettiin lyhyiksi ja jämäkiksi, sai Mini erinomaiset ajo-ominaisuudet.

Pätkäisty

Avo-Mini, josta hyvin harva on edes tietoinen, tuli tuotantoon vasta 1990-luvulla, ja sitä valmistettiin vain noin 300 yksilöä. Tehdasavon tunnistaa veivattavista takasivuikkunoista, joita kotikutoisista avo-Mineistä ei yleensä löydy. Suurin osa avo-Mineistä onkin itse rakennettuja. Kun rakennettavaa ja rakentajia on paljon, myös ideoita ja toteutuksia on valtavasti. Eräs sympaattisimmista on silmiesi edessä: punainen Mini, josta on rälläköity katto irti, ja joka näyttää selvästi normaalia lyhyemmältä.

Tarkemmin katsottuna Minissä on todellakin vain kaksi istuinta eikä lainkaan ovia! Silti se on ihan oikea Mini, vaikka yksilön historia vähän hämärän peitossa onkin. Todennäköisesti se myytiin syyskuussa 1989 tavallisena Mini 1000 Mayfair -mallina Englannin Cornwalliin, jossa se muutettiin lähelle nykyistä ulkoasuaan. Huhujen mukaan näitä olisi tehty pieni sarja.

Ovet pois

Pätkä-Minien yleinen rakennuskaava on seuraavanlainen: Ensin rälläköidään katto pois aina B- ja C-tolppien alareunasta saakka. Samalla hävitetään takimmaiset ikkunat. Sen jälkeen Mini sahataan poikki heti siitä kohtaa missä vaihdekeppi ei ole enää tiellä. Takaosasta leikkauskohta on useimmiten oven takareunan kohdalla. Tätä taaempaakin sen voisi periaatteessa katkaista, mutta silloin penkeille ei käytännössä jää riittävää tilaa. Väliin jäävä osuus otetaan pois ja sen jälkeen hitsataan etu- ja takapää toisiinsa. Kyljet voidaan asentaa myös osittain limittäin ja poisleikattuja palasia voidaan käyttää korin jäykisteinä. Tämä menettely lyhentää Miniä vajaan oven mitan verran. Kuvien auto on mitaltaan 2,4 metriä, vakio-Minin ollessa 305 senttiä, eli pituutta on lähtenyt noin 65 senttiä! Koska ovet on hitsattu umpeen, Pätkä-Minin sisään pääsee ainoastaan hyppäämällä yli laidan. Kun on onnistunut taivuttelemaan itsensä ratin ja penkin väliin, huomaa yllättävän väljät oltavat. Tuulilasin yläreuna on matalalla, mikä kuuluu asiaan kun Ministä on kyse. Ovikotelot ovat melko tilavat, ja ne on siirretty takapenkkien vierestä eteen. Eli oikeastaan Pätkä-Miniä ohjataan takapenkiltä! Suomessa ohjauksen kääntämisen oikealta puolelta vasemmalle puolelle on hoitanut Paradise Cars Oy. Kun tieto, taito ja osat olivat valmiina, vaihtotyöhön meni ainoastaan 2,5 päivää.

Vakio tonni

Konepellin alta löytyy täysin samaa tekniikkaa kuin normaali Ministäkin. Tällä kertaa se tarkoittaa 998-kuutioista rivinelosta, jota tarjottiin Miniin 1960-luvun lopusta aina 1990-luvun alkuun saakka. Tehoa pitäisi olla tiukat 41 hevosvoimaa ja vääntöäkin 68 newtonmetriä. Vaihteisto on harvinainen neliportainen automaatti.

Varustelu on aika askeettinen. Kyseessä on perus-Mini, jossa ei ole juuri mitään ylimääräistä, eikä niitä tarvitakaan.
Jalopuukojelaudasta löytyy kolme pyöreää mittaritaulua ja pieni rivi kytkimiä. Nopeusmittari näyttää maileja, mutta sisäkehällä on myös kilometrilukemat. Ulkoasu on oivallettu rakentaa vastaamaan viimeisiä vanhakorisia Mini Coopereita.

Keulalla on asiaankuuluvat lisävalot sekä rallihenkiset nahkavyöt pitämässä konepeltiä kiinni, ettei kävisi ”timomäkisiä”!

Vaikka Mini Shortyn mittasuhteet ovat hassut, kokonaisuus on yllättävän fiksun näköinen. Vauhdissa Mini tarjoaa
tiukan tuntuman tiehen. Kaikki mitä pyörien alla tapahtuu välittyy viiveettömästi kuljettajalle. Ohjaustehostinta
ei tarvita, ratti kääntyy helposti vaikka paikallaan. Kääntöympyrä on ennätyksellisen pieni, noin 6-7 metriä. Tämä johtuu yksinkertaisest siitä, että akseliväli on vain noin puolitoista metriä.

Kumipallojouset toimii niin kuin pitää, Mini ei juurikaan kallistele. Kulkupuoli ei ole niin huimaa. Kun painaa 60:n vauhdissa kaasun pohjaan niin juuri mitään muuta ei tapahdu kuin moottorin pörinä voimistuu. Mutta se ei ole oleellista.
Mini on pikkuisten teiden kinneri.

Teksti ja kuvat Jari Sjöman & Spinneri