Kaasujalka

Koeajo Toyota Avensis – Edelleen ensisijaisesti asiallinen

Julkaissut:

|

2.1.2016

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo Toyota Avensis – Edelleen ensisijaisesti asiallinen

Toyota Avensis uudistui. Uuden Toyota Avensiksen ilme on pikkuisen särmikkäämpi kuin edeltäjiensä, mutta edelleen sitä voisi luonnehtia ensisijaisesti “asialliseksi” autoksi.

Toyota Avensis näyttää kilpailijoidensa tavoin vähän ”äkäiseltä”. Se muistuttaa edeltäjäänsä enemmän myös saman merkin pienempiä malleja, Yarisia ja Aurisia.

Peräpäästä uuden Avensis-sedanin sukulaisuus edeltäjämalliin näky selvästi.

Peräpäästä uuden Avensis-sedanin sukulaisuus edeltäjämalliin näky selvästi.

Toyota kuulemma hakee uudella Avensiksella kasvua bisnesasiakkaista ja työsuhdeautoilijoista. Tähän astihan Avensis on ollut ennen kaikkea rahansa omalla rahalla maksavien perusperheellisten auto. Nähtäväksi jää, miten hyvin ”key account managerit” sitten lämpenevät Toyotalle, kun kilpailua sieluista käyvät niinikään uudistuneet ja selkeästi mahtipontisemman oloiset saksalaiset Ford Mondeo ja Volkswagen Passat.

Päästöhuijausten sekä DSG-laatikoiden ja TSI-moottoreiden jakoketjuongelmien ympärillä velloneen julkisuuden voisi helposti kuvitella horjuttavan Volkkarin asemaa, mutta eivät alemman portaan päälliköt sellaisia mieti, kun huonon tuurinkin kohdatessa firma maksaa viulut.

Kaasujalan koeajossa oli uusi Toyota Avensis 1.6 D-4D Sedan, jonka lähtöhinta on 29 384,71 €.

”Verisimmät” kilpailijat asettuvat hinnoissaan kutakuinkin samalle viivalle. Uuden 5-ovisen Mondeon lähtöhinta 1,5-litraisella ja 120 hevosvoimaisella turbomoottorilla on 29 209 euroa, niinikään 120-hevosvoimaisen Passat Bluemotion 1,6 TDI:n lähtöhinta puolestaan on 29 482 euroa.

Taloudellisuus edellä

Äänettömyydessä, mukavuudessa ja ajettavuudessa Toyota Avensis ei edelleenkään ihan päihitä saksalaisia kilpailijoitaan. Mutta sen verran hyvä ja edelliseen malliin verrattuna kehittynyt auto uusi Avensis on, ettei epäilystäkään, etteikö varsinkin autonsa omalla rahalla maksava perusperhe sitä ostaisi jatkossakin.

Ohjaamo on käynyt läpi kunnon uudistuksen. Uusi kojelauta on tyylikäs ja massiivinen. Massiivinen se oli edeltäjässäkin, mutta tässä on tyyliä selkeästi enemmän ja design henkii enemmän vuotta 2015 kuin 2000-luvun alkupuolta.

Ohjaamo on käynyt läpi kunnon uudistuksen. Uusi kojelauta on tyylikäs ja massiivinen. Massiivinen se oli edeltäjässäkin, mutta tässä on tyyliä selkeästi enemmän ja design henkii enemmän vuotta 2015 kuin 2000-luvun alkupuolta.

Ja vaakakupissa Avensiksen asemia puolustaa yleisesti tunnustettu luotettavuus. Mallin 18-vuotisen historian aikana niitä on myyty Suomessa lähemmäs 100 000, joista noin 80 000 on yhä liikenteessä.

Koeajossa oli 1,6-litrainen ja 112-hevosvoimainen diesel.   Led-päiväajovalot  ja ajovaloumpiot toisiinsa yhdistävä maskin kromilista luovat keulalle entistä persoonallisemman ilmeen.  Takaa sedanversio sen sijaan on selkeämmin sukua edeltäjälleen, vaikka senkin ilmettä korostaa takavalojen ledit.

Edeltäjään verrattuna pituus on kasvanut 40 mm. Se hieman yllättääkin, koska uusi Avensis minun silmissäni näyttää aiempaa sirommalta.

Lisämillit tulevat kuitenkin muotoilusta, akseliväli on säilynyt entisenä.

1,6-litraisella turbodieselillä tavallinen perusperheenisä pärjää ihan mukavasti. Räjähtävää voimaa se ei tietenkään tarjoa ja kuusiportaista manuaalia saa tällä pienempitehoisella dieselillä kepittää melko ahkerasti. Kuutosvaihde tarjosi Porvoon moottoritiellä kuitenkin mukavan leppoisaa kyytiä 120 kilometrin tuntinopeudessakin loppukesästä.

Mutta uu­det, BMW:ltä tulevat 1,6- ja 2,0-lit­rai­set tur­bo­die­se­lit onkin säädetty nimenomaan taloudellisuus edellä.

Pääasiassa äänetön

Äänieristystä on parannettu ja Avensis on pääsääntöisesti miellyttävän hiljainen auto. Jousituskin tuntuu melko tukevalta ja samalla mukavalta, varsinkin taajama-ajossa se Avensis on ihan lupsakka ajettava. Ohjaus on ketterä ja vastekin riittävän kevyt. Etuistuimissa on riittävästi sivuttaistukea pidemmillekin matkoille.

Maantiellä alusta kuitenkin osoittautui pikkuisen pehmeäksi, silloin tällöin tien epätasaisuudet tulivat sisään melko terävinä.

Vääntöähän tässä riittää, peräti 310 newtonia. Siinä kyllä hävivät pikkuturbot oikein mennen tullen.

Sisustuksessa muutos näkyy positiivisena. Aiemman Avensiksen kojelauta henki vielä 1990-luvun ”japsihenkeä”, nyt ilme on selkeästi modernimpi ja vähemmän ”halpista”.  Kojelaudan kierros- ja nopeusmittareissa on alumiiniset ja putkimaiset kehykset, jotka luovat urheilullista henkeä.

Tavaratila vetää 509 litraa ja kun tavarat ovat oikean muotoisia, se riittää. Mutta hirveän isokokoisten tavaroiden lastaaminen ei oikein onnistu kuormausaukon mataluuden takia onnistu.

Tavaratila vetää 509 litraa ja kun tavarat ovat oikean muotoisia, se riittää. Mutta hirveän isokokoisten tavaroiden lastaaminen ei oikein onnistu kuormausaukon mataluuden takia onnistu.

Kojelautaan, oviin ja istuimiin saa tummanharmaata tai kuparinsävyistä lisäväriä hankkimalla yhteensä yli 3 000 euroa maksavat Plus- ja Comfort-paketit. Samalla istuimet saavat tyylikkään kangas-alcantaraverhoilun.

Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei fiilis ihan yhtä ”premiumia” sentään ole kuin kilpailijoissa.

Tilojensa puolesta Avensis riittää oikein hyvin perusperheelle. Tavaratila vetää 509 litraa ja yleensä se riittää.

Uusi Toyota Avensis on lopulta tutun oloinen auto: siihen kotiutuu helposti.  Se on yhä ensisijaisesti ”asiallinen” auto, jonka varsinkin omilla säästöillä tai osamaksulla autonsa maksavat perusperheelliset ostavat jatkossakin. Ei epäilystäkään, etteikö myös luotettavuus säilyisi sen valttina jatkossakin.

Sanoo mies, joka on ajanut omalla Avensiksellaan jo 125 000 kilometriä vailla murheita, ostettuaan sen kahdeksan vuotta sitten 30 000 kilometriä ajettuna.

 

 

Tekniset tiedot

Toyota Avensis 1.6 D-4D Active
Moottori: 1598 cm3
Käyttövoima: diesel
Vaihteisto: 6-lovinen manuaali
Teho: 112 hv
Vääntö: 310 Nm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 9,7 s
Huippunopeus: 200 km/h
Yhdistetty kulutus: 4,2 l /100 km
Co2: 108 g/km
Kokonaishinta: 29 384,71

Teksti ja kuvat Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajo Volkswagen Touareg – Ylellinen vetojuhta
Ensifiilikset – Uusi Skoda Suberb Combi pikaisessa koeajossa
Koeajo BYD Dolphin – Pelittää kovillakin pakkasilla

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *