Koeajo sähköpaku Toyota Proace – Ketterästi ja äänettömästi

Ei kaikkien pakettiautojen tarvitse olla suuria eikä niiden keulalla välttämättä raksuta nykyään diesel. Äijäautot eivät liity tähän täyssähköiseen Toyotaan oikeastaan mitenkään, sillä tämän auton käyttäjät löytyvät muista ryhmistä.
Proace City-versiona saattaa näyttää kovasti tutulta, samaa autoa myydään nimittäin myös muun merkkisenä, itseasiassa kaikkiaan viidellä eri keulamerkillä varustettuna. Ja bensiinikäyttöisenä sekä dieselinäkin näitä vielä saa, mutta keskitytään nyt tähän sähköiseen malliin. Kaasujalan koeajoon saatiin maahantuojalta pidempi L2-korimalli.
Edessä on tyypilliset pienen pakettiauton tilat. Kolme kapeaharteista mahtuu istumaan vierekkäin ja pitkille henkilöille ei oikein riitä säätövaroja, sillä väliseinä rajoittaa tiloja. Väliseinän takana on runsaat noin neljä kuutiota tavaratilaa ja läpilastausluukun ansiosta kyytiin mahtuu jopa 3,4 metriä pitkää lautaa. Kaksi EUR-kuormalavaa mahtuu myös kyytiin, joten kuljetuskykyä on varsin mukavasti aina 800 kiloon asti.
50 kWh-akun myötä toimintamatkaa luvataan parhaimmillaan 337 kilometriä. Tämä saattaa toteutua otollisissa olosuhteissa ja varsinkin ilman kuormaa kevyesti ajellessa. Käytännössä keskikulutus pyörii kahdenkymmenen kilowatin paikkeilla, joten lataamista on suunniteltava jo parinsadan kilometrin ajon jälkeen. Pakkasessa ja kantavuuskuormalla range laskee varmaan siitäkin kuin lehmän häntä, mutta City onkin suunniteltu nimensä mukaisesti kaupunkiliikenteeseen. Kaupunkiliikenteessä sähköinen pikkupaku on suorastaan ripeä ja puhtia piisaa vielä moottoritielläkin, huippunopeus on rajattu lukemaan 135 km/h ja se riittää mielestäni mainiosti Suomen olosuhteisiin. Lataaminen on myös melko nopeaa, sillä akun kapasiteetti on vain 50 kilowattituntia ja latausteho parhaimmillaan 100 kilowattia.
Kenelle tällainen täyssähköinen pikkupaku sitten on suunniteltu? Pikkupaketteja kuljettava pikalähetti arvostaa varmasti henkilöautomaista ajettavuutta ja pienehkön auton ketteryyttä, jonka sujauttaa helposti vaikka ahtaaseenkin parkkiruutuun. Kovin suuria harrastusvälineitä kyytiin ei mahdu ja pitkille matkoille on parempiakin vaihtoehtoja olemassa, sillä käytännössä reilun 200 kilometrin toimintamatka on turhan vähän ainakin ammattikäytössä.
Plussat
Ketterä ja kompaktin kokoinen
Helppo ajettava
Miinukset
Lyhyt toimintamatka
Vähäinen vetokyky
Toyota Proace City L2
Hinta vakiovarustein: 54 570 € (Comfort Pro)
Sähkömoottori: 100 kW/136 hv
Vääntömomentti: 270 nm
Vetotapa: Etuveto
Akun kapasiteetti: 50 kWh
Maksimi latausteho: 100 kw
Kantavuus: 800 kg
Kokonaismassa: 2450 kg
Vetomassa: 750 kg
Maavara: 160 mm
Tavaratila: 3,9 m3
Teksti ja kuvat Petri Matikainen







Vastaa