Suomessa maailman 8. kalleinta bensaa

Energian hintoja listaavan  Global Petrol Prices -verkkosivuston Suomessa tankataan maailman 8. kalleinta bensaa. Eräs vihreä puolituttu harmitteli Suomea suorastaan alisuoriutujana, kun se ei yltänyt mitalisijoille.

Global Petrol Prices -verkkosivusto listaa energian hintoja, polttoaineet mukaan lukien, yli 150 maassa. Iltalehden uutisoinnin mukaan Suomi on tällä listalla bensiinin suhteen maailman 8. kallein maa keskimääräisellä 1,927 euron litrahinnalla.

Bensiinin keskihinnaksi maailmalla sivusto kertoo 1,23 euroa/litra ja taulukon mukaan edullisin olisi Venezuela 0,015 euron elie 1,5 sentin litrahinnalla. Hinta on pienempi kuin monen polttoaineketjun kanta-asiakasalennus Suomessa.

Iltalehti julkaisi jutun verkkosivuillaan 15.3.2023. Jutun kirjoitushetkellä tilastojen edellinen päivitys oli kuulemma tehty 6. maaliskuuta.

No, en minäkään nyt sentään Venezuelaan muuttaisi halvan bensan perässä: maa kun on kamppaillut humanitaarisen kriisin ja talouden romahduksen keskellä jo vuosia. Hyvät uutiset ovat vähissä, ellei sellaiseksi lasketa inflaation hidastumista 686 prosentista 234 prosenttiin viime vuonna.

Pahimmillaan aiemmin varakkaana öljyvaltiona tunnetun Venezuelan inflaatio on käynyt jopa kymmenissä tuhansissa prosenteissa.

”Tsäänssi” ykkössijaankin?

Mutta ei hätää, Vihreät! Ensi vuonna tilanne voi olla teidän kannaltanne jo paljon parempi, kun polttoaineen biokomponenttien jakeluvelvoite nostaa bensiinin ja dieselin hintaa oikein kunnolla. Jos ei Käärijä toisikaan euroviisuvoittoa, niin Suomella on hyvät ”tsäänssit” nousta mitalisijoille bensiinin kalleudessa. Sitten tankataan kalleinta bensaa.

”Jakeluvelvoite on tärkein yksittäinen työkalu liikenteen päästöjen vähentämisessä”, demarit vastasivat, kun Iltalehti kysyi eduskuntapuolueilta, miten iskua kansalaisten rahapussiin voitaisiin pehmentää.

SDP korostaa kuitenkin, että liikenteen päästöjen vähentäminen tulee toteuttaa sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. Erilaisia tukia kuulemma pitäisi viritellä.

Samanlaista epäselvää jargonia oli Kokoomuksenkin vastaus: ”Lienee realismia, että sekoitevelvoitteen nosto vuoden 2023 tasolta vuodelle 2024 on liian korkea. Kokoomus kannattaa puhtaan liikennesähkön lisäämistä jakeluvelvoitteeseen, jotta liikennesähköllä voidaan täyttää jakeluvelvoitetta ja helpottaa raskaan ammattiliikenteen kustannuspaineita”.

Minä en ymmärrä, mitä se liikennesähkön lisääminen jakeluvelvoitteeseen käytännössä oikein olisi. Ja mielestäni kustannuspaineita tulee liikaa muillekin kuin raskaalle ammattiliikenteelle.

Kepunkin kanta on, että biojakeen osuuden nostaminen korottaa polttoaineen hinnan kohtuuttomuuksiin. Vaan tulihan se ”mutta toisaalta” -kanta sieltäkin: ”Pidemmällä tähtäimellä sekoitevelvoitteen lisääminen on järkevää, koska biopolttoaine on kotimaista polttoainetta ja se vähentää Suomen riippuvuutta ulkomaisesta energiasta”.

En mielelläni osallistu minkään puolueen vaalityöhän. En perussuomalaistenkaan, vaikka olen heidän kanssaan biokomponenttien jakeluvelvoitteen kiristämisestä samaa mieltä: velvoite koituisi autoilijoille kohtuuttoman kalliiksi ja pitäisi poistaa kokonaan. Läheskään kaikista muista asioista en sitten heidänkään kanssa ole samaa mieltä.

Vihreät nyt tiedetään: ”Painetta kansalaisten rahapussiin kannattaa höllentää toista kautta kuin fossiilisten polttoaineiden hintaa alentamalla, esimerkiksi työn verotusta maltillistamalla”.

Harva ajelee huvikseen

Minäkin maksaisin mieluusti työstäni vähemmän veroja, mutta realistina en sitä odota: Suomessa on paljon sellaista julkistakin hyvää, jota ei ilmaiseksi saada.

En kannata tästä jakeluvelvoitteen poistamista siksi, että vähät välittäisin ympäristöstä. Minusta vain tuntuu, että jo nykyisellään Putinin sodan takia enemmän kuin tarpeeksi kallis polttoaine karsii turhat ajot muutenkin harvaan asutusta maassa: Suomen pinta-alasta 68 % on harvaan asuttua maaseutua. Siellä tarvitaan autoa.

Hyvien julkisten yhteyksien kaupunkikeskustoissa taas aikuisen ihmisen täytyy olla melkoinen typerys lähteäkseen ilman oikeaa tarkoitusta huviajelulle, tai edes kauppareissulle.

Pidän täysin mahdollisena, että vielä vuonna 2019 puhe auton välttämättömyydestä Suomen kokoisessa maassa oli ainakin osaksi potaskaa: lähes puolet ajomatkoista kun oli oikeasti alle viiden kilometrin mittaisia. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Asuin silloin Vantaalla vajaan 3 kilometrin päässä Myyrmannin kauppakeskuksesta ja taitoin kauppareissut omalla autolla.

Vielä kolme vuotta sitten en käyttänyt juuri ollenkaan julkisia kulkuneuvoja. Tänä päivänä en enää taita kovin helposti alle viiden kilometrin kauppareissuja autolla. Nyt HSL:n ”appi” on hyvinkin ahkerassa käytössä. Odotan innolla, että kevät sulattaa jäät ja pääsen fillarilla Koillis-Vantaalta Keravalle, johon matkaa sentään meiltä tulee 8 kilometriä.

Ja minä olen sentään ns. automies. Putinin sota kyllä pitää polttoaineen hinnan riittävän korkealla ja turhat ajot minimissä muutenkin, eikä siihen enää jakeluvelvoitteita tarvita. Itse kyllä pärjään jakeluvelvoitteenkin kanssa. Mutta pohjoisessa haja-asutusalueella vanhalla Skodalla työmatkansa taittava maatalouslomittaja ei välttämättä pärjää. Siellä on pakko tankata kalleinta bensaa.

Teksti Urmas Hurmalainen