Elokapinaa ja torvimarsseja

Kesä vierähti Elokapinoita ja Torvimarsseja ihmetellessä. Mielenilmaus autoilua vastaan kesti päiviä ja mielenilmaus autoilun puolesta tunnin verran. Samaan aikaan joukko ihan tavallisia ihmisiä ajaa autoilla ja silti miettii, miten omalta osaltaan voisivat tehdä pieniä tekoja ilmastonmuutosta vastaan.

Elokapinan porukka tukki liikennettä ensin Helsingissä, sitten Tampereella. Torvimarssi autoilun puolesta järjestettiin elokuussa Helsingin Mannerheimintiellä. En innostunut oikein kummastakaan, kun vierastan vähän kaikenlaisia ”kulkueita”.

Käsittääkseni Torvimarssi toteutettiin poliisin hyväksymän ennakkosuunnitelman mukaisesti ja näin ollen laillisena mielenilmauksena, joten nämä kaksi tempausta eivät ole täysin vertailukelpoisia. Elokapinoissa poliisi otti ensin kesäkuussa Helsingissä kiinni 117 aktivistia, Tampereella kiinniotettuja oli noin 40.

Molemmat mielenilmaukset olisivat kriittisessä tilanteessa hidastaneet ambulanssien liikkumista. Torvimarssilla Helsingissä riski jäi kuitenkin vain 1-2 iltapäivätuntiin, Elokapinan porukka telttaili väylillä päiviä.

Minusta molemmissa porukoissa on kuitenkin paljon ääripäitä, joita vierastan. Ehkä sitten olen ”kermaperse”, kun en mennyt mukaan autoilijoiden torvimarssillekaan, vaikka olen automies. Minä vain nyt kuulun siihen sukupolveen, jonka nuoruudessa maata johtivat vakavasti otettavat miehet: Johannes Virolaisesta ja Kalevi Sorsasta Harri Holkeriin ja Paavo Lipposeen. Isäni sukupolvi olisi sanonut Elokapinan porukkaa ”herrasperheiden ilmavaivoiksi”, muutamia Torvimarssin äänitorvia muuten vain ”rääväsuisiksi vouhottajiksi”.

Uskon kuitenkin, että minun lailla suomalaisten suuri enemmistö vierastaa kaikenlaista rähinöintiä. Hesarissa oli juttu niistä ihan tavallisista ”tolkun ihmisistä”, jotka etsivät omia tapojaan tehdä pieniä ilmastotekoja, vaikka eivät autosta haluakaan luopua. Helsinkiläinen kolmelapsinen perhe innostui verkkolehden jutusta, jossa sai laskea hiilijalanjälkensä ja perhe alkoi vähentää punaista lihaa sekä ilmasto- että terveyssyistä. Kahvimaitokin vaihtui kauramaitoon. Siskonmakkarasoppaan ei kuitenkaan ole löytynyt hyvää korvaajaa. Isän kahdeksan kilometrin työmatkakin taittuu nykyään pyörällä. Mökkimatkoilla ja ruokakaupassa käytetään kuitenkin edelleen autoa, mutta siihen tankataan biodieseliä.

Omista lähtökohdista

Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston tuoreen selvityksen mukaan vaikuttavimpia tekoja keskivertosuomalaiselle ovat joukkoliikenteen käyttö, vegaaninen ruokavalio ja sähköauton hankkiminen. Kaikille ne eivät kuitenkaan ole edes mahdollisia keinoja.

”Kestävä elämä ei näytä kaikille samalta”, sanoi Sitran johtava asiantuntija Hesarissa.

Eli pitäisi katsoa omaan lähtötilanteeseen sopivia tekoja, aloittaa pienestä ja jatkaa edelleen kunnianhimoisempiin muutoksiin.

Vaikka olen automies, on omassakin ajattelutavassa ja elämäntavoissa tapahtunut pientä muutosta. Ehkä siihen on koronallakin osuutensa. Ostin keväällä 21-vaihteisen polkupyörän ja olen taittanut sään salliessa kaikki alle 5 kilometrin matkat polkupyörällä, ajan salliessa pidempiäkin asiointimatkoja. Joitakin vege-einesruokiakin olen jo ostanut. Helsingin keskustaan en enää viitsi Vantaan Tikkurilasta lähteä suin surminkaan omalla autolla, vaan valitsen lähijunan.

Olen miettinyt sähköautoonkin siirtymistä, kun niiden valikoima vaihtoautomarkkinoilla alkaa monipuolistua. Nyt en sitä harkitse, kun sopivassa hintaluokassa tarjontaa on vielä melko vähän.

Partaturpa vaahdossa mesoava automies sen enempää kuin sormea heristävä antennipipoinen ympäristöaktiivikaan ei suuressa kuvassa ole asialleen eduksi.  Keskimääräinen autoilija vierastaa performansseja silloinkin, kun performanssilla ainakin näennäisesti pyritään ajamaan hänen asiaansa. Niin ilmastonmuutoksen vastustamiselle kuin autoilun puolustamisellekin on eduksi sekin, mitä vähemmän ne leimautuvat osaksi jotain tiettyä poliittista ideologiaa.

Teksti Urmas Hurmalainen