Ismet – ravintolahelmi keskellä Klaukkalaa

Klaukkala tunnetaan paikkana, jonne ei niinkään saavuta kuin asetutaan. Ismet Klaukkalan keskustassa teki kuitenkin niin maukkaan pippurileikkeen maalaisranskalaisilla ja kermakastikkeella, että saatanpa ajella joku arkipäivä sinne rouvan kanssa lounasaikaan uudelleen.
Klaukkalahan on pääkaupunkiseudun esikartano, joka on sekä lähellä kaikkea että riittävän kaukana pysyäkseen ihan omana itsenään. Se ei ole lähiö, vaan kaupunkimaiseksi kasvanut kylä Nurmijärven kunnan etuosassa. Muistan, kun velipoika vuosikymmeniä sitten vielä asui Klaukkalassa, se oli taajama, mutta nyt se on kasvanut kiinni ihan omaksi Nurmijärven kyläkeskukseksi.
Klaukkalan maisemaa hallitsevat rivitalot, marketit ja parkkipaikat, jotka levittäytyvät horisonttiin kuin hyvin organisoitu Excel-taulukko. Klaukkala on selkeä, tehokas ja mikä parasta: se tuntuu oikein autoystävälliseltä. Klaukkala on kuin suunniteltu ihmiselle, joka arvostaa autoaan. Kävely taitaa Klaukkalassa olla enemmän kannanotto kuin kulkutapa. Klaukkala sykkii nelitahtimoottorin rytmissä.
Jollain tavalla tällaiselle Vantaalle asettuneelle maalaispojalle tuli kotoisa olo heti Klaukkalaan saapuessa.
Lue myös: Snacky avasi ovet myös ”Munkassa” – Kaasujalka
Klaukkalassa ajetaan ainakin silmämääräisesti katsoen vielä enimmäkseen polttomoottoriautoilla. Ajopelinä meillä oli Honda Civic vuosimallia 2011 ja se tuntui solahtavan Klaukkalan taajamamaisemaan poikkeuksellisen luontevasti. Ajaakohan Klaukkalan suuri poika Matti Vanhanen vielä polttomoottori-Passatilla, vai liekö jo vaihtanut sähköautoon?
Välimeren henkeä
Lounaan söimme Ismet-ravintolassa. Ensimmäinen Ismet ravintola avattiin Lohjalla jo vuonna 1993. Olin muuten jättänyt paikkani lohjalaisen pikkulehden päätoimittajana vain pari vuotta aiemmin. Silloin elettiin lamavuosia, mutta onneksi Ismet ilmeisesti sai ihan hyvän lähdön, kun avasi seitsemännen ravintolansa Klaukkalaan maaliskuussa 2021.
Ismet taitaa olla niitä paikkoja, jonne klaukkalalaiset menevät illastamaan palkkapäivänä.
Ismet-ravintolat ovat keittiöltään välimerellisiä, mutta ruokalistalla on vaikutteita myös sekä Pohjois- että Etelä-Amerikasta. Ismet-ravintolat pyrkivät ainakin nettisivujen mukaan saavuttamaan annoksissaan hyvän ruoan maun edulliseen hintaan. Esimerkiksi kaikki burgerit on tehty Black Angus-häränlihasta ja pizzat on saatavilla myös gluteenittomana. Myös Ismetin käyttämä kebabliha on 100% suomalaista lihaa.
Vuoden 2017 alusta lähtien Ismet on franchising-ketju eli ravintolayrittäjät voivat ostaa brändin käyttöönsä.
Katselin Ismetin hintoja ja ottaen huomioon ravintolan erittäin viihtyisään yleisfiiliksen ja siisteyden, hintataso tuntui varsinkin lounasaikana kohtuulliselta. Otin listalta pippurileikkeen kermaisella pippurikastikkeella hintaan 14.20 euroa. Enpä muista yhtä maukasta makuelämystä. Maku oli tasapainoinen: pippurin kyllä maistoi, mutta se ei polttanut suuta. Uskoakseni kastikkeessa oli käytettyä vastarouhittua musta- tai viherpippuria.
Ystävällinen palvelu
Kerma pehmensi sopivasti makua, tekemättä siitä kuitenkaan latteaa. Mikään ei ole ikävämpää kuin pelkkä rasvainen, suolainen tai jauhoinen maku pippurikastikkeessa. Kastike oli tasainen, kokkareet loistivat kiitettävästi poissaolollaan. Maalaisranskalaisetkin sulivat suussa.
Yksi tuttava totesi joskus, että Klaukkala on kuin Espoo, joka on päättänyt kokeilla maaseutua – tai maaseutu, joka on tilannut Espoon kotikuljetuksena. Klaukkalan estetiikka on käytännöllisyyden juhlaa, johon kuuluvat niin S-market, K-Citymarket ja muutama liikenneympyrä. Jos seitsemän veljestä karkasivatkin Impivaaran sijasta Klaukkalaan, niin he olisivat todennäköisesti rakentaneet omakotitalon ja ottaneet siihen 25 vuoden lainan.
Klaukkala ei ehkä ole paikka, jossa eksyy vahingossa. Mutta se on paikka, jonne moni päätyy ihan tarkoituksella. Ismetissä oli erinomainen ruoka, hyvä palvelu ja hyvä tunnelma. Palvelu oli nopeaa ja erityiskiitoksen ansaitsee erittäin ystävällinen naistarjoilija. Ismet on kaikin puolin suositeltava ravintola, johon Vantaan mieskin voisi ajella uudelleen. Pippurileike kermaisen pippurikastikkeen kera 14,20 eurolla antoi rahalle täyden vastineen, mutta kyllä se on lounasajan ulkopuolellakin 20,40 euron väärti.
Ismet Klaukkala
Luhtajoentie 4, Nurmijärvi
Ruuan riittävyys: XXXXX
Palvelu: XXXXX
Ruoan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XX
Yhteensä 15p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa






Vastaa