Kaasujalka

Moottorikoneistus Ojala – Remonttiin vaikka koko moottori

Julkaissut:

|

30.9.2025

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Moottorikoneistus Ojala – Remonttiin vaikka koko moottori

Kaarinassa toimivan Moottorikoneistus Ojalan moottorikoneistamon puoli pystyy perinteisten huoltopalvelujen lisäksi auttamaan asiakasta myös moottorivaurion kohdatessa: korjaamalla ja koneistamalla vanhan moottorin uudelleen.

Moottorikoneistus Ojala Kaarinassa on alueen ainoa autokorjaamo, jossa moottorikoneistamon palvelut saa saman katon alta kuin perinteiset määräaikais- ja vuosihuoltopalvelut.

Pertti Ojala perusti Moottorikoneistus Ojalan Kaarinan Hallimestarinkadulle vuonna 2002, mutta jo sitä ennen hän ehti työskennellä 16 vuotta toisessa kaarinalaisessa moottorikoneistamossa.
–Koneistin siellä kaikenlaisia moottoreita ja etenin työnjohtajaksi, kunnes vuonna 2002 ostin työnantajani autopuolen yritystoiminnan. Omassakin firmassa tein yksin pelkkiä moottorikoneistuksia autoihin, moottoripyöriin ja raskaampaankin kalustoon, kunnes vuonna 2005 muutin yrityksen Hallimestarinkadulla nykyisiin tiloihin ja perustin saman katon alle myös autojen huoltokorjaamon, Ojala muistelee.

Jos tämän päivän lukijalle koko moottorikoneistus on vieras käsite, niin kerrottakoon, että suurpiirteisesti kuvailtuna moottorikoneistus tarkoittaa monen kokoisten moottorien eri osien hiomista, poraamista, sorvaamista ja jyrsimistä. Esimerkiksi kun auto savuttaa ja moottorissa on ohivuotoa, se menee poraukseen ja siihen pistetään uudet männät ja laakerit.
–Moottorikoneistuksella vanha moottori saadaan kunnostettua uudenveroiseksi ja toimintakuntoiseksi, Peruskunnostus on hyvä vaihtoehto auton vaihtamiselle uudempaan.  Ojala tiivistää.

Merkeistä riippumaton

Keväällä 2022 KL-ServicePartner-korjaamo Moottorikoneistus Ojala Oy vietti yrityksen 20-vuotisjuhlaa. Yritys tuottaa edelleen koneistuksia, mutta pääpaino on nyt erikoistumisessa Audin, BMW:n, Mercedes-Benzin, Volvon ja Volkswagen-konsernin henkilö– ja pakettiautomallien määräaikais- ja erikoishuoltoihin ja korjauksiin.
–Unohtamatta tietysti muitakaan automerkkejä. Olemme merkeistä riippumaton monimerkkikorjaamo. Korjaamomme on varustettu ajanmukaisilla testilaitteilla sekä tarvittavilla erikoistyökaluilla. Edelleen olemme kuitenkin alueellamme ainoa korjaamo, missä tehdään samassa osoitteessa avaimet -käteen -periaatteella suuremmatkin moottoriin tulleet vauriot. Normaalistihan autokorjaamo tekee niin, että se ottaa moottorin pois, purkaa sen osiksi ja vie osat moottorikoneistuksia tekevään yritykseen korjattaviksi.

Moottorikoneistus Ojala tekee yhteistyötä Helsingissä toimivan GT Motor moottorikoneistuksen kanssa, jonka Petri Ojala myös omisti joitakin vuosia.
–Nyt koneistuksia tehdään täällä Kaarinan päässä pienemmässä määrin, mutta meille on yhä osaaminen suurempiinkin moottoriremontteihin. Työkalut riittävät myös muihin hankalampiin moottoriin liittyviin juttuihin, jotka eivät ole suoraan koneistuksia, Ojala kertoo.

Huoltaa myös sähköautot

Kun koronapandemia iski ja autokannan sähköistyminen oli alkanut, Moottorikoneistus järjesti koko henkilökunnalleen peruskoulutusta sekä erikoistäsmäkoulutuksia. Koulutuksia on jatkettu edelleen.
–Jatkuvalla koulutuksella jatkamme koko porukka edelleen varautumista sähköautoihin. Vaikka uusien sähköautojen myynti onkin pidentynyt, niitä alkaa iän myötä lähteä yhä enemmän pois valtuutetuilta merkkikorjaamoilta ja sitä kautta taas lisääntyy meidän kaltaisten monimerkkikorjaamojen tarve. Tähän olemme varautuneet paitsi kouluttautumalla, myös investoimalla työkaluihin ja laitteisiin.

Ojalan mukaan Moottorikoneistus Ojalan pärjääminen alan kilpailussa selittyy myös sillä, että yritys pyrkii koko ajan erikoistumaan juuri niihin tiettyihin merkkeihin, joihin löytyy parhaiten myös osia.

Mersu-asiakkaita 60 %

Ojala itse on jo jäähdyttelemässä ja tulevaisuudessa ohjat ottaa hänen oma poikansa, joka on jo töissä yrityksessä.

–Itse valmistuin ammattikoulusta vuonna 1983. Maailma on niistä ajoista melkoisesti muuttunut. Kun silloin tulin alalla, moottorikoneistossa saattoi olla 15 kaveria töissä moottoripuolella ja joka koneella oli oma kaverinsa. Tänä päivänä, jos moottorikoneistamossa on kaksi miestä, se on jo iso koneistamo.

Vuoden alussa Moottorikoneistus Ojalalle tuli sama Mersujen kallis merkkitesteri, jota valtuutetut merkkikorjaamotkin käyttävät.

Tämä laite takaa entistä tarkemmat diagnostiikka-, huoltomahdollisuudet ja vianhaut. Mersu on kuitenkin meidän ykkösmerkki, varmaan 60 % meillä käyvistä autoista on niitä. KL-Service Partnerina olemme rakentaneet vahvan osaamisen Mercedes-Benz-huoltojen ja -korjausten saralla.

 

Teksti Timo Kiiski

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Proautolasi -ketju laajensi toimintaansa Helsinkiin
Jarruremontti alkuperäisosilla vai tarvikeosilla? Hintahaitari 1300 – 2500 euroa!
Autonavaimet.fi tekee uudet autonavaimet tunnissa

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *