Kaasujalka

Autokorjaamo Kanerva sai uutta potkua

Julkaissut:

|

13.2.2025

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Autokorjaamo Kanerva sai uutta potkua

Ostamalla Autokorjaamo Kanervan kolarikorjaamo ja automaalaamo Autoset Finland laajensi palvelujaan Tuusulan Ruotsinkylästä myös Helsingin Heikinlaaksoon ja perinteisiin huoltopalveluihin.

 

Yrityskaupasta huolimatta Autokorjaamo Kanervan perinteikäs nimi säilyi ja yrityksen perustajan Kari Kanervan puoliso Nea Kanerva pysyy edelleen korjaamon kasvoina asiakkaisiin päin.

Autokorjaamo Kanerva onkin vahvasti alueen asukkaiden paikallinen korjaamo.
–Tunnistamme asiakkaat kasvoista ja nimistä  ja jopa heidän rekisteritunnuksensakin muistamme pitkälti ulkoa, Nea Kanerva naurahtaa.

–Kun asiakaskunta on vakiintunutta ja Nea on pyörittänyt hommaa Heikinlaaksossa ja 10 vuotta, niin turha on toimivia asioita lähteä muuttamaan. Nea on tämän koko kiinteistön sydän. Kun asiakas tulee ovesta sisään, minä väistyn taka-alalle ja Nea hoitaa homman, toimitusjohtaja Vesa Hakola sanoo.

-Kun yritys perustettiin 22 vuotta sitten, palvelut rajoittuivat vain vauriokorjauksiin. Huoltopuoli tuli mukaan suunnilleen samoihin aikoihin kuin minäkin, siis suurin piirtein 10 vuotta sitten. Asiakkaat halusivat samasta osoitteesta niin tulilasien kuin renkaiden vaihdotkin, Nea Kanerva muistelee.

–Toimitusjohtaja onkin sitä varten, että jonkun pitää ajaa autot Heikinlaakson vauriokorjaamosta maalattaviksi Tuusulaa. Huipulle en ole vielä päässyt, Hakola vitsailee.

Awux-kolarikorjaamo

Hakola uskoo, että Autokorjaamo Kanervan yksi tärkeistä valteista Nea Kanerva asiakkaille tutun persoonan rinnalla on palvelun nopeus.
–Maalaus- ja peltipuolella meillä ei auto seiso kolmea kuukautta pihassa, vaan se korjataan valmiiksi niin nopeasti kuin voidaan. Ainoa töiden hidaste voi joskus olla varaosien tai peltiosien saanti, Hakola sanoo.

Autokorjaamo Kanervan yrityskaupan myötä myös Autoset Finland kuuluu nyt  kokeneiden ja maineeltaan tunnustettujen kotimaisten kolarikorjaamoyrittäjien perustamaan Awux-ketjuun.  Yli 20 vuoden tuomalla kokemuksella Autokorjaamo Kanervalta hoituvat niin peltityöt, muovikorjaukset kuin maalauksetkin.
–Olemme pystyneet nyt keskittämään varaosaostot Awux-ketjuun ja sitä kautta varaosatoimitukset sujuvat nopeasti ja kattavasti. Awux-ketjuun kuulumisen myötä meille tulee nyt myös vakuutusyhtiöiden töitäkin paljon. Hakola sanoo.

200 autoa kuukaudessa

Paitsi kolarikorjaamo, on Autokorjaamo Kanerva myös huoltokorjaamo. Samasta osoitteesta Helsingin Heikinlaaksossa hoituvat niin määräaikaishuollot, vuosihuollot, tuulilasinkorjaus kuin katsastuskorjauksetkin.

Ennen yrityskauppaa Autoset Finland korjasi ja maalasi kaikki kolariautot Tuusulan Ruotsinkylässä. Nyt peltityöt tehdään Helsingin Heikinlaaksossa ja Tuusulassa jatkaa vain maalauspuoli.
–Autokorjaamo Kanervan perinteinen korjaamo- ja huoltopuoli tulivat meille kaupassa kuitenkin ikään kuin sivutuotteena_ Kolarikorjaus ja automaalaamo ovat edelleen pääbisneksemme, Autoset Finlandin toimitusjohtaja, yrittäjä ja toinen omistaja Vesa Hakola kertoo.

Heikinlaaksossa perinteisellä huoltopuolella työskentelee kolme asentajaa, kolarikorjaamon puolella peltityöt tekee yksi huippuosaava peltiseppä.
-Kanervan kolarikorjaamo- ja huoltopuolella käy yhteensä noin 200 autoa. Kyllä me tuosta määrästä selviämme, mutta alkaa se olla vähän jo haastekin, myöntää Vesa Hakola.

Mistä nuoria osaajia?

Yksi suurista tulevaisuuden haasteista Autokorjaamo Kanervallekin on osaavan työvoiman löytäminen.
-Näitä nuoria ei vain tahdo löytyä, heitä kiinnostavat enemmän tietotekniikka kuin autojen korjaamoinen, Hakola harmittelee.

Vakuutusyhtiöiden hyväksymänä vauriokorjaamona Autokorjaamo Kanerva tekee vahinkotarkastuksen vakuutusyhtiötä varten, joten asiakkaan ei tarvitse erikseen käydä näyttämässä vauriota erikseen vakuutusyhtiöiden tarkastuspisteessä.
–Teemme vauriotarkastukset ja kustannusarviot vakuutusyhtiöiden hyväksymällä CABAS laskentaohjelmalla. Tämäkin on Nealla hienosti hallussa, Hakola kehuu.

Vauriokorjaamopuolella riittää myös omalla rahalla maksavia yksityisasiakkaita, jotka eivät tuo autojaan työn alle vakuutusyhtiön piikkiin. Varsinkin vanhemman auton korjauskustannukset ovat monesti kohtuullisia, jolloin mahdolliset korjaustarpeet on taloudellisempaa maksaa itse, kuin maksaa vakuutusyhtiölle niiden vakuuttamisesta kallista vuosimaksua.
–Kustannustehokkuutemme ansiosta asiakas voi säästää merkittäviä summia maksamalla korjaustarpeet itse, säästö voi joissakin tapauksissa olla jopa tuhansia autoja, Hakola sanoo.

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Kahvimaan Auto – Kokeneet mekaanikot pitävät paljon ajetutkin Mersut liikenteessä
OneVision CarService – Autokorjaamotoiminta sai vauhdikkaan alun
ST-Autokeskus – Monimerkkikorjaamo ja merkkihuolto saman katon alla

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *