Kaasujalka

Autoveron tuotto valtiolle laski 22 prosenttia vuonna 2024

Julkaissut:

|

12.2.2025

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Autoveron tuotto valtiolle laski 22 prosenttia vuonna 2024

Bensiinikäyttöinen Toyota yleisin autoverotettu ajoneuvo

Verohallinnon tuoreiden tilastojen mukaan autoveron tuotto valtiolle oli vuonna 2024 yhteensä 298,2 miljoonaa euroa, mikä on noin 84,4 miljoonaa euroa (-22,1 %) vähemmän kuin vuonna 2023. Verotettujen ajoneuvojen lukumäärä laski edellisvuoteen verrattuna noin 25 000 kappaleella (-15,8 %), ja oli noin 134 000 kappaletta.

Vuonna 2024 autoverotetuista ajoneuvoista 64,7 prosenttia oli uusia. Uusien ajoneuvojen määrä laski noin 16 200 kappaleella (-15,7 %) ja käytettyjen ajoneuvojen noin 9 000 kappaleella (-16,0 %).

Yksittäisen ajoneuvon autoveron suuruuteen vaikuttavat ajoneuvon verotusarvo ja päästötaso. Uusista kokonaan sähkökäyttöisistä henkilö- ja pakettiautoista ei tarvitse maksaa autoveroa.

– Autoveron tuoton pienentymistä selittää se, että autoverotettujen ajoneuvojen määrä on vähentynyt. Lisäksi autokanta on sähköistynyt sekä polttomoottoriautojen päästötasot laskeneet, menettelypäällikkö Tapio RouhiainenVerohallinnosta

Suurin osa autoverosta bensiini- ja dieselkäyttöisistä henkilöautoista

Bensiinikäyttöisten henkilöautojen osuus maksuunpannun autoveron kokonaismäärästä oli 47,7 prosenttia (142,2 miljoonaa euroa) ja dieselkäyttöisten henkilöautojen osuus 12 prosenttia (35,7 miljoonaa euroa). Maksuunpannun autoveron määrästä vain 1,7 prosenttia (5,2 miljoonaa euroa) kertyi sähköajoneuvoista, vaikka autoverotetuista ajoneuvoista 28,3 prosenttia oli sähkökäyttöisiä.

– Syynä tähän on uusien täyssähköautojen verottomuus, eli veroa maksettiin vain vanhemmista sähköautoista. Mutta vaikka sähköautoista ei makseta autoveroa, ne ovat mukana autoverotuksen tilastoissa, koska myös sähköautoista tehdään autoverotuspäätös, Rouhiainen selittää.

Käyttövoiman mukaan tarkasteltuna korkein keskimääräinen autovero vuonna 2024 oli uusilla dieselkäyttöisillä henkilöautoilla (5 702 euroa) ja toiseksi korkein käytetyillä dieselkäyttöisillä henkilöautoilla (3 679 euroa).

Osaltaan autoverotuoton laskua selittää myös se, että käytettyjen ajoneuvojen autoveroilmoitusten käsittelyruuhkat on saatu Verohallinnossa purettua, minkä ansiosta aiemmilta vuosilta ei siirtynyt tapauksia maksettavaksi vuoden 2024 aikana.

Uusista henkilöautoista yhä melkein puolet bensiinikäyttöisiä

Uusista ajoneuvoista maksuunpantiin autoveroa vuonna 2024 yhteensä 223,7 miljoonaa euroa, mikä on 75 prosenttia autoveron kokonaismäärästä.

Autoverotetuista uusista henkilöautoista 44,5 prosenttia oli vuonna 2024 bensiinikäyttöisiä, kun mukaan luetaan myös ajon aikana latautuvat bensiinihybridit. Bensiinikäyttöisistä uusista henkilöautoista autoveroa määrättiin yhteensä 119,7 miljoonaa euroa (68,7 % uusien henkilöautojen autoverosta).

Uusista henkilöautoista toiseksi suurin osa (29,3 %) oli vuonna 2024 sähköautoja (vastaava osuus 33,2 % vuonna 2023). Uusien sähköautojen osuuden lasku johtui siitä, että vuonna 2023 sähköautoja rekisteröitiin poikkeuksellisen paljon, kun autotehtaiden toimituksia viivästyttänyt komponenttipula helpotti.

Vuoteen 2021 verrattuna lataushybridien ja sähköautojen yhteenlaskettu osuus autoverotetuista uusista henkilöautoista kasvoi 29,9 prosentista 49,8 prosenttiin.  Bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen yhteenlaskettu osuus puolestaan pieneni samalla ajanjaksolla 69,2 prosentista 49,8 prosenttiin.

Käytetyistä henkilöautosta kolme neljäsosaa lataushybridejä tai sähköautoja

Käytetyistä ajoneuvoista maksuunpantiin autoveroa vuonna 2024 yhteensä 74,6 miljoonaa euroa, mikä on 25 prosenttia autoveron kokonaismäärästä.

Vuoden 2024 aikana autoverotetuista käytetyistä henkilöautoista suurin osa (41,1 %) oli lataushybridejä. Käytetyistä lataushybrideistä kertyi vuonna 2024 veroa 20,9 miljoonaa euroa (33,4 % käytettyjen henkilöautojen autoverosta)

Sähköautojen osuus autoverotetuista käytetyistä henkilöautoista kasvoi selvästi vuonna 2024 ja oli 34,6 prosenttia (vuonna 2023 28,6 %). Käytetyistä sähköautoista kertyi autoveroa 5,1 miljoonaa euroa vuonna 2024.

Vuoteen 2021 verrattuna lataushybridien ja sähköautojen yhteenlaskettu osuus autoverotetuista käytetyistä henkilöautoista kasvoi 25,5 prosentista 75,7 prosenttiin. Bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen yhteenlaskettu osuus vastaavasti pieneni 72,5 prosentista 23,4 prosenttiin.

Bensiinikäyttöinen Toyota yleisin autoverotettu ajoneuvo

Yleisimmät ajoneuvomerkit vuonna 2024 olivat Toyota (12,5 % kaikista autoverotetuista ajoneuvoista), Volvo (10,9 %), Volkswagen (9,5 %), Mercedes-Benz (8,1 %), Skoda (6,8 %), BMW (6,4 %) ja Tesla (5,7 %), kun mukaan luetaan sekä uudet että käytetyt ajoneuvot.

Sähköajoneuvojen yleisimmät merkit olivat puolestaan Tesla (20,3 % kaikista sähköautoista), Volkswagen (11,2 %) sekä Volvo (11,2 %). Autoverotetuista Tesloista uusia oli 48,7 prosenttia, sähkö-Volkswageneista 63,9 prosenttia ja sähkö-Volvoista 92,4 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Uudistunut Toyota bZ4X – Enemmän tehoa ja pidempi range
Tehokas takatuuppari! 540-heppainen Renault 5 Turbo 3E
Uudistunut Mercedes-Benz CLA on nyt täyssähköinen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *