Moni ajaa väärillä rengaspaineilla
Rengasratsioiden perusteella Ruotsissa joka seitsemäs autoilija ajaa vähintään 30 % suositeltua alhaisemmilla rengaspaineilla. Tuloksen perusteella suomalaisenkin autoilijan kannattaa kiinnittää rengaspaineisiin huomiota.
Renkaat ovat kuljettajan lisäksi ajoneuvon tärkein turvallisuusvaruste: niiden toiminta on olennaisesti kiinni rengaspaineista.
–Me rengasliikkeet saamme toisinaan valituksia siitä, että olemme myyneet autoon huonot renkaat. Todellisuudessa kyse on siitä, että autolla on pyritty mukavuussyistä ajamaan väärillä ja liian alhaisilla rengaspaineilla, sanoo helsinkiläisen Roihupellon Rengas Oy:n toimitusjohtaja, yrittäjä Hannu Temonen.
Temonen listaa pitkän listan riskejä, joita liittyy väärillä rengaspaineilla ajamiseen. Ne vaikuttavat auton ääritilannekäytökseen, ohjattavuuteen, jarrutusmatkoihin sekä ajomukavuuteen. Renkaan kosketuspinta tiehen ei ole ”alipaineisena” optimaalinen, minkä vuoksi renkaan suorituskyky ei yllä valmistajan tarkoittamalle tasolle.
–Rengaspaineet vaikuttavat merkittävästi myös polttoainetaloudellisuuteen. Varsinkin sähköautoissa oikeilla rengaspaineilla saa merkittävääkin hyötyä, Temonen sanoo.
Mieluummin yli- kuin alipainetta
Vaikka renkaissa ei ole hyvä olla myöskään liikaa painetta, alipaino on niille merkittävästi enemmän myrkkyä.
–Talvirenkaiden ilmanpaineiden pitäisi olla 0,2–0,3 baria suuremmat kuin kesärenkaiden. Kesärenkaissa paine on yleensä 2,5 baria.
Kuljettaja itse on vastuussa paitsi renkaittensa kunnosta ja ilmanpaineista, myös jälkikiristyksestä renkaiden vaihdon jälkeen. Rengaspaineet löytyvät tämän päivän uusissa autoissa ajotietokoneelta. Rengaspaineet voi katsoa myös auton ohjekirjasta tai auton oveen tai bensatankin luukkuun kiinnitetystä tarrasta, mikä on autonvalmistajan ilmoittama oikea renkaiden ilmanpaine.
–Vaikka auto olisi vanhempi, mutta renkaat uudet, pitää muistaa, että renkaiden rakenne on muuttunut olennaisesti vuosien saatossa. Siksi ovilätkän ohjepaineet eivät välttämättä ole enää tätä päivää, Temonen sanoo.
Kun ennen renkaat kuluivat keskeltä, niissä oli ylipainetta ja alipainetta, jos renkaat kuluivat laidoilta.
–Nyt asia on kääntynyt päälaelleen, kun renkaiden fyysinen paino on pienempi ja runkorakenne joustava ja kevyempi. Tänä päivänä rengas on kulunut keskeltä liikaa, jos se on ollut alipaineisena auton alla. Ihanteelliset rengaspaineet vaihtelevat myös olosuhteiden ja säiden mukaan, sillä ilma renkaan sisällä laajenee ja kutistuu lämpötilan mukaan. Temonen sanoo.
Kitka nastaakin herkempi
Suomessa tiet ovat epätasaisia ja autoilijalle tulee helposti kiusaus korjata tien epämukavuutta alentamalla renkaiden ilmanpaineita.
– Tämä johtaa kuitenkin siihen, että rengas ei enää toimi. Alipaineisuus on renkaalla ehdottomasti myrkkyä, Temonen sanoo.
Temosen mukaan talvella kitkarengas on nastarengastakin herkempi väärille ilmanpaineille,
–Tämän päivän kitkarenkaan kumiseos on niin pehmeää, hän painottaa.
Erityisesti renkaiden alipaineisuuden ongelma on korostunut raskaiden ja isopyöräisten sähköautojen kohdalla.
–Epätasainen tiestö aiheuttaa koriin värinää ja tärinää. Ja sitten kun mennään justeeraamaan tiestön aiheuttamaa oireilua ilmanpaineilla, tuhotaan kaikki renkaan ominaisuudet. Järjestään kaikissa oireilevissa sähköautoissa on alettu alipaineisilla renkailla- Ihmiset eivät tahdo ymmärtää, että tänä päivänä 3 barin paineet ovat tämän päivän autoissa ihan normaalia. On olemassa pienehköjäkin autoja, joissa suositus on pitää renkaissa 3,2 barin painetta, Temonen sanoo.
Moottori-lehden huhtikuussa 2024 tekemän testin perusteella pienetkin paine-erot aiheuttavat ongelmia väistötilanteissa.
Ruotsalainen Däckkollen-rengasratsia toteutettiin poliisin liikennevalvonnan yhteydessä ja huoltoasemilla elokuun lopussa ja syyskuun ensimmäisellä puoliskolla. Suomessa raportin tuloksista kertoo ainakin Mekonomen-ketjun verkkolehti Autoilijat.fi. Mekonomen on Pohjoismaiden johtava autokorjaamo-, varaosa-, ja tarvikeketju.
Tilastot ovat sikäli huolestuttavia, että varsin moni asiakas käyttää rengashotellipalveluja. Hän luottaa siihen, ettei hänen itsensä tarvitse kantaa huolta rengaspaineista sen jälkeen, kun auto on käynyt kesä- tai talvirengassesonkina renkaanvaihdossa.
Kuljettajan vastuulla on kuitenkin aina itse varmistaa, että renkaat ovat turvalliset, sopivat ajoneuvoon. Vaikka renkaiden vaihtamisesta huolehtisi rengashotelli, kuljettaja on itse vastuussa myös siitä, että noudattaa ajoneuvon valmistajan ohjeita renkaiden oikeasta käytöstä.
”Moni autoilija ei pidä huolta rengaspaineista, joka johtaa huonompaan pitävyyteen, korkeampaan polttoaineen kulutukseen sekä suurempaan renkaiden kulutukseen. Väärät rengaspaineet voivat aiheuttaa vakavia onnettomuuksia”, muistutetaan Autoilijat. fi -sivustolla.
Oikeasta ilmanpaineesta huolehtiminen on myös ympäristöteko, sillä se vähentää renkaiden pienemmän kulumisen rinnalla myös hiilidioksidipäästöjä.
Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa
Vastaa