Pitääkö auton olla niin iso?

Pelti kolisee ja vähintään naarmuuntuu, kun autot kasvavat, mutta parkkiruudut eivät. Vanhan jäärän on pakko kysyä, pitääkö sen auton sitten olla niin järjettömän iso.

Koeajoin tänä kesänä parikin pikkuautoa, Toyota Yarisin ja Mazda 2:n hybridit.  Käytännössä ne ovat logoja ja muutamia pieniä muotoilun yksityiskohtia lukuun ottamatta sama auto. Ihastuin niiden ketteryyteen ja helppoon pysäköitävyyteen, kun autot ovat 1745 mm leveitä ja alle 4 metriä pitkiä.

Vielä 1990-luvulla pikkuautot olivat äänekkäitä peltipurkkeja, joissa tieto matkustajien välillä kulki huutamalla, kun ajettiin moottoritienopeuksissa. Hyppääminen jo ihan tavallisesta perus-Mondeosta Volkswagen Polon tai Toyota Yariksen puikkoihin oli karvas kokemus.

Nyt on toisin. Jos ei ole yli 40 000 kilometriä työkseen ajava myyntiedustaja, niin parinsadan kilometrin ajo pääkaupunkiseudulta Tampereelle tämän päivän pikkuautolla ei ole mikään kärsimys. Melutaso on siedettävä ja autoissa on vakioina automaattivaihteet. Eri asia, jos kuskilla pituutta yli 190 cm, jolloin tietysti rajallisten säätöjen ”kirpussa” ajo saattaa käydä niin jalkoihin kuin selän päälle.

Tällainen 176 cm tumppi saa vedettyä Yariksessakin penkin riittävän taakse.

Oma neljännen sukupolven C-Mersunikaan ei ole liian suuri. Se on vain 2,5 cm uutta Yarista leveämpi, pituutta toki on reilusti yli puoli metriä enemmän.

Paljon kuulee nurinaa, että parkkiruudut ovat nykyautoille selvästi ”pienempiä” kuin aiempien vuosikymmenten automalleille. Ruudut eivät todellisuudessa ole pienentyneet, vaan henkilöautot suurentuneet. Keskimääräinen nykyauto täyttää parkkiruudusta 40 prosenttia enemmän kuin vaikkapa 1990-luvun auto.

”30 viime vuoden aikana henkilöautojen korin keskimääräinen pinta-ala on kasvanut yli neliömetrillä. Korin leveys on kasvanut keskimäärin noin 20 senttiä. 1990-luvun alussa henkilöautojen korin keskimääräinen pituus oli noin 4,3 metriä ja leveys noin 1,7 metriä. Nykyautojen vastaavat keskiarvot ovat noin 4,55 metriä ja noin 1,9 metriä. Lisäksi sivupeilit lisäävät leveyttä yhteensä noin 40 senttiä, EasyParkin pysäköintiasiantuntija Hanna Korpela kertoo Kuljettaja.fi -sivustolla.

Suomessa liikenteeseen rekisteröitävistä henkilöautoista tällä hetkellä yli 40 % on katumaastureita, joiden korin leveys tapaa olla 2 metriä.

Nämä isot crossover-katumaasturit ovat hienoja pelejä, mutta niiden jälkeen pysäköiminen parkkiruutuun vanhalla vanhalla C-Mersulla tuntuu helpottavalta. Varsinkin, kun en ole oppinut vuosien jälkeenkään täysin varauksettomasti luottamaan pelkästään katumaastureiden kameranäkymiin. Edelleen peruuttaessani kurkotan niska vääränä takapenkin yli.

Esimerkiksi BMW X5 on 2015 mm, eli yli 2 metriä leveä leveä. Ei ihme, jos parkkiruutuun ajaessa kolisevat ja naarmuntuvat niin omat kuin naapuriruudunkin auton ovet.

Jos ei tarvitse edes kuljettaa isoa kakaralaumaa ja suurta määrää tavaraa, niin miksi hitossa auton pitää tänä päivänä olla niin iso? 2000-luvun alkupuolen Volvo V70 -farmari oli 1804 mm leveä ja 4710 mm pitkä. Tavaratila oli takapenkit pystyssä 550 litaa ja kaadettuina 1641 litraa.  Auton omapaino oli 1490 kg ja sallittu enimmäispaino kuorman kera 2150 kg.

Kukaan silloinen Volvo V70 -farmarin omistaja ei valittanut, että auto oli liian pieni.

Nyt esimerkiksi iso Tesla Model X -sähkömaasturi on 1999 mm leveä ja BMW X5 -bensamaasturi 2015 mm leveä.

En suoraan sanottuna ymmärrä tätä tarvetta ajaa järjettömän isolla maasturilla. Iso kakaralaumakaan ei selitä ison auton tarvetta, kun Suomessa syntyy lapsiakin vähiten lähes 200 vuoteen. Lapsia suomalaisessa perheessä on keskimäärin 1,84. Perhe, jossa on vähintään neljä lasta, on harvinainen (5 %) lapsiperhetyyppi. Kun vuonna 1990 yleisin perhetyyppi oli aviopari ja lapsia, oli vuonna 2020 yleisin perhetyyppi aviopari ilman lapsia.

Se, etten ymmärrä, ei tarkoita paheksumista tai tuomitsemista.

Teksti Urmas Hurmalainen