Renkaat museoautoon ja uuteen autoon saman Autotekin katon alta
Hollantilaissyntyinen Rutger Veerman on tehnyt melkoisen loikan kansainvälisestä rengasbisneksestä rengasyrittäjäksi Suomeen pääkaupunkiseudulle. Puolitoista vuotta sitten hän osti Autotekin, yhden pääkaupunkiseudun vanhimmista itsenäisistä rengasliikkeistä. Nyt saman katon alla toimii myös räätälöityjä rengas- ja vanneratkaisuja klassikko- ja erikoisautoihin tarjoava Retrorenkaat.
Veermanin rengasliikkeet löytyvät Vantaan Petikosta, osoitteesta Petikontie 21. Hollannissa syntynyt Veerman muutti Suomeen vuonna 2017. Siihen mennessä hän oli rakentanut määrätietoisen ammattiuran kansainvälisessä rengastukkukaupassa. Hänen kolmas yrityksensä on hänen perustamansa, kansainvälisesti menestynyt Vimexa Scandinavia Oy, joka on premium-renkaiden ja vanteiden tukkukauppa.
Veermanilla on verkosto 28 maassa sekä toimittajia että asiakkaita ja myyn suuria merkkejä, kuten esim. Michelin ja Hankook, mutta myös halvempia versioita esimerkiksi Aasiasta. Nordics Veerman toimittaa tuotteita suurille ketjuille, kuten Euromaster, Vianor ja monille muille.
Veermanin omistama Autotek Finland Oy toivotti maaliskuussa tervetulleeksi saman katon alle uuden tulokkaan, Retrorenkaat. Yrityskaupan Veerman teki Retrorenkaiden perustajan Timo Keskisen kanssa talvella 2024. Retrorenkaat on jo toiminut alalla jo yli 50 vuotta. Se tarjoaa edelleen räätälöityjä rengas- ja vanneratkaisuja ajoneuvoihin, jotka on valmistettu viimeisten 120 vuoden aikana.
Retrorenkailta löytyy renkaita ja vanteita klassikko- ja muskeliautoihin, Hot Rodeihin, antiikkiautoihin sekä niin sanottuihin ”youngtimer-autoihin”. Retrorenkailla on on toimittajia ja kumppanuuksia ympäri maailmaa. Vantaan Petikon myymälässä Retrorenkaat tarjoaa myös asennuspalveluita tai tarvittaessa voi lähettää tuotteet minne tahansa.
Vuonna 1986 perustettu Autotek puolestaan aito rengastalo, joka myy ja asentaa renkaita tämän päivän autoihin.
–Olen itse hollantilainen, mutta Autotek on aito suomalainen rengastalo Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnusta myöten, Veerman naurahtaa. Meillä on 10 työntekijää ja yhteensä yli 150 vuotta kokemusta rengasalalta.
Vaimo toi Suomeen
Mikä toi kansainvälisen rengasasiantuntijan lopulta Suomeen?
–Hieno suomalainen vaimo, hän on salaisuuteni. Meillä on kaksi poikaa. Olen hyvin onnellinen Suomessa. Vaikka minulla on oma kansainvälinen renkaiden tukkubisnes, olin kiinnostunut laajentamaan bisneksiäni myös renkaiden jälleenmyyntiin kotini lähellä, Veerman sanoo.
Ennen Suomeen asettumista kahdeksan vuotta sitten Veerman ehti touhuta kansainvälisessä rengasbisneksessä 20 vuotta ja reissata ympäri maailmaa ostamassa ja myymässä renkaita.
–Olen ostanut niin edullisia renkaita Aasiasta kuin premium-renkaitakin. Tunnen siis myös Thaimaan, Kiinan ja Indonesian halvat renkaat. Autotekillä on hyvä maine ja teen parhaani kehittääkseni siitä entistäkin fiksumman ja mukavamman myös työntekijöilleni. Teemme tänä vuonna ison remontin ja uudet asiakaspalvelutilat erotetaan rengashallista, Veerman kertoo.
Veermanin mukaan Autotekin ja Retrorenkaiden toiminta saman katon alla tuo synergiaetuja kummallekin, vaikka rengaskoot ja valinnat ovat tyystin toiset.
–Moni klassikko- ja erikoisautojen harrastaja ajaa arkiajonsa esimerkiksi tämän päivän sähköautolla. Nyt hän saa niin arkiautolleen kuin harrasteautolleenkin palvelut samasta osoitteesta, Veerman sanoo.
Retrorenkailla on antiikki- ja harrasteautojen rengasosaajana niin vankka maine, että renkaiden myynnin lisäksi siltä kysytään myös asiantuntija- ja konsultointipalveluja.
–Mehän voimme löytää ratkaisuja jopa 100 vuotta vanhoihin autoihin, Veerman sanoo.
Renkaita joka lähtöön
Tämän päivän autoihin renkaita ja rengaspalveluja tarjoava Autotek myy autonrenkaita kaikissa hintakategorioissa: halvoista keskihintaisiin ja kalliisiin premium-renkaisiin.
– Autotek on hyvä yhdistelmä hyvää palvelua, ammattitaitoa ja kilpailukykyisiä tuotteita. Meiltä löytyy sopivat renkaat kaikille asiakkaille. Meillä on talvirengaskampanjat Goodyearin ja Michelinin talvirengassarjojen ostajille, mutta pääbrändimme on kuitenkin Goodyear. Autotekillä on Teslaan soveltuvat nostopalat nostimissa, joiden kapasiteetti on 3500 kg. Autotek on Tesla Club Finlandin kumppani ollut reilut puoli vuotta. Kun sähköautot painavat polttomoottoriautoja enemmän, on tärkeää, että meillä on Tesloille oikeat hissit ja työkalut, Veerman korostaa.
Talvirenkaanvaihtosesongin lähestyessä Veerman neuvoo asiakkaitaan olemaan liikkeellä aikaisin jo lokakuussa.
–Helpottaa palvelun saamista, kun on liikkeellä jopa 2-3 viikkoa ennen kuin on tarpeen. Lokakuussa on hyvä aika tehdä rengaskauppoja, koska emme koskaan tiedä varmuudella etukäteen, milloin talvi alkaa. Pyrimme kuitenkin siihen, että palvelemme jo saman päivän aikana niitäkin asiakkaita, jotka kävelevät ovesta sisään ilman ajan varaamista etukäteen.
Teksti Timo Kiiski
Kuvat Mika Salomaa
Vastaa