Kaasujalka

Kaivokselan Teboil – Jumatsuke, että pizza maistui

Julkaissut:

|

23.10.2024

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Kaivokselan Teboil – Jumatsuke, että pizza maistui

Enpä ole aikoihin syönyt niin herkullista kanapizzaa BBQ-kastikkeella kuin jälleen avatulla ja uuden isännän saaneella Kaivokselan Teboililla.

Kaasujalka kertoi äskettäin Kaivokselan Teboilin saaneen tänä syksynä uuden isännän Kehäkessaa Vantaan Koivuhaassa 16 vuotta pyörittäneestä Malmgrenin Kimmosta. Luin uutisen ilolla.

Jälleen avatun Kaivokselan Teboilin uuden isännän järjestämät avajaiset olivat 16. syyskuuta. Niihin en päässyt itse, mutta tottakai me päätoimittajan kanssa päätimme lähteä katsomaan, mikä on meininki Kaivokselan Teboililla tänä syksynä.

Sopivan rapea pizzapohja

Vaikka tarjolla olisi ollut kotiruokalounas noutopöydästä, tilasimme päätoimittajan kanssa annoksemme ala carte -listalta. Ja oma valintani oli miehekkäästi ihan perinteinen kanapizzan barbequekastikkeella, hinta oli 12,90 €. Päätoimittaja varakkaamman oikeudella otti päivän leikkeen bearnaisekastikkeella ja ranskalaisilla perunoilla. Possunleikkeellä oli painoa 150 grammaa.

Buffetpöydän hinta arkena on 13.50 €, lauantaisin ja sunnuntaisin 14.90 €. Kaikkiin annoksiin kuuluu runsas salaattipöytä, kahvi/tee ja jälkiruoka. Keittolounas olisi lähtenyt hintaan 10.90 € ja salaattipöytä 9.90 €. Meidän ruokalistalta otettuihin annoksiin kun ei kuulunut salaattipöytä, piti tyytyä vain silmämääräiseen arvioon sen runsaudesta. Ja runsaaltahan se näytti.

Uusi yrittäjä toi Kaivokselaan uutuustuotteena myös aamiaisbuffetin, noutopöytäaamiaista siellä ei ole aiemmin ollut.

Päätoimittaja oli oikein tyytyväinen leikkeeseensä, joka oli sopivasti mureaa: ei liian kuivaa, mutta ei myöskään ihraisen makuista. Omasta pizzastani olin jopa vähän haltioitunut. Pohja oli sopivasti rapea ja ohut. Mikään ei ole iljettävämpää kuin vetelä pizzapohja.

Ilolla tervehdin sitäkin, että kerrankin kanapizzassa oli kunnolla isoja kananpaloja. Vain viikkoa aiemmin olin syönyt erässä Vantaan lähiön pizzeriassa kanapizzan, jossa oli vähän kananpaloja ja nekin suorastaan uivat barbeque-kastikkeessa. Nyt BBQ-kastiketta oli juuri sopivasti.

Kiittelinkin pöydässämme juttelemassa käynyttä isäntää ja käskin sanomaan kokille kiittävät terveiseni.

Ystävällinen palvelu

Mutta meillä Kaasujalan testaajillehan ruoka on itse asiassa vain sivumauste, enemmän meitä kiinnostaa testikohteen yleinen fiilis: onko se enemmän marjanpoimijoille vai raavaille miehille?

Ihan ensimmäiseksi on kehuttava palvelua ja yleisfiilistä. Paikalla ollut paikan isäntä tuntui saaneen mukavasti kontaktia asiakkaisiinsa, ja erittäin ystävällisesti palveli myös nainen asiakaspalvelutiskin takana kassalla.

Joskus ammoin Kaivokselan Teboililla istuttiin looseissa. Nyt koko tila avara, valoisa ja tavallaan vähän trendikäskin. Uskon, että tällaisessa kahvilasalissa viihtyvät muutkin kuin karvaiset rekkamiehet ja känsäkouraiset rakennusmiehet. Kaivokselan Teboililla on kaikki eväät houkutella lähitienoon asukkaat vakituisiksi iltapäiväkahvittelijoiksi. Olen käsittänyt, että Kaivokselassa asuu paljon eläkeläisiä ja heissähän sitä asiakaspotentiaalia riittää, kun ei ole kiire töihin.

Malmgren loi Kehäkessasta Kehä III:n varrella Vantaan Koivuhaassa persoonallisen moottoriharrastajien kokoontumispaikan. Siellä kokoontuivat niin klassikkoautoilijat, kääpiöautoharrastajat kuin moottoripyöräporukatkin. Malmgren loi Kehäkessan sisustuksestakin vahvasti motoristihenkisen. Salista yksi nurkka moottoripyörineen ja valokuvineen oli omistettu ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen muistolle.

Kaivokselan Teboililla ei myydä Kotipizzan ja Subway-pikaruokaketjun kaltaisia ulkopuolisia konseptituotteita, vaan ruokatarjonta tehdään itse. Ja oman kokemukseni perusteella se on viisas päätös. Yhtään liioittelematta pizza oli yksi parhaita aikoihin syömiäni.

Moottoriharrastajat ovat luvanneet seurata Kehäkessalta Kaivokselaan. Toistaiseksi Kaivokselan Teboilin kahvilasali on vielä tavanomaisen siisti ja nykyaikainen liikenneasema, mutta eiköhän se syksyn mittaan saa enemmän omaa ilmettä. Toivottavasti Malmgrenin Kimmo kohta saa sinne sitä rekvisiittaa, joka teki Kehäkessastakin sen motoristien ykköspaikan.

”Pihaleikkejä ja olutta”

Kovasti odotan Kaivokselan Teboilin pihaan tylsien Avensisten ja C-Mersujen rinnalle upeita harrasteautoja. Ne, jos mitkään, tuovat nostetta legendaariselle liikenneasemalle Hämeenlinnanväylän varrella. Onhan Kaivoksela Vantaan vanhin lähiö.

Kaivokselan alueesta löytyy Suomi24.fi -sivustolta löytyy muutama hauska arvio.

”Kaivoksela tuntuu olevan täynnä näitä 70-luvulle haikailevia ikääntyviä, ehkä hieman alkoholisoituneita yksilöitä. Muuten ihan mukava paikka keskellä metsää”, arvioi nimimerkki Myyrmäkeläinen.

”Naapurit on mukavia ja täällä on vähän hurmoksellinen yhteishenki. Juodaan olutta ja on kivoja pihaleikkejä jos haluaa”, kehuu puolestaan Luctinius.

Minä voisin ihan hyvin muuttaa Kaivokselaan, kun olen sellainen ikääntyvä ja 70-luvullekin haikaileva, elinhän 70-luvun lopulla parhaita teinivuosiani. Ja kyllä se hapankin maistuu säännöllisin väliajoin, vaikka en alkoholisoitunut yksilö olekaan. Pihaleikkejä voisin leikkiä ja juoda olutta, lounaalla ja iltapäiväkahvilla kävisin rouvan kanssa säännöllisesti Kaivokselan Teboililla.

Teboil Kaivoksela
Vanha Kaarelantie 35, Vantaa

Ruoan riittävyys: XXXX
Palvelu: XXXXX
Ruoan äijämäisyys: XXX
Paikan äijämäisyys: XXXX

Yhteensä 16p

Teksti Urmas Hurmalainen
Kuvat Mika Salomaa

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Pizzalounas hihattomien t-paitojen ”Jakiksessa”
Rennosti Itäväylällä
Saarnipuu – Äijälounas ilman maskia Koronakadulla

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *