Varaudu syksyn pimeyteen lisävaloilla
Kesä on kääntymässä pian syksyyn ja illat pimenevät nopeasti. Riittävä valaistus on erittäin oleellinen osa liikenneturvallisuutta, joten talvikauteen kannattaa varautua ajoissa ja pohtia, hyötyisikö oma auto lisävaloista.
Suomessa etäisyydet ovat pitkiä ja vain pieni osa tieosuuksista on valaistuja, mikä selittää autojen erilaisten lisävalojen suurta suosiota. Moni onnettomuus olisikin ollut vältettävissä, jos kuljettaja olisi nähnyt tiellä olevan esteen hieman aikaisemmin ja ehtinyt reagoimaan.
– Turvallisuusnäkökulman lisäksi lisävalojen yleistymiseen on vaikuttanut tuotteiden laskenut hintataso sekä helpotukset valoja koskevaan lainsäädäntöön, kertoo markkinointipäällikkö Jouni Vainikka autotarvikkeiden ja maahantuonti- ja tukkuliike Kaha Oy:stä.
Näin valitset oikein
Auton omat kaukovalot valaisevat keskimäärin noin 200 metrin päähän, ja huono sää pienentää kantamaa merkittävästi.
–Lisäkaukovalo tarjoaa valoa sinne, minne ajoneuvon omat valot eivät riitä – eli kauas eteen, tienpientareille tai sekä että. Laadukkaalla lisävalolla näkyvyyttä saa helposti kasvatettua 400–500 metriin, Vainikka painottaa.
Tärkein lisävalon valintaan vaikuttava tekijä on, tarvitaanko lisätehoa ensisijaisesti pitkälle eteen vai leveälle tien sivuille. Nykyään suurin osa valitsee yhdistelmäkuvioisen lisävalon, jossa kauas kantava spottivalo ja leveälle valaiseva hajavalo yhdistyvät. Myös yhdistelmäkuvioita on erilaisia, joten lisävaloa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kunkin tuotteen kantamaan ja valokuvioon. Jos lisävaloja asennetaan kolme kappaletta, voidaan valokuvioita myös yhdistellä esimerkiksi siten, että kaksi valoista on yhdistelmäkuviollisia ja yksi pitkälle valaiseva spottivalo.
–Toinen oleellinen lisävalojen valintaan vaikuttava seikka on auton omien valojen yhteenlaskettu referenssiluku. Tämä tieto löytyy joko ajovaloumpion lasista tai tarrasta ajovaloumpion rungossa. Koska valojen referenssiluku saa yhteenlaskettuna olla enintään 100, kannattaa aloittaa vähentämällä tästä auton omien valojen referenssilukujen summa. Eli jos auton ajovalon referenssiluku on 17,5, niin tämä kerrotaan kahdella (vasen ja oikea puoli) ja saadaan arvoksi 35. Näin ollen lisävalolle tai -valoille on käytettävissä 65 referenssilukua. Tämä luku voidaan nykyään jakaa yhdelle, kahdelle tai kolmelle lisävalolle, Vainikka opastaa.
Paneelimalliset suosituimpia
Kuten sanottu, lisävaloja löytyy lukuisilla erilaisilla valokuvioilla. Lisäksi myös valojen ulkonäössä on varaa, mistä valita. Markkinoilla on niin pyöreitä, ovaaleja, suorakulmaisia kuin paneelimallisiakin valoja. Erityisesti paneelimallisten, huomaamattomien LED-lisävalojen suosio on kasvanut valtavasti viime vuosina.
–Matalat ja sirot LED-valopaneelit eivät hypi silmille ja valaisevat tehokkaasti. Kaha maahantuo lisävalopaneeleita lukuisilta valmistajilta (esimerkiksi Osram ja Hella) ja niiden referenssiluvut vaihtelevat kymmenestä viiteenkymmeneen. Paneeleita on saatavilla myös kätevillä lisäominaisuuksilla, kuten integroiduilla varoitusvaloilla tai lämmitettävällä linssillä. Lämmitettävä linssi on erityisen kätevä lumisella kelillä, sillä se estää jään muodostumisen valon eteen. Osassa paneeleista on kehyksetön linssi, joka vähentää lumen ja lian kertymistä valon pinnalle, Vainikka kertoo.
Lisävalon asentaminen sujuu näppärältä auton omistajalta itse, mutta mikäli valojen kytkeminen arveluttaa, Vainikka neuvoo kääntymään ammattilaisen puoleen. Moni korjaamo myy lisävalopaketteja, joihin kuuluu myös asennustyö.
Teksti Timo Kiiski
Vastaa