Kaasujalka

Lintsaavat parkkipirkot

Julkaissut:

|

3.5.2024

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Lintsaavat parkkipirkot

Pysäköinninvalvonta on itselleni ollut aina niitä harvoja toimialoja, jonka olen halunnut tuotettavan julkisena ja kunnallisena palveluna.  Tähän kuvioon töistä lintsaavat parkkipirkot sopivat hyvin. Haluaisin kotikaupunkiini Vantaallekin enemmän lintsaavia kunnallisia parkkipirkkoja kuin yksityisten pysäköintifirmojen ahkeria parkkipetejä.

 

Huomatkaa muuten, että käytän nyt miespuolisista pysäköinninvalvojista nimitystä parkkipete, ettei tätä tekstiä yhdistettäisi lähestulkoon samannimiseen yksityiseen pysäköintifirmaan.

Luin huhtikuussa Hesarista, että Helsingin pysäköinnin­valvonnasta on paljastunut laaja lintsaamisen kulttuuri. Osa työntekijöistä on tehnyt tarkastuksia Helsingissä sellaisissa paikoissa, mihin ei todellisuudessa lainkaan voinut pysäköidä esimerkiksi kehätiellä tai sillalla. Tällä saatiin kaunisteltua tilastoja, vaikka tarkastuksissa ei mitään järkeä ollutkaan. . NOIN 80 pysäköinninvalvojasta moni kulutti vuonna 2022 aikaa johonkin aivan muuhun kuin työtehtäviinsä,

Tämä lintsaaminen oli minulle ihan uutta. Minä kun olen tottunut enemmänkin yli-innokkaisiin pysäköinninvalvojiin.

Hesarin mukaan autopartiot tekivät keväällä 2022 tarkastuksia auton tuulilasin läpi Kulosaarensillalla tai isojen teiden liikennevaloissa, joissa ei edes voi pysäköidä. Valvontaa tehtiin runsaasti Kehä I:n varrella, missä ei voi pysäköidä.

Minua kiinnostaisi tietää, miten nämä raportin tulokset oli saatu. Siis kirjasivatko pysäköinninvalvojat itse johonkin raporttiin suorittaneensa tarkastuksia kehätiellä tai sillalla? No sehän on ihan julmetun hölmöä eikä ollenkaan pätevän lintsarin huoneentaulusta. Ja minä sentään olen joskus ollut ihan kohtuullisen taitavakin lintsari. Armeijassakin osasin lintsata juuri oikeissa paikoissa, koska sitä ei kukaan huomannut, eikä se estänyt huikeaa sotilasuraa peräti alikersantiksi asti.

En ihan vedenpitävästi tiedä, mihin kunnallisten pysäköinninvalvojien palkkaus perustuu. Uskoakseni heillä on säännöllinen kuukausipalkka, jonka päälle ei makseta erillisiä lisiä jokaisesta laputetusta autosta. Sen sijaan muistan jotain lukeneeni, että yksityisten parkkifirmojen pirkot ja petet saisivat 5 euron bonuksen jokaisesta kirjoittamastaan pysäköintisakosta. Provikkahan tietysti motivoi kummasti laputtamaan silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta. Löyhää laputusta on haluttu pistää kuriin ihan eduskunnassakin.

Aloitteen puuhamies suomii valvontayhtiöitä ahneesta rahastuksesta. Yksityisille parkkifirmoille vaadittiin rajoituksia, mutta ministeri tyrmäsi eduskunnan enemmistön kannattaman aloitteen.

Itse parkkisakkoja maksaneena tietysti toivoisin, että pysäköinninvalvonta olisi kunnallista. Se miinus siinä tietenkin, että kunnallisten pysäköinninvalvojienkin palkat maksetaan verotuloista, eikä lintsaavat parkkipirkot ovat hyödytön menoerä, josta ei tule muuta kuin taakka veronmaksajien harteille. Vaan eipä sekään ole oikein, että kovin harva valittaa yksityisten parkkifirmojen virhemaksuista, koska pelkää oikeudenkäyntikuluja.

Merkittävässä osassa riitajutuissa epäselvyyttä on ollut myös kieltomerkinnöissä. Valitustien kunnallisissa parkkimaksuissa on hallinto-oikeus, jossa käsittelymaksu on 250 euroa, jos valittaja häviää juttunsa. Mutta kyllä sekin hillitsee valittamista.

Ja kyllä ne kunnallisetkin parkkipirkot osaavat ”nillittää”. Pari vuotta sitten kunnallinen pysäköinninvalvoja Porissa kävi kahtena päivänä tarkistamassa erään auton renkaiden venttiilien asennon ja määräsi sakot renkaiden asennon perusteella. Nainen vei asian hallinto-oikeuteen, joka kumosi naiselle määrätyt sakot. Parkkimaksun määrännyt pysäköinninvalvoja myönsi itsekin oikeudelle, että hän oli antanut naiselle sakot tämän auton renkaiden perusteella. Hän myönsi oikeudelle myös, että päättelyketjussa piili virheen mahdollisuus.

Oli miten oli. Onneksi minun ei tarvitse näitä pysäköinninvalvoja palkata. Itse toivotan tervetulleeksi mieluummin lintsaavat kuin liian virkaintoiset pirkot ja petet. Ja tämä on siis sarkasmia.

 

Teksti Urmas Hurmalainen

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Apurahaa Ferrari & erektio -tutkimukseen
Muuntotuki on tasa-arvoa ja säästää luontoa
Pitääkö auton olla niin iso?

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *