Tiet kuntoon! Kohta kopsahtaa pohjaan
Olisi se hyvä, että sähköautohuumassa Suomi hoitaisi myös kuoppaiset tiet kuntoon. Kansa nimittäin tuskin tulee erityisesti ajatelleeksi, että kuopat ovat riski myös sähköauton pohjalevyn suojaamalle ajoakulle.
”Kuoppaiset tiet kuntoon vai jatkammeko haaveilua tunnin junasta? Petteri Orpon ja Riikka Purran on syytä rakentaa Suomeen pitkästä aikaa uskottavaa teollisuuspolitiikkaa, jossa vanhakin on arvossaan”, kirjoitti Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärki.
”Yli vuosikymmenen ajalta kerättyjen tietojen perusteella polttomoottoriautojen paloherkkyys on jopa 80-kertainen sähköautoon verrattuna”, kirjoitti Iltalehti 22. syyskuuta 2023.
LUE MYÖS: KÖYHÄ EI KOHTA AJA HELSINGISSÄ
Sähköautopalot saivatkin viime vuonna runsaasti palstatilaa.
23.8.2023 Tekniikan Maailmassa sähköautojen akkupaloa analysoi akkuasiantuntija Marko Hassinen. Uusien sähköautojen ja keskimäärin 12 vuoden ikäisen polttomoottorikaluston paloriskin reilu vertailu on vaikeaa, mutta sähköautojen kertaluokkaa pienempi paloriski ei varsinaisesti yllättänyt Hassista.
Vuoden 2022 marraskuun alussa Suomessa astui voimaan uusi katsastusmääräys, jonka perusteella pienikin painauma sähköauton akkukotelossa on hylkäämisperuste auton määräaikaiskatsastuksessa. Syynä tähän on se, että vähäinenkin lommo voi esimerkiksi tukkia akun jäähdytyskanavia, jolloin tulipalon riski kasvaa. Osassa sähköautoja maavaraa on vähän ja akusto on erityisen altis kolhuille.
Auto ei syty sattuman oikusta
No nyt taas joku luulee, että siellä se Hurmalainen haikailee 3-litraisten V6-polttomoottorien aikoja ja änkyröi kehitystä vastaan.
En haikaile, enkä änkyröi. Toivoisin vain, että myös sähköautojen riskit huomioitaisiin, kun tieliikennettä niin tarmolla sähköistetään.
MTV esitteli joulukuun puolivälissä Suomen kuoppaisimman tien, joka löytyy kuulemma Vihdin Otalammelta. Huomattavan kuoppainen, reunoilta paikoin sortunut mutta silti vilkkaasti liikennöity Laurintie voitti erikoisen tittelinsä Maaseudun Tulevaisuuden järjestämässä kuvakisassa. Kilpailun myötä haluttiin kiinnittää päätöksentekijöiden huomiota maaseudun tiestön huonoon kuntoon.
Vahinkovakuutusyhtiö Ifin maksama suurin korvaus sähköauton akuston vaihdosta töineen on ollut yli 80 000 euroa. Se korjaus tehtiin Porsche Taycan-luksusautoon. Teslassakin on ollut jopa yli 15 000 euron korjauskustannukset.
Tavallinen kuluttaja kuitenkaan ei ainakaan tähän asti juurikaan ole tullut miettineeksi kuoppaisten teiden ja sähköautojen tulipalojen yhteyttä. Yllättävän moni luulee, että sähköauto syttyy palamaan vain jostain sattuman oikusta, esimerkiksi oikosulusta tai muusta vastaavasta.
Jos kerran perinteiset bensa- ja dieselautot halutaan pois Suomen teiltä, niin kyllä niitä kuoppaisiakin teitä pitää korjata. Valtion talousarvioesitys vuodelle 2024 vie noin 30 miljoonaa euroa perusväylänpidosta. Suomen tieverkon kunto on heikentynyt vuosien ajan ja korjausvelka oli jo viime vuonna kasvamassa 1,7 miljardin euron suuruiseksi. Mitä huonompaan kuntoon tiestö päästetään, sitä kalliimmaksi sen korjaaminen myös tulee. Ja kun tiet ovat aina vain kuoppaisempia, niin sitä alttiimpia sähköautojen pohjalevyt ja samalla niiden suojaamat sähköautojen ajoakut ovat pienillekin iskemille.
Puhumattakaan siitä, että painavat sähköautot lähtökohtaisesti myös kuluttavat jo ennestäänkin kuoppaista tienpintaa enemmän kuin muut autot.
Petteri ja Riikka, herätys!
Tietenkin sähköautojen tulipalot ovat harvinaisia verrattuna bensiiniautojen ja hybridien paloihin, kun sähköautoja vielä toistaiseksi on vähemmän kuin polttomoottoriautoja. Vielä toistaiseksi sähköautojen akkukoteloviat eivät aiheuttaneet hylkäysvyöryä katsastuksessa.
Vaan miten käy, jos tiestön kuoppia ei korjata ja sähköautojen määrä jatkaa kasvuaan? Suomessa oli 44 889 täyssähköautoa vuoden 2022 lopussa, 2. joulukuuta 2023 niitä oli jo 80 998.
Toivottavaa olisi, että valtion kirstunvartijat miettisivät tätä tieverkon korjausvelan kasvua samalla kun bensa- ja dieselautoja ollaan työntämässä museoon.
Vai onkohan niin, että tämä on yhdentekevää virka-autossa istuvalle ja julkisia kulkuneuvoja suosivalle kirkkonummelaiselle valtiovarainministerille sekä ministeriauton takapenkillä istuvalle ja kohta kotikaupunkiinsa Turkuun tunnin junan saavalle pääministerille?
Teksti Urmas Hurmalainen
Vastaa