Ovatko Mersut ja Volvot oikeasti kestäviä?

Autopolar Orivedellä myy kuvan Mercedes-Benz E 290 TD:tä, jonka mittarilukema on jo 847 000 km. Tämä Mersu on vuosimallia 1996.
Nettiauto.comissa oli 22. toukokuuta myynnissä 250 henkilöautoa, joiden mittarilukema ylitti 600 000 kilometriä. Niistä reilusti yli puolet oli Mersuja ja Volvoja. Kaasujalka selvitti, mistä se johtuu.
Yli 600 000 kilometriä ajetuista autoista Mersuja oli 95 ja Volvoja 45, siis reilusti yli puolet. Joukossa oli myös 27 Volkswagenia, 19 Toyotaa ja 12 Fordia. Mersun ja Volvon tavoin premium-merkeiksi miellettyjä Audeja ja Bemareita oli kumpiakin vain 10 kappaletta. Kaikkia muita automerkkejä oli vain yksittäisiä kappaleita.
Ovatko Mersut ja Volvot oikeasti niin paljon muita autoja kestävämmin rakennettuja? Vai löytyykö selitys vaikkapa niiden muita merkkejä paremmasta huolenpidosta ja säännöllisemmästä huoltamisesta?
Yllättävintä on, että maailmalta erilaisia autojen pitkäikäisyysarvioita googlaillessa Mercedes-Benziä ei pidetä erityisen kestävänä autona.
Puolueettomien autoluokitusten lähteeksi kuvatun Consumers Reportsin mukaan luotettavimmat autot vuonna 2021 olivat Audi, Buick, Hyundai ja Toyota. Myös Lexus menestyi hyvin. Raportin mukaan pitkäikäisin auto oli Toyota Prius.
Mersun ja Volvon mikään malli ei raportissa yltänyt 10 pitkäikäisimmän auton listalle.
”Vaikka Mercedeksellä on erinomainen maine ylellisyydestä, suorituskyvystä ja innovaatioista, sillä ei ole aivan samaa loistavaa mainetta luotettavuuden ja huoltokustannusten suhteen”, kirjoitti toimittaja Markku Andrews Motorask.com -sivustolla.
Sen sijaan Volvoilla saman toimittajan mukaan oli yleensä vähemmän ongelmia kuin muilla vastaavan luokan autoilla.
Ajotapakin ratkaisee
Mersuissakin on eroja. Kun useimmilla ulkomaisilla autosivuilla Mersujen keskimäärin arvioitiin kestävän huolettomasti 240 000–340 000 kilometriä ja 13 vuotta, E-Mersun kestoksi arvioitiin 340 000–402 000 kilometriä ja jopa 17 vuotta.
”Useimmat Volvot kestävät noin 200 000 mailia (n. 340 000 km) ennen kuin suuria korjauksia tarvitaan, kunhan niistä huolehditaan asianmukaisesti”, Andrews kirjoitti.
Suomessa eletään melko lailla toisenlaisessa todellisuudessa kuin maailmalla. Meillä 400 000 kilometriä tuntuu olevan pääsääntöisesti Mersulle vasta sisäänajoa.
Luonnollisesti valtaosa yli 500 000 kilometriä ajetuista Mersuista oli iäkkäitä ”nuhapumppuja” eli dieselmoottorisia E-Mersuja 1990- ja 2000-luvuilta. Myös paljon ajetut Volvot olivat pääsääntöisesti iäkkäitä dieselmoottorisia V70-malleja 1990- ja 2000-luvuilta.
–En tiedä, ovatko Mersut ja Volvot varsinaisesti tekniikaltaan tänä päivänä sen kestävämmin rakennettuja kuin muutkaan autot. Käyttäjäkuntakin on usein erilainen. Mersulla ajavat vanhemmat herrasmiehet ja ajotapa on rauhallinen. BMW taas on suositumpi nuorison keskuudessa ja he myös virittelevät autojaan tehokkaammiksi, sanoo useampaa Mekonomen-korjaamoa pyörittävä yrittäjä Ari Viinikka.
Viinikka uskoo, että yksi selitys Mersujen ja Volvojen pitkäikäisyyteen Suomessa on myös niiden suosio taksiautoina.
–Ainakin yhdessä vaiheessa Mersuihin ja Volvoihin myytiin taksipaketteja mm. vahvistettuine alustoineen. Taksiautoilijat myös huoltavat autojaan säännöllisesti erilaisilla huolenpitosopimuksilla, Viinikka sanoo.
Mikä tahansa huollettu kestää
Ylipäätään säännöllinen huolto on avaintekijä, kun autoa halutaan pitää pitkään liikenteessä.
–Mazdankin tehdas joskus takavuosina kiinnostui tutkimaan tarkemmin Mazda 323:ta, jolla oli ajettu puoli miljoonaa kilometriä ilman suurempia murheita. Siinä Mazdassa oli vielä pieni bensamoottorikin, Viinikka muistelee.
Pitkäikäisten ja paljon ajettujen Mersujen runsautta Suomen liikenteessä selittää osaltaan myös niiden runsas tuonti Saksasta, missä niillä on ajeltu hyvillä teillä ja Suomea leudommassa ilmastossa.
– 200 000 kilometriä ajettu auto merkitsee Saksassa jo romua, Viinikka sanoo.
Viinikan mukaan tämän päivän Mersuista ei tule samanlaisia ikiliikkujia kuin takavuosikymmenillä.
–Kilpailun kiristyessä Mercedeskin suosii samoja heikkoja ratkaisuja kuin muutkin. Mersujen jykevät ja paksut jakoketjutkin on korvattu kevyemmillä ja heikommilla, että pienentyneen kitkan myötä saataisiin päästöjä alaspäin. Se tietysti kostautuu heikentyneenä kestävyytenä. Eikä kaikissa Mersuissa enää ole saksalaista dieselmoottoriakaan, vaan Renaultin moottori pienellä kuutiotilavuudella.

Nettiauto.comissa oli 29. toukokuuta myynnissä 46 Volvoa, joiden mittarilukema oli jo yli 600 000 km. Näistä Volvoista autoliikkeissä oli myynnissä 5. Kuvan Volvo V70 5D STW 2.5 on vuosimallia 1999 ja mittarilukema kunnioitettavat 751 000 km. Tätä Volvoa myy Vaihtokaara Lempäälässä.
Teksti Timo Kiiski
Kalevi Kolehmainen
22.7.2023 klo 17.07Volvoissa on samoin alettu käyttämään huonompia komponentteja. Esim. jarrutehostin voi rikkoutua jo 3 vuoden ikäisessä volvossa.
Bruno Kauppinen
22.7.2023 klo 18.24Hyvä kolumni Olen noiden merkkien uskollinen käyttäjä,MB alkaen 190D vm.1961 Auto tuli 345 000 ajettuna 1973 jolla Ajelin n.60 000. Sitten MB 220D ns."Taxi-ralli" auto vm.1967 suomeen Minulle 1975 sillä tuli myyntihetkellä 1980 525 000km. Benz'it jäi hetkeksi VOLVOjen vuoksi sivuun. Saksasta tuliaisina MB C320 coupen,vm.1994,auto palveli hyvin ja siirtyi keräilijälle 2017. Amerikan tuliainen Volvo S70 T5 onkin saanut maistaa tietä, nyt ko.mittarissa 335 000 ml. Ja kunto erinomainen vaikka syntäaika onkin 1998. Laskeskelin noiden merkkien matkaa n.1,7milj. Joten luottamusta kohdallani noihin merkkeihin on.
Jukka Tuomainen
23.7.2023 klo 7.23Näitä kestävyys asioita olisi voinut jakaa vuosikymmenten mukaan esim. 70-, 80-, 90-, 00-, 10 luvut. Esim mersujen kestävyys 80-luvun autoissa oli omaa luokkaa. 90-luvusta eteenpäin kestävyys laskenut, 2000-luvun jälkeen maaliongemat ja rikkoutuvat apulaitteet. Nykyään kaikilla merkeillä jos jonkinlaista kestävyys ongelmaa enemmän ja vähemmän jo alhaisissa kilometrilukemissa. On takaisin vetoja ja "hiljaisia" takaisin vetoja eli ongelma korjataan huollon yhteydessä (aikanaan Volvo harrasti tätä)
Olli Tiainen
23.7.2023 klo 11.23Itsellä 1.7 miljoonaa ajettu 03 v 70 Volvo ja still going strong. Katsastusmies vain aina ihmettelee että ei ole tullut kilometrejä vuoden 2016 jälkeen. Matkamittari pysähtyi kilometriä vaille miljoonaan.tuolloin.
Aika hyvin kestää vol...
23.7.2023 klo 20.33Vanhat [ennen vuotta 95] mersut kestivät kilometrejä hyvin. Uudemmissa erittäin monimutkaisia ongelmia. Loisto autoja ajaa (siis e,s sarja). Volvolla jonkin verran eroja kestävyydessä, riippuu hyvin pitkälti onko volvon omaa tuotantoa moottorit. Volvon omat dieselit ovat hyviä, paljon ajettuina samat viat kuin muillakin merkeillä (esim.suuttimet), ite moottori kestää kyllä. Volvon 2.4 ja 2.5 bensa moottorit ovat lähes ikuisia, etenkin turbottomat versiot. Aisinin automaattivaihteistot kestävät hyvin, mikäi öljyjä on vaihdettu. Joissakin versiossa eri valmistajien vaihteistot, näitä ei voi sanoa samaa. Omia / läheisten kokemuksia volvoista: S80 2.4 170hv nyt ajettu 455tkm, ei vikaa S80 2.4 170hv ex. Aj.405tkm ei ajoa haittaavaa vikaa S80 2.4 170hv ex. Aj.435tkm, ei muuta vikaa kuin kaasuläppä pitäisi jossain kodin vaihtaa V50 2.0d aj.445tkm selväsi huonommin rakennettu auto mm. Ruostesuojaus, laakerit, äänieristys yms. Ei ajoa haittaavaa vikaa Xc90 d5 185hp. Aj.410tkm nostajat nakuttivat Edellisen omistajan jäljiltä, vaihdettu joten matka jatkuu. V70 2.5 163hp [Audin kone, se 5mukinen jakopumpou), erittäin hyvä moottori ja auto. Tuttava piirissä 200-630tkm ajan. Toimi muutoin mutta pätki kiihdytyksissä. V70 2.5t 385tkm bensa, moottoripelasi hienosti samoin vaihteisto 240 useita 340-650tkm ajettuja bensoja, kone kestää samoin auto. 740 näissä samat ominaisuudet kuin 240. 440 x2 näillä 300-340tkm ajettu, reilun 1.8 ihan ok kone, kori ruostuu alta. S60 250-360, samat ominaisuudet kuin s80 S40 2.4 bensa 285tkm, ei vikoja hieman alkavaa ruostetta alkaa olla Kaikkiin autoihin tehty remontteja, lähinnä kuluvia osia. Dieseleissä paljon ajettuina suuttimet ovat arvokkaita, jakopumpullisissa ei juurikaan suutin vikaa ole.
Mati vaan
24.7.2023 klo 7.26Kyllä Mersu on hyvä auto. Parasta ajo maantiellä. Käytännössä mitään vikaa ei ole tullut ajolamme, aluksi -65 ajettiin 14 vuotta ja 200 000 km. Pelkällä öljynvaihdolla ja suod. yms. vaihdolla meni, vuosihuolloissa en ole 58v autoani käyttänyt. Vian ilmetessä se on korjattu kyllä merkkiliikkeessä aina. Viimeisen menen ostin 2015 ja aion sillä ajaa viimeiset ajoni. Nyt 160tkn. Muta kyllä muutkin kestää, Opel Ascona oli kakkosautona 18,3 vuotta. Km 260tkm. Ainoastaan jouset meni poikki ja virranjakaja usittin ja 4 virtalukkoa ja useita ovenlukoja. Myytin alkuperäisillä jarrupaloilla ja muutenkaan ei jatuja uusittu. (painan jarrupaloja 2 mm sisään joka renkaanvaihdossa, eivät jumiudu). Meidän autot ovat olet aina kerrostalon lämpimässä 4 auton tallissa, ulkokäynnistys rasittaisi autoa valtavasti enemmän. PS. Ei ole nykyisessä mesessämmekään yhtään huoltokirjasta netissä. Ite imen öljyt ja vaihdan suodattimet.
Wessi
24.7.2023 klo 12.00Mersujen paljot kilometrit perustuvat suurilta osin niiden keinotekoiseen maineeseen. Jotkut luulevat että muissa merkeissä on vielä enemmän vikoja, ja kun kerran taksitkin niillä ajelevat, niin täytyyhän se olla paras auto : D Niiden korjaaminen ja ylläpitäminen on kallista. Niitä on pakko pitää kunnossa kovalla rahalla, että niistä sitten vaihdossakin saa jotain. Osa henkilöistä ostaa ne osamaksulla, ja pakkohan sellaisita on sitten pitää kunnossa, että siitä saa vaihdossakin jotain. Tottakai on niitäkin, jotka osaavat/viitsivät huoltaa itse mersunsa.Silloin sen pitäminen on jo harrastus. Ensimmäinen omistaja on yleensä taksi. Toinen ehkä sitten joku muu, jolla on varaa ostaa 3 vuoden ikäinen, n. 300000km paljon ajettu mersu. 3.omistaja onkin jo ehkä sellainen, joka joutuu sitä mersua jo kunnolla korjaamaan, jotta se pysyisi kasassa. Seuraava, 4. omistaja, näyttää naapureille, että mersulla on varaa ajella : D. Ja tekee siihen jo erittäin kallista saattohoitoa, ja pitää sitä väkisin elossa, vaikka sen paikka on jo ollut romuttamolla aikapäiviä sitten. Uudemmissa dieseleissä menee yleensä 5 vuoden sisään "kaikki" uusiksi. ADblue-järjestelmä, nox-antureita, nokka-akseli, ja muita eksoottisia, ja kalliita vikoja. Kustannukset ovat useita tonneja, jopa 10t€ ja yli.. Onhan kunnossa oleva mersu hyvä ajaa, mutta jos mersulla on pakko ajaa, niin siitä pitää sitten maksaa..
Esa
26.7.2023 klo 22.09Mulla on 640000 mesen mittarissa ei oo ollu murheita en kehu mut kyllä moni muu merkki olis jo loppu tarkoitus oli ajaa 100000 sit ostetaan kultainen tähti pelille.