Kaasujalka

Karri Lehtinen jatkaa edelleen kauppiaana Pirkkalan Teboililla

Julkaissut:

|

12.7.2023

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Karri Lehtinen jatkaa edelleen kauppiaana Pirkkalan Teboililla

Karri Lehtinen muistuttaa, että Tampereen seudulla on vahvat huoltoasemaperinteet ja tärkeä osa tuota perinnettä ovat myös Teboil-asemat. Moni näistä huoltoasemista ei enää ole edes olemassa, Lehtisen veljesten Teboil-asema on Pirkkalan ainoa.  – Aika moni perhe on saanut näiltä asemilta ruuan pöytään, Lehtinen toteaa.

 

Karri Lehtinen jatkaa veljensä Jarnon kanssa Pirkkalassa Teboil-kauppiaina ja vuokralaisina Oy Teboil Ab:n omistamassa kiinteistössä, osittain pakon sanelemana. –Putinin sotakassaan meidän tilityksillä ei kuitenkaan ostettaisi edes yhtä räkäpäätä, hän vakuuttaa. 

 

Monen Teboil-kauppiaan elämä muuttui kertaheitolla 24. helmikuuta 2022, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainassa. Yhtenä muiden joukossa uuden edessä oli myös Lehtisten perheyritys Pirkkalassa. Karri ja Jarno Lehtisen äiti ja isä olivat aloittaneet Teboil-kauppiaina Pirkkalassa jo vuodesta 1982. 

Karri Lehtinen toimii veljensä kanssa vuokralaisina Oy Teboil Ab:n omistamassa kiinteistössä.

–Toisen energiayhtiön tunnusten alle vaihtaminen on periaatteessa mahdotonta. Toisaalta onneksi tilanne on nyt onneksi taas normalisoitunut ja asiakkaitakin palannut sen verran, ettei tarvitse miettiä tällaisia asioita, Karri Lehtinen juttelee. 

 

Teboilkin kunnan vuokratontilla 

 

Pirkkalan Teboilin kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab, joka puolestaan on vuokrannut tontin kunnalta. 

– Minä ja veljeni olemme tällä tontilla jo toisen polven Teboil-yrittäjiä. Meillä on uskollisia kanta-asiakkaita jo vuosikymmenten takaa ja monesta heistä on tullut ystäviäkin. Monelle heistä meidän hylkääminen olisi ollut vaikeampaakin kuin jos olisimme toimineet vilkkaasti liikennöidyn valtaväylän varrella, Lehtinen uskoo. 

Boikottejakin enemmän tahtia Pirkkalassakin hiljensi polttoaineen hintojen nousu. 

Ja se tietysti harvensi kauppaa sisällä kahviossakin. Jos tolpassa lukee hinta 2,70 € / litra, niin alkaisin itsekin miettiä, lähtisinkö autolla huoltoasemalle kahville vai jäisinkö kotiin ja keittäisin mieluummin nokipannussa nuotiokahvit. Ensin oli korona ja heti kun vähän alkoi taas näkyä tunnelin päässä valoakin, niin sitten tuli tämä Ukrainan sota.

 

Pää pysyi pinnan yllä kovalla työllä ja pitkillä aukioloajoilla.  

– Palvelemme aamusta iltaan joka päivä ja myös iltaisin, pyhinä ja viikonloppuisin. Vähintään pyrimme auttamaan tien päälle jäänyttä asiakasta etänä puhelimessa, jos auto hajoaa kesken reissun.

Onneksi on muutakin kauppaa kuin polttoainemyynti.

 – Rengashotellimme on todella suosittu, siinä meillä on satoja asiakkaita. Myös vuosia meillä työskennellyt henkilökuntamme on ollut suurena tukena, he ottavat tiskin takana samalla hymyllä vastaan niin uudet kuin vanhatkin asiakkaat, Lehtinen kiittelee.

Teboil Pirkkala liittyi Rengasmarket-ketjuun vuonna 2014. Rengasmarket on kotimainen rengasliike ja yli 70 kauppiaan muodostama autonrenkaiden vähittäismyyntiketju. 

Rengasmarket-ketju edustaa Continentalin renkaita ja Continentalin kanssa yhteistyö sujuu todella hyvin. Samoin Matador ollut erittäin suosittu kesärengasmerkki. Myös monivuotinen yhteistyö Atoy Autohuollon kanssa Autofit-monimerkkikorjaamona kanssa on auttanut meitä, kun ensin tuli korona ja sen jälkeen sota. Olemme tehneet vuosia yhteistyötä ja olemme saaneet Atoyltä merkittävää tukea. Pienen pitää saada pärjätäkseen isommalta tukea.  

 

Tärkeä työllistäjä 

 

Vaikka investoinnit ovatkin olleet hieman jäissä ensin koronan ja sitten sodan takia, ei Pirkkalan Teboililla ole jääty paikalleen. 

–Tälle kesälle investoimme jäätelökioskiimme, johon olemme hankkineet erittäin kalliin pehmiskoneen: nyt meiltä saa pehmisjäätelöä ympäri vuoden. Myös korjaamopuolella on tehty investointeja niin imuöljynvaihtokoneisiin kuin rengaskoneiden päivityksiin. Jos et pysy kehityksessä mukana, putoat vauhdista, Lehtinen sanoo.

 

Pirkkalan Teboil työllistää läpi vuoden 15 henkilöä.  

– Sekin on pistänyt jatkamaan silloinkin, kun itse olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Pyrimme puhaltamaan yhteen hiileen, sillä haasteita tulee varmasti lisääkin, Lehtinen sanoo. 

–Ainoa meidät Venäjään yhdistävä asia on Lukoilin omistussuhde suomalaiseen Teboiliin. Polttoaineenkin tulee komissioasemallemme useiden muiden huoltoasemien tavoin suomalaiselta Nesteeltä. Ostamme vain suomalaisia ja eurooppalaisia tuotteita. Esimerkiksi edustamamme rengasbrändit ovat täysin eurooppalaisia tuotteita.

 

 

Teksti Timo Kiiski 

Kuvat Mika Salomaa

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

”Kesärenkaissa ei kannata säästää”
Helsingin Rengashotelli Euromasterin partneriksi
”Pienenkin korjaamon pitää erikoistua”

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *