Kaasujalka

Vanhanajan autokorjaamon henki on vielä tallella

Julkaissut:

|

1.2.2023

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Vanhanajan autokorjaamon henki on vielä tallella

CarHelp on nopeassa ajassa laajentanut toimintaansa Kirkkonummelta myös Tuusulaan ja Helsinkiin. –Suunnitelmissa on laajentua ensi vuoden aikana myös Vihtiin Nummelan alueelle., suunnittelee yrittäjä Tauri Ojala.

Laajalla palveluvalikoimalla Helsingissä, Kirkkonummella ja Tuusulassa toimivan CarHelpin erityisvahvuus on autojen hitsaustyöt, jota yrittäjä Tauri Ojalan mukaan ovat kehuneet katsastusmiehetkin.

CarHelpin palveluvalikoima ulottuu määräaikaishuolloista ja moottoritöistä kattaviin rengaspalveluihin ja autonvuokraukseen.
–Uskoisin kuitenkin, että meidän erityisvahvuutemme ovat hitsaustyöt, joiden laadukkuutta ovat kehuneet katsastusmiehetkin, Ojala sanoo.

Hitsaus vaatii paitsi tarkkuutta, myös korkealaatuisia työvälineitä ja kulutusmateriaaleja.
–Erikoistumme auton hitsaustöihin kaikille automerkeille. Hitsaus on tehokas ratkaisu esimerkiksi auton rakenteiden kestävyyttä uhkaavien ruosteen ja korroosion poistoon. Moni korjaamo nostaa kädet pystyyn, kun autoa pitäisi hitsata, Ojala sanoo.

Perinteinen autokorjaamo

Vuonna 2014 perustettu CarHelp laajentui 2,5 vuotta sitten Kirkkonummelta Tuusulaan ja vuoden 2021 keväällä se perusti kolmannen toimipisteen Helsinkiin.
–Pääkaupunkiseudulla asiakas voi toimittaa autonsa CarHelpin huoltoon noutopalvelun avulla vaikka suoraan omasta kotipihasta. Rahoituksella saa joustavaa maksuaikaa niin autonpesupalveluiden kuin lisävarusteidenkin rahoittamiseen, Ojala sanoo.

Yritys työllistää kolmessa toimipisteessään kaikkiaan 20 ihmistä.
–Suunnitelmissa on laajentua ensi vuoden aikana myös Vihtiin Nummelan alueella. Palvelujen monipuolisuuteen panostamisesta huolimatta vahvuutemme on myös edullinen hintataso, 69 euron tuntihinta. Me olemme oikein vanhan ajan autokorjaamo, joka panostaa autojen korjaamiseen, eikä heti tarjoa vaihtoehdoksi osan vaihtamista, Ojala sanoo.

1000 renkaan varasto

Vanhan ajan autokorjaamon henki näkyy myös asiakaskunnassa.
– Asiakkaamme ajavat pääasiassa 10 vuoden ikäisillä tai sitäkin vanhemmilla autoilla. Sähköautoja meillä ei käy, mutta siihenkin on tarkoitus varautua. Vahvuutemme on myös rengasmyynti. Meillä on koko ajan 1000 rengasta varastossa. Kun emme kuulu mihinkään korjaamo- tai rengasketjuun, meillä on vapaus valita asiakkaille parhaan hinta-laatu-suhteen renkaita ja varaosia. Rengashotelleissamme säilytämme 1500 asiakkaan renkaita. Rengashotellipalvelumme hinta renkaiden alle laittoineen on jo vuosia ollut 69 euroa kaudelta, mutta voi olla, että sitä joudumme tarkistamaan ensi vuonna, Ojala sanoo.

 

Teksti Timo Kiiski
Kuvat CarHelp

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

(1) Lukijan kommentti

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *