Tiheä tolppakameraverkosto vie huomion

Ajelin Hyrylästä liikennevalvontakameroiden täyttämää sivutietä Hyvinkäälle. Tolppakameroita riittää lähes joka pylväänvälille ja se rokottaa huomiokykyä varsinkin mahdollisiin hirviryntäyksiin tienvarsien kätköistä. Väkisinkin tuntuu, että kyse on enemmän valtion rahankeruusta kuin liikenneturvallisuudesta.

Joku vihreä yksityisautoilun vastustaja nyt varmasti luulee, että protestoin ylipäätään liikennevalvontaa vastaan. Väärin luultu. Minulla ei kaasujalka ole herkässä, ajamisen nautinto tulee enemmän leppoisasta nautiskelusta kuin heikkopäisestä kaahailuista. Oikeita ylinopeussakkoja en ole saanut elämäni aikana kuin yli 30 vuotta sitten. Siis paljon ennen kuin kuuluisa Kuollut meri oli sairastunut.

Sen sijaan tolppakamerasakkoja olen kerännyt tasaisin väliajoin. Nekin kaikki ovat mahtuneet rikesakkojen ja sittemmin liikennevirhemaksujen rajoihin. Eräältä tutulta nuorukaiselta tolppakamera vei kortin hyllylle useiksi kuukausiksi. Heppu oli saanut ajokortinkin vasta pari vuotta sitten. Ikävä juttu, mutta se oli hänelle ihan oikein. Kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella ei saa kaahata 130 kilometrin tuntinopeutta!

Tässä lokakuun alkupuolen kauniina päivänä ajelin leppoisasti Tuusulasta pikkutietä pitkin Hyvinkäälle, kunnes tie liittyi 30 kilometrin jälkeen Tampereelle ja Hämeenlinnaan vievään moottoritiehen. En ole enää ihan varma, mikä sen tien nimi oli. Oliko se Vanha Hämeentie vai Hämeentie.

”Tsiisus” sentään, miten tuolla 30 kilometrin syrjäisellä tiellä onkaan tolppakameroita. Niitä riittää lähes jokaiselle pylväänvälille. Koska nyt eletään hirvien liikkumisaikaa, olisi pitänyt koko ajan tietysti tiirailla myös metsänreunoja, ettei sieltä metsän kruunupää säntää auton eteen. Joo, kyllä minulla oli vakionopeudensäädin päällä, mutta ajoittain tuolla taipaleella myös nopeusrajoitukset ajoittain vaihtelevat kahdeksastakympistä kuuteen- ja seitsemäänkymppiin.

Kun vähän väliä navigaattori ilmoitti edessä olevasta tolppakamerasta, huomio väkisinkin tuppasi olemaan poissa tien tarkkailusta. Oli siinä sellaisiakin hetkiä, että hirven mahdollinen eteen pomppaaminen olisi jäänyt helposti huomaamatta.

Kaahailija oppii tolppapaikat

En minä vastusta nopeusvalvontaa. En kaahaa heikkopäisesti, vaan enemmänkin mukavasta leppoisasta ajosta nautiskellen. Mutta kyllä taas tuli mietittyä sitä, että kyllä se ykköspäämäärä tolppakameraviidakon kyhäämisessä taitaa olla rahan kerääminen, eikä liikenneturvallisuus. Mielipuolisimpia kaahailijoita olen nähnyt eniten siellä, missä niitä tolppakameroita ei ole ollenkaan.

Tällaisia tolppakameroilla täytettyjä sivuteitä säännöllisesti kaahailevat taas oppivat hyvin nopeasti, milloin kannattaa painaa jarrua ja pudottaa yhtäkkiä kahdeksankympin alueella reilusti yli satasen nopeus sallittuun rajaan. Kun se tehdään nopeasti, saa perässä ajava olla taukoamatta tarkkana, koska peräänajohan on aina takana tulevan vika.

Velipojalla on kakkoskoti Iitin Kausalassa. Sinnekin Lahden kohdalta vievä jokseenkin rauhallinen ja metsien reunustama tie on täynnä näitä tolppakameroita. Puhumattakaan pääkaupunkiseudun Kehä I -tiestä, jonka varrella vuonna 2018 oli 35 kameratolppaa. Onkohan päässyt unohtumaan, että Kehä I on yksi turvallisimpia teitä, mitä löytyy?

Jo useita vuosia sitten Aamu-Tv:ssä onnettomuustutkijakin sanoi, että satsaus nopeusvalvontakameroihin on mennyt överiksi. Mitäpä jos niitä kameroita laitettaisiin oikeasti vaarallisiin paikkoihin? Esimerkiksi sellaisille tieosuuksille, joilla nuoret hurjapäät kruisailevat vanhoilla takavetoisilla Bemareilla kuin heikkopäiset.

Teksti Urmas Hurmalainen