Kaasujalka

Pirellin talvirengasta riittää varastoissa

Julkaissut:

|

2.11.2022

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Pirellin talvirengasta riittää varastoissa

Vaikka Pirelli lakkautti rengastehtaansa Venäjällä, riittää talvirenkaita varastossa hyvin. ”Yleiseen markkinatilanteeseen nähden olemme olleet suhteellisen vähän riippuvaisia Venäjän tuotannosta, sanoo Pirellin Suomen maajohtaja Jyrki Arnivaara.

Maailman suurimpiin rengasvalmistajiin kuuluvalla italialaisella Pirellillä on ollut Venäjällä tehtaat Kirovissa ja Voronezhissa. Maaliskuussa yhtiö ilmoitti lopettaneensa lopettanut investoinnit Venäjän markkinoille. Samaan aikaan Pirelli on luopunut asteittain tuotannostaan kahdessa venäläisessä rengastehtaassaan.

Pirelli on valmistanut kuitenkin vain noin 10 % maailman rengastuotannostaan kahdessa Venäjän tehtaillaan. Venäjän markkinoiden osuus konsernin kokonaisliikevaihdosta on vain 3 % ja oikaistusta liikevoitosta 4 %.
–Venäjän tehtaat ovat suurimmaksi osaksi tehneet talvirengasta Pohjoismaihin. Pirellillä on kuitenkin paljon kapasiteettia jatkaa tuotantoa muissa tehtaissaan Euroopassa. Esimerkiksi uusi, äärimmäisiin olosuhteisiin suunniteltu Pirellin premiumluokan Ice Zero -tuoteperheen kitkaengasuutuus on valmistettu Aasiassa, Arnivaara sanoo.

Nastan suosio pysyy

Myös Pirellin Winter Ice Zero -tuoteperheen nastarenkaita on kehitetty edelleen. Pirelli Winter Ice Zero 2 on uuden sukupolven nastarengas premiun- ja prestigeluokkien maastoautoihin. Se on suunniteltu tuomaan melutonta turvallisuutta talviajoon. Uudesta Ice Zero 2 nastarenkaasta on saatavana kaksi versiota: Ice Zero 2 uusiin henkilöautoihin ja Scorpion Ice Zero 2 erityisesti nykyaikaisiin maastoautoihin.
-Nastarenkaan suosio säilyy Suomessa, Pirellillä on yksi laajimmista tuotesegmenteistä myös sähköautopuolella. Muun muassa Porschen kaltaisiin urheiluautoihin löytyy kitkarengaspuolella laaja valikoima erikoistuotteita.

Pirellikään ei kuitenkaan voi välttää hintojen nousua.
– Emme voi vaikuttaa kohonneisiin materiaali- ja logistiikkakustannuksiin, joiden nousu näkyy huomattavana hinnannousuna talvirengaspuolella. Pirellin raaka-ainevarastot on tällä hetkellä täytetty aika hyvin, mutta jos raaka-ainepula tulee, se vaikuttaa tietysti myös meidän tuotantoon. Monet valmistajat ovat nykyisessä tilanteessa supistamaan tuotevalikoimiaan ja jättämään niistä tuotteita poiskin. Erityisesti tämä koskee edullisemman hintaluokan renkaita. Pulaa voi tulla myös harvinaisemman koon renkaita. Pirelliähän tämä ei siltä osin koske, että yritys ei valmista halvemman luokan renkaita, Arnivaara sanoo.

Oikeat renkaat sähköautoon

Arnivaara neuvoo sähköautoilijoita luottamaan jälleenmyyjäliikkeiden asiantuntemukseen. Oikeiden talvirenkaiden valitseminen sähköautoon vaikuttaa moneen asiaan, mm. toimintamatkaan. Mitä matalampi vierintävastus renkaalla on, sitä vähemmän energiaa rengas kuluttaa pyöriessään ja sitä pidemmälle yhdellä latauksella pääsee.

Moni sähköautoilija suosiikin nastarenkaiden sijaan kitkoja. Talvirenkaissa kitkarenkaiden vierintävastus on pienempi kuin nastarenkaiden
–Sähköautoissa rengasasiat on jouduttu ajattelemaan tyystin uusiksi. Sähköauton lisääntyneet tehot, paino ja varsinkin lisääntynyt vääntö vaativat hyvää pitoa ja myös pientä vierintävastusta. Kuluttaja ei välttämättä ole kauhean tietoinen, että heidän autonsa ensiasennusrenkaat on kehitetty nimenomaan sähköautoon. On suuri riski, että autoon sopimattomien renkaiden kantavuus ei riitä, eivätkä ne yleensäkään sovellu sähköautokäyttöön. Suurin ongelma on väärien renkaiden vaikutus sähköauton ominaisuuksiin, nopea kuluminen on itse asiassa pienin ongelma, Arnivaara sanoo.

Teksti Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Sohvalla istuen uudet renkaat Mersuun
Oikeat istuinsuojat ja kumimatot ammattilaisen arkeen
Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon

Tietoa julkaisijasta

Mika

(1) Lukijan kommentti

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *