Kaasujalka

Öljynkulutus kuriin

Julkaissut:

|

4.10.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Öljynkulutus kuriin

Kasvava öljynkulutus on hinta tämän päivän autojen tehokkaista, taloudellisista ja ekologisista moottoreista. Siksi Seinäjoen Moottorihiomo panostaakin vahvasti juuri tämän ongelman korjaamiseen.

Seinäjoen Moottorihiomolla on jo 55-vuotinen osaaminen autojen moottoreista. Joni Pietilä on jo kolmannessa polvessa mukana isoisänsä vuonna 1966 perustamassa korjaamossa. Joni työskentelee asiakaspalvelussa, toimitusjohtaja on hänen enonsa Jarmo Ylä-Autio.

Yhtiön koko virallinen nimi on Seinäjoen Moottorihiomo Ylä-Autio & Knit.
–Muitakin huoltoja teemme, mutta toiminnan pääpisteitä ovat henkilöautojen moottorien remontit ja koneistukset. Moottorialan erikoisyrityksenä pystymme toteuttamaan vaativatkin moottorikoneistustyöt. Oli vika sylinterissä tai kampiakselissa, moottorikoneistuksemme purevat moniin ongelmiin, Pietilä sanoo.

Varaosien saanti haaste

Haasteena moottoriremonteissa on varaosien saanti.
– Uusiin moottoreihin ei tahdo saada esimerkiksi ylikokoisia mäntiä tai alikokoisia laakeita, että saisimme ne hiottua ja koneistettua.

Öljynkulutuksen kasvulle löytyy monia syitä. Yhä tehokkaampia, taloudellisempia ja vähäpäästöisempiä moottoreita pitää tehdä yhä halvemmalla, mutta huoltovälit ovat yhä pitempiä.
– Huoltovälin tihentäminen annetuista suosituksista varmasti pidentää moottorin käyttöikää. Itse suosittelemme aina moottoriremontin jälkeen öljynvaihtoa 15 000 kilometrin välein. Myös tämän päivän saastelaitteet moottoriin takaisin pakokaasua kierrättäessään paitsi sotkevat, myös kuluttavat moottoria.  Männänrenkaat ja sylinterit kuluvat yhtä lailla, olipa kyseessä sitten bensa- tai dieselauto, Pietilä sanoo.

Vanhan moottorin kohonneen öljynkulutuksen syynä taas on männänrenkaiden jumittuminen kiinni uriinsa. Ne eivät enää pääse puristumaan sylinterin seinämiin, kunnolla, ja tällöin alimmat eli öljyrenkaat eivät kykene kaapimaan öljyä pois, vaan sitä jää runsaasti palamaan polttoaineen mukana sylinteriin. Jumittuneita männänrenkaita ei oikein tahdo saada liikkeelle muuten kuin purkamalla koko moottorin. Tällöin kannattaa saman tien asentaa uudet männänrenkaat tai tarvittaessa männät.

Jotkut autoilijat vain lisäävät öljyä omatoimisesti ja jättävät varsinaisen öljynvaihdon väliin.
–Tukkeutuessaan ja karstoittuessaan katalysaattorit ja hiukkassuodattimet saattavat hajota lopulta kokonaan.  Pahinta on, ettei muista edes lisätä sitä öljyä. Silloin moottori hajoaa lopullisesti, Joni Pietilä varoittaa.

Tunnetaan ympäri Suomen

Seinäjoen Moottorihiomo tunnetaan osaamisestaan laajalti Etelä-Pohjanmaan ulkopuolellakin.
–Meille tuodaan korjattavaksi autoja ympäri Suomen. Tälläkin viikolla yksi Audi tuodaan tänne Joensuusta saakka. Öljynkulutus ongelmat alkoivat kasvaa varmaan vuoden 2010 jälkeen, silloin juuri Audien ja Volkkareiden moottoreista käytiin vilkasta keskustelua netissä. Kaiken pitää nykyään olla pienempää, kevyempää ja halvempaa. Kun männän öljyrengas ennen vanhaan oli 4 millimetriä leveä, sillä on nyt leveyttä vain 1,5 millimetriä, Pietilä sanoo.

Vaikka valtiovalta haluaa lopettaa uusien polttomoottoriautojen myynnin jo vuonna 2035, niin polttomoottoriautoja Suomessa riittää vielä kauas tulevaisuuteen.
–Ja ainut tietämäni konsti niiden pitämiseen iskussa on säännöllinen huolto ja vikojen korjaaminen heti, kun sellaisia ilmaantuu, Pietilä painottaa.

Teksti Timo Kiiski

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *