Kaasujalka

Äänieristys vaimentaa tien ja moottorin äänet

Julkaissut:

|

28.5.2021

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Äänieristys vaimentaa tien ja moottorin äänet

Tämän päivän auto on aina vain ekologisempi ja se onnistuu autoa keventämällä. Samalla tingitään äänieristyksestä ja ruosteenestosta. Siksi yhä useampi uuden auton ostaja haluaa ruosteenestokäsittelyn yhteydessä parantaa myös autonsa äänieristystä Finikor-liikkeessä.

 

Autojen valmistustekniikan muutoksista, käytettävien materiaalien muutoksista ja Suomen karheista teistä johtuen, autojen ajoäänet ovat muodostuneet suurimmaksi melun aiheuttajaksi. Melun tiedetään aiheuttavan monelle terveysriskin ja aiheuttavan myös ajoväsymystä. Näistä syistä autojen äänieristys on yleistynyt etenkin alemman keskiluokan autoissa.

Yleisin ongelma autoissa on nimenomaan takapään rengasäänet, joka kuuluu ohjaamossa häiritsevänä metelinä.

Finikor Äänieristyksen saa kahdessa eri laajuudessa.

–Suppeassa vaihtoehdossa äänieristeaine ruiskutetaan alustan valikoituihin kohtiin sekä pyörätiloihin. Laajassa vaihtoehdossa äänieristemassa ruiskutetaan niinikään alustan valikoituihin kohtiin sekä pyörätiloihin, mutta lisäksi äänieristemattoa eli butyylimattoa lisätään varapyöränkotelon sisäpuolelle ja takakontin sivuille mahdollisuuksien mukaan. Sisälokasuojat on mahdollista lisätä käsittelyn yhteydessä parantamaan äänieristystä entisestään. Sisälokasuojien saatavuus on mallikohtaista, esittelee hyvinkääläinen Finikor-yrittäjä Jussi Herranen.

Auton äänieristys on paras tehdä uudehkoon autoon, mutta vanhemmatkin voidaan tehdä, mikäli ne ovat ruosteettomia.

–Käsittely ei vaikuta tehtaan myöntämiin takuisiin, Herranen sanoo.

Mukavuutta vanhaankin autoon

Käsittelyllä saavutetaan hiljaisempi ja miellyttävämpi auto.

–Matalaprofiilirenkaat ja isot vanteet koventavat rengasmelua. Tämä on huomattu premium-autoissakin, joista moni on vanhempaa mallia äänekkäämpi. Uusissa autoissa on vähennetty paljon eristeen määrää. Ennen oli ruostesuojauskin pakollinen ja jo pelkkä ruostesuojausmassa hiljensi ääniä, Herranen sanoo.

Herrasen mukaan äänieristyskäsittelyyn tuleekin nykyään selkeästi enemmän autoja kuin aiemmin.

–  Kun vielä muutama vuosi sitten äänieristyksiä tehtiin ehkä yksi kuukaudessa, niin nyt niitä tehdään viikoittain ainakin yksi, joskus kaksikin. Suurin osa Finikor Äänieristykistä tehdään ruosteenestokäsittelyn yhteydessä.

Äänieristys on Herrasen mukaan järkevintä tehdä ruosteenestokäsittelyn yhteydessä.

–Esimerkiksi edullisin Toyota Corollaan tehtävä lisäturvakäsittely maksaa 780€. Pienen tai keskikokoisen auton laaja äänieristys ruostenestokäsittelyn yhteydessä maksaa 500-600€. Hyödyllisintä on tehdä kaikki kerralla, kun ne hoituvat samoilla pesu- ja purkutöillä.

Äänieristyksellä voidaan parantaa iäkkäämmänkin auton mukavuutta.

– Oman vuosimallin 2008 Toyota Aurikseni äänimaailma muuttui kertaheitolla. Nyt voi radiota kuunnella miellyttävästi moottoritienopeuksissakin, ennen äänieristystä se ei onnistunut. Äänet vaimenivat pelkillä auton sisäpuolisilla töillä, sillä alustaa ei enää pystynyt tekemään, koska siihen oli tehty jo aiemmin ruosteenestokäsittely.

Teksti Timo Kiiski

 

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Näin oikeat renkaat tekevät ajamisesta nautinnon
Halpa ja vanha auto – Lottovoitto vai painajainen?
Vinkit suksiboksin valintaan ja pakkaamiseen

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *