Vaihtoautovertailu 15-20 000 € 3-pyttyiset litran turbot
Kun ensimmäiset 3-sylinterit litran bensaturbot alkoivat yleistyä autoissa 2010-luvun alussa, moni epäili niiden kestävyyttä. Nyt niitä kuitenkin löytyy Nettiauto.comista jo satojatuhansia kilometrejä ajettuinakin.
Vielä 1990-luvun alussa ison keskiluokan autossa oli tyypillisimmin oli 2-litrainen ja nelisylinterinen bensamoottori, josta irtosi tehoa 115 hevosvoimaa. Nyt vastaavaan autoon istutettiin pikkuinen kolmisylinterinen 1-litrainen bensamoottori, josta turboahtimen ja suorasuihkutuksen ansiosta saatiin tehoa irti jopa 125 hevosvoimaa ja enemmän myös vääntöä alemmilla kierroksilla.
Kun sain koeajoon 1-litraisen ja 3-pyttyisen Ford B-Maxin joskus vuonna 2011, tuttu kaveri ilkkui: ”Tuo moottorihan helähtää paskaksi jo alle 100 000 kilometrissä”.
Itsekin kyllä epäilin litran bensaturbon kestävyyttä. Olin tottunut losottelemaan esimerkiksi 2-litraiselle vapaasti hengittävällä Saab 900:lla ja sen jälkeen mm. 1.8-litraisella turbo-Passatilla. Koeajaessani B-Maxia oma auto oli 113-hevosvoimainen ja 1.6-litrainen, vapaasti hengittävä bensa-Avensis.
Vierastin myös B-Maxin kumimaista vastausta kaasun polkaisemiseen ja 3-pyttyisen pörisevää käyntiääntä.
Sittemmin on tullut ajettua useammallakin 3-pyttyisellä bensaturbo ja nehän ovat kehittyneet ihan pirusti. Viimeksi ajoin 1,5-litraisen 3-pyttyisen Focuksen ja siinä ei pörinä enää häirinnyt.
Ongelmia vääristä öljyistä
Nettiautossa vähintään 100-hevosvoimaisista ja 1.0-litraisista bensaturbollisista vaihtoautoista valtaosa on Fordin eri mallien 1-litraisia EcoBoosteja. Fordien lisäksi paljon oli tarjolla myös Skodan, Seatin, Volkswagenin ja Kian eri malleja.
Autokorjaamojen asiantuntijat korostavat pienten bensaturbojen säännöllisen huoltamisen välttämättömyyden lisäksi myös oikeita öljyvalintoja.
–On meillä käynyt huollossa 300 000-400 000 kilometriäkin ajettuja Fordin EcoBoosteja. Pienet bensaturbot ovat kuitenkin aika tarkkoja siitä, mitä öljyä niissä käytetään. Jonkun verran on moottoreita hajonnut, kun on ollut väärät öljyt sisällä, sanoo yrittäjä Joni Hautanen Mekonomen Autohuolto Airporista.
Ongelmia on tullut vastaan niin kolmi- kuin nelisylinterisissäkin bensaturboissa.
– Takavuosina yleisemmät Volkswageneiden pienten TSI-moottoreiden ongelmat ovat kuitenkin vähentyneet. Yllättävänkin luotettavasti autovalmistajat ovat saaneet nämä pienet ja tehokkaat bensaturbot toimimaan, Hautanen sanoo.
Malminkartanon Autohuollon työnjohtaja Karl Teesalulle pienten bensaturbojen ongelmat ovat tutumpia kuin Hautaselle. Nykyiset suorasuihkutuksiset bensiinimoottorit ovat alttiita aikaiselle likaantumiselle. Suoraruiskutuksessa polttoaine suihkutetaan suoraan sylinteriin.
–Kun jakohihnasta irtoaa pölyä, öljysihti menee tukkoon ja silloin öljynpaine häviää. Uusien bensaturbomoottoreiden suorasuihkutus pesee sylinterin seiniltä öljyä pois ja se taas kerää moottoriin karstaa. Nykyautoissa moottorin lämpötila on paljon korkeampi kuin aikaisemmin ja silloin öljy myös palaa helpommin helpommin eri paikkoihin moottorissa kiinni, Teesalu sanoo.
Öljynvaihto suositeltua tiheämmin
Ongelmat eivät Teesalun mukaan johdu niinkään pienistä kuutiotilavuuksista ja kolmisylinterisyydestä, vaan ongelmien taustalla on enemmän juuri nykyautojen suorasuihkutustekniikka.
– Aiemmin polttoaine ruiskutettiin bensamoottoreissa imusarjaan. Nyt se ruiskutetaan suoraan sylinteriin ja siksi moottoriin kertyy karstaa. Joissakin autoissa jo 70 000 kilometrin kohdalla tulee öljynkulutusongelmia ja sytytyskatkoksia. Melko usein öljynvaihtoväli on venähtänyt liian pitkäksi. Toisinaan ei auta muu kuin vaihtaa kokonaan uusi moottori, van vanhan korjaaminen ei enää ole järkevää.
Turbo on tarkka paitsi öljylaadusta, myös suositeltujen öljynvaihtovälien noudattamisesta. Turbo voi simahtaa jo 80 000 km kohdalla. Pahimmassa tapauksessa turbon korjauskulut voivat nousta tuhansiin euroihin. Teesalu kehottaa vaihtamaan öljyt jopa monia suositeltuja öljynvaihtovälejä tiheämmin.
– Vaikka jotkut longlife -huoltohjelmat suosittelevatkin jopa 30 000 kilometrin öljynvaihtoväliä, niin itse suosittelisin tämän päivän pikkuturbojen öljynvaihtoväliksi 10 000-15 000 kilometriä. Öljyjen lisäksi on tärkeää uusia ajallaan myös tulpat ja ilmansuodattimet. Varsinkin suorasuihkutus-bensaturbossa tulpat ovat todella tärkeät, Teesalu korostaa.
Teksti Timo Kiiski
Vastaa