Kaasujalka

Koeajo Nissan Juke – Onnistuneesti päivitetty

Julkaissut:

|

29.9.2020

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Koeajo Nissan Juke – Onnistuneesti päivitetty

Ensimmäisen polven Nissan Juke oli ensimmäisiä kompakteja crossovereita, mutta myyntimenestys jäi laihaksi Suomessa. Toisen polven Jukella on selvästi paremmat eväät kovaan kisaan.

Ensimmäisen polven Nissan Juke tuli markkinoille vuonna 2010. Muistan kun pojan lätkäjoukkueessa erään toisen pojan mutsi sanoi, että hän haluaisi ostaa sellaisen. Ääneen en mielipidettäni sanonut, mutta mielessäni ajattelin, että ”no sinullahan se erikoinen maku on…”.

Juken ilme toi mieleen jonkun jättiläismäisen hyönteisen ja ennen kaikkea lapsille tarkoitetun Autot-anomaatioelokuvan autohahmot.

Jakaa mielipiteet

Nyt Juke tekee toista tulemista. Edelleenkään se ei sulaudu massaan ja on persoonallinen. Erityisesti se eroaa kovimmasta kilpailijastaan, Toyota C-HR:stä. Siinä missä C-HR näyttää kiilamaisen kiukkuiselta, Juke pyöreydessään näyttää hieman kiltimmältä. Se on yhä helppo tunnistaa puskurin isoista ja pyöreistä valoista.

Edelleen Juken persoonallinen ulkonäkö varmasti jakaa mielipiteet voimakkaasti. Itse jollain kumman tavalla miellyin uuden toisen polven Juken ulkonäköön.

Vaikka ulospäin ei ihan heti sitä huomaa, niin Juke on teknisten uudistuksen lisäksi myös kasvanut mitoiltaan.

Koeajoauton varustetaso oli Juken ylellisin ja kallein, N-Design. Tämä varustetaso mahdollistaa auton laajan räätälöinnin ja on kuulemma suunniteltu asiakkaille, jotka haluavat korostaa omaa persoonallisuuttaan.

Uskoisin, että tämä uudistunut Juke vetoaa eritoten kaupunkilaisiin ja erilaisissa myynnin ja markkinoinnin parissa työskenteleviin trendikkäisiin kolmekymppisiin.

Ulospäin N-Design-taso näkyy ennen kaikkea vakiovarusteluun kuuluvista 19-tuumaisista diamond cut ‑viimeistellyistä kevytmetallivanteista. N-Design tarjoaa yhteensä 10 vaihtoehtoista yhdistelmää auton ulkomuodon ja sisätilojen räätälöintiä varten.

Moottori käy sivistyneesti

Jukea kiidättää 3-sylinterinen ja 1-litrainen turboahdettu bensiinimoottori, joka on sekä taloudellinen että herkästi reagoiva. Sen sivistynyt käytös oli iloinen yllätys. 117 hevosvoimaa ei tietysti nykypäivänä ole pikkuturbollekaan mikään järisyttävä lukema ja pintakova alustakin kestäisi kyllä tehokkaamman myllyn.

Kolmipyttyinen moottori ei tarjoa sporttista ärhäkkyyttä, mutta vääntää sitkeästi alakierroksilta lähtien.

Olen jo parin muunkin 3-sylinterisen pikkuturbon kohdalla ällistellyt huomaa kehitystä. Jukelta odotin ennakkoon vanhaa ja tuttua 3-pyttyisen ”kuminauhamaista” menoa, mutta auto tuntui moottoritielläkin jämäkältä.

Automaattilaatikko löysi matka-ajossa jouhevasti sopivat pykälät pesään, mutta ajoittain sen käytös tuntui hiukan empivältä ja jopa verkkaiselta. Tämä tuli esiin kiihdytellessä kaupunkioloissa.

Vain jousitus tuntui ajoittain pikkuisen liian pintakovalta: tärähdykset katutöyssyissä ylsivät ahterista rattiin asti. Ohjaus taas on tunnokas ja myös tarkka.

Uudistunut Juke on ominaisuuksiltaan edeltäjäänsä tasapainoisempi kokonaisuus ja päivitystä voi pitää onnistuneena. Se on myös taloudellinen. Itse pääsin ainakin matka-ajossa alle 6 l/100 km, kun valmistaja ilmoittaa yhdistetyksi kulutukseksi 6.4 l /100 km.

Nissan Juke DIG-T 117 DCT-automaatti
Moottori: R3, 999 cm3
Vaihteisto: 7-lovinen DCT-automaatti
Tehot: 117 hv
Vääntö: 183 Nm
Yhdistetty kulutus: 6.4 l /100 km (ilmoitettu)
Co2-päästöt: 145 g/km
Suorituskyky: kiihtyvyys 0-100 km/h: 11,1 s
huippunopeus 180 km/h
Pit.lev.kork.aks.väli: 4210, 1983, 1595, 2636 mm
Tavaratila 422l
Juke-malliston hinnat: alk. 19 990 €
Koeajoauton kokonaishinta 27 690 €

PLUSSAT
Persoonallinen ja rohkea ulkonäkö
Moottori
Tunnokas ajaa
Melutaso

Miinukset
Hiukan pintakova
Ajoittain empivä automaattivaihteisto

JÄLKIMAKU
Yllättävän mukava tuttavuus, eniten yllätti matka-ajon miellyttävyys. Jos olisin rohkeampi, voisin jopa harkita, vaan kun en sitä ole.

Teksti ja kuvat Timo Kiiski

Jaa tämä artikkeli

Muita saman merkkisiä koeajoja

Koeajovideo: 435-hevosvoimainen MG4 XPower – Mahtava häirikkö
Koeajossa BMW 550e – Kuinka paljon ladattava hybridi kuluttaa, kun ei lataa akkuja lainkaan?
Koeajo Mitsubishi Eclipse Cross PHEV 2.4 Black Edition 4WD- Aina nelivetoinen ja ladattava

Tietoa julkaisijasta

Mika

(1) Lukijan kommentti

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *