Kaasujalka

Käytetyn Focuksen faceliftin lisäarvo sulaa satasiin

Julkaissut:

|

11.6.2020

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Käytetyn Focuksen faceliftin lisäarvo sulaa satasiin

Facelift näkyy vuosimallin 2014 Ford Focusten hintapyynnöissä vain muutamina satasina.

Kun autosta esitellään selkeästi uusi malli, niin hintaero on tuntuva, jos samanikäistä vanhaa ja uutta mallia myydään vaihtoautohalleissa, vaikka autot vastaisivat toisiaan muuten niin varustelutasoltaan, moottoreiltaan kuin kilometrimääriltäänkin.

Ford Focuksen keula sai vuonna 2014 uuden ja näyttävämmän ”Aston-Martin” ilmeen. Uudistetussa mallissa oli uusi konepelti, maski ja etusäleikkö. Ajovalot olivat aiempaa kapeammat ja sumuvalot olivat saaneet pitkulaisen muodon. Keulan ilme teki Focuksesta aiempaa isomman auton näköisen ja uusi Focus näytti keulasta hämäävästi silloin uudistuneelta isoveli Ford Mondeolta.

Ford oli jatkanut EcoBoost -malliensa kehittämistä. Varusteitakin oli tullut lisää, mm. etäisyysvaroitin joka oli mukautuvan vakionopeussäätimen yksinkertaistettu versio.

Uudelleen suunniteltu keskikonsolin säilytystila oli aiempaa tilavampi ja siihen yhdistettiin liukuva käsinoja.

Merkitystä merkkiuskolliselle

Peräpäässä eroja ei juuri huomaa ja sisustuskin on kojelautaa on pitkälti samanlainen kuin vuonna 2010 esitellyssä polven Focuksessa. Kokonaan uusi malli tuli markkinoille vasta viime vuonna.

–Ihan sama mikä merkki on kyseessä. Faceliftillä on merkitystä merkkiuskolliselle sellaiselle käytetyn auton ostajalle, joka on aina ostanut vaikkapa nyt sen 2-3 vuotta vanhan Focuksen. Sen sijaan jollain muulla merkillä aiemmin ajaneelle sillä ei ole ehkä niin väliä. Hän ei välttämättä edes tiedä, että Focukselle tehtiin facelift vuonna 2014. Silloin hän ei sille myöskään laske mitään arvoa, sanoo myyntipäällikkö Pasi Lagerblom Ford Store Lahdesta.

Sen sijaan taas uutta Ford Focusta vuonna 2014 ostamaan tulleelle asiakkaalle faceliftillä oli merkitystä ja hän oli siitä valmis enemmän myös maksamaan.

–Mutta ei tähän kysymykseen oikein edes ole oikeaa tai väärtä vastausta.  Silloin malliuudistuksella on enemmän merkitystä, jos koppa muuttuu ihan kokonaan. Kuten viime syksyn, kun Focus uudistui perusteellisesti.

Käytettyjen auto markkinoilla pienen faceliftin tuoma lisäarvo sulaa melko nopeasti muutamiin satasiin, jos autot ovat muuten pitkälti yhtenäisiä mittarilukemiltaan, huoltohistorioiltaan ja varustetasoltaan.

Vaikka Focus sai vuonna 2914 uuden ja näyttävämmän maskin, sekin luetaan kolmannen polven Focukseksi kuin vuonna 2010 markkinoille tullut Focus entisellä keulanilmeellä, vaikka Faceliftin lisäksi vuonna 2014 myös teknisiä ominaisuuksia oli muokattu.

Paljon tarjolla

Kaasujalka selaili Nettiauto.comissa vuosimallin 2014 Ford Focusten tarjontaan. Vaihtoehtoja tuli eteen 27, niistä suurin osa oli vielä ajalta ennen faceliftiä. Facelift-malleja oli vain neljä ja niistäkin kaksi oili ärhäköitä, 200-hevosvoimaisia ST-malleja. Valtaosa niin facelift-malleista kuin vanhakeulaisistakin Forc Focuksista vuosimallia 2014 oli 1.0-litraisia ja 125-hevosvoimaisia, 3-sylinterisiä EcoBoost -malleja.

Tarjolla oli kaksi tasan 100 000 km ajettua 1-litraista ja 125 -hevosvoimaista EcoBoostia viistoperäisellä korilla. Vanhemmalla keulanilmeellä varustetun 1.0 Ecoboostin hintapyyntö Tuusulassa oli 11 990 €, faceliftin läpikäyneen ”Aston Martin” keulaisen Focuksen hintapyyntö Kotkassa oli 410 euroa enemmän, siis 12 400 €.

Molemmissa autoissa oli 6-lovinen manuaalilaatikko ja huolellisesti täytetty huoltokirja. Vanhempikeulaisen kohdalla mainittiin erikseen, että aiempia omistajia ollut vain yksi.

Tosiaalta niinikään lähes 100 000 km ajettua, mutta faceliftiä ennen valmistettua 1-litraista Ecoboostia maksoi jopa enemmän kuin faceliftin läpi käynyt malli.

Teksti Timo Kiiski

100 000 km ajettu ”faceliftaamaton” 5-ovinen Ford Focus vuosimallia 2014 oli myynnissä Tuusulan Vaunulassa hintapyynnöllä 11 990 €. Autossa oli 1-litrainen ja 3-sylinterinen, 125-hevosvoimainen EcoBoost -bensamoottori sekä 6-lovinen manuaalivaihdelaatikko.

100 000 km ajettu ”faceliftattu” 5-ovinen Ford Focus vuosimallia 2014 oli myynnissä Ympäristön Autossa Kotkassa. Tuulilasin hintalapussa oli lukema lukemat 12 400  €. Tässäkin Focuksessa oli 1-litrainen ja 3-sylinterinen, 125-hevosvoimainen EcoBoost -moottori sekä 6-lovinen manuaalivaihdelaatikko.

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Vähän ajettu premiumfarkku uuden pikkuauton hinnalla
Vertailussa sama vuosimalli & eri korimalli – Skoda Octavia 2013
Hintavertailussa käytetyt hybridit – Vaihtohybridit 14 000-30 000 €

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *