Kaasujalka

Jukka Alalantela avasi BMW-rallisarjan voitolla

Julkaissut:

|

8.3.2020

|

Kirjoitettu kategoriaan:

Jukka Alalantela avasi BMW-rallisarjan voitolla
 

Juniorikuljettaja Jukka Alalantela nousi Korpilahden Talvirallin päätös-EK:lla BMW-merkkiluokan ykköseksi.

Jukka Alalantela kokeili viime syksynä sekä rallia että BMW Ralli -sarjaa sillä seurauksella, että 28-vuotias lappajärveläinen ajaa tänä vuonna koko BMW-merkkisarjan. Alalantela oli debyyttirallissaan Rantarallissa nopein BMW-juniori ja BMW-sarjan yleiskilpailussakin hienosti neljäs, joten häneltä oli lupa odottaa hyviä suorituksia tämän vuoden sarjassa.

BMW-sarjan vuoden 2019 päätösrallin ja nyt Korpilahdella ajetun uuden kauden avausosakilpailun välissä Alalantela ehti ajaa kaksi rallia, joten neljännessä osakilpailussa saavutettu luokkavoitto tuli hänelle pienoisena yllätyksenä.

– Kolmen rallin lisäksi olin tätä ennen ajanut noin 15 sprinttiä lähes samanlaisella BMW 325:llä. Ja lapsena tuli ajettua paljon peltoautoilla. Mutta kyllä lopputulos yllätti, vaikka palkintosijoille tähdättiinkin. Kisa meni hyvin – ajotuntuma oli hyvä heti alusta alkaen, ja sekä huolto että auto pelasivat hyvin, kertoo Jukka Alalantela, jonka kartturina toimii nokialainen Juha Pölönen.

Oikukkaan talven vuoksi kaikki kolme BMW Ralli -sarjan kilpailukalenteriin merkittyä talviosakilpailua peruuntuivat, mutta korvaavaksi osakilpailuksi saatiin neljästä erikoiskokeesta muodostunut Korpilahden Talviralli.

Lappeenrannan Toni Parkkinen oli avaus-EK:lla 2,3 sekuntia nopeampi kuin viime vuoden sarjakolmonen, AL-Kangasniemen Hannu Hokkanen. Myös AL-Härmän Riku Koski ja Lappajärven UA:n Alalantela hävisivät 7,8 kilometrillä Parkkiselle vain muutaman sekunnin.

Sarjan hallitseva mestari Sami Laurila voitti EK 2:n ja nousi mukaan voittotaisteluun. Tiukassa nipussa pietarsaarelaisen taakse ryhmittyivät Koski, Hokkanen ja Alalantela.

Talvirallin pisimmän EK:n vei nimiinsä Hokkanen, jolle Alalantela hävisi 25 EK-kilometrillä 9,3 sekuntia – kärkikuljettajien ero kasvoi kolmos-EK:lla 14,6 sekuntiin. Parkkinen ja Laurila pysyivät mukana kärkikamppailusta.

Jukka Alalantela ajoi ensimmäisen BMW-luokan pohja-ajan 15 km:n mittaisella päätös-EK:lla. Kun siihen saakka luokkaa johtanut Hokkanen jäi 22,1 sekunnin päähän, niin luokan kärkisija vaihtui. 12 kuljettajan kisassa Hokkanen oli toinen 7,5 sekuntia Alalantelaa hitaampana. Parkkinen (-9,1 s) oli sarja-avauksessa kolmas ja Laurila (-20,6 s) neljäs.

BMW Ralli -sarjan kesäosakilpailut ajetaan Mäntsälässä 16.5., Kokkolassa 1.8. ja Urjalassa 5.9.

kuva Marko Kyöstilä

Jaa tämä artikkeli

Uutisia aiheesta

Grönholm menestynein suomalainen Ruotsin rallissa
Juha Kankkusella miljoonien autokokoelma
Sami Laurila nousi BMW-rallisarjan mestariksi

Tietoa julkaisijasta

Mika

Kirjoita vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *